Menestyisikö Suomi resurssiniukkuuden edelläkävijämarkkinana?
Edessämme ovat resurssiniukkuuden ajat, jolloin öljyn ja monen muun raaka-aineen hinnat alkavat nousta. Mitä tapahtuu, kun öljyn hinta nousee kolmen euron litrahintaan? Kuljetusala nousee barrikadeille, ihmisten ruoka- ja energialaskut nousevat, kukkaron nyörit menevät kiinni ja irtisanomiset alkavat. Onko Suomi varautunut tähän taloudellisesti, poliittisesti ja sosiaalisesti?
Mitä Suomessa pitää tehdä, että tilanteesta selvitään? Miten resurssitehokkuutta tulee kehittää, että varmistetaan sekä nykyinen että tuleva kilpailukyky ja kestävyys?
Sitran johtavat asiantuntijat Karoliina Auvinen ja Matti Aistrich debatoivat, kannattaisiko Suomen ryhtyä resurssiniukkuuden edelläkävijämarkkinaksi. Debatissa on tarkoituksellisesti otettu vastakkaiset ja ääripäitä edustavat näkökulmat jatkokeskusteluiden herättämiseksi.
Resurssiniukkuus on ongelma ja mahdollisuus
Matti: Suomen täytyy kohdata niukkuus. On ymmärrettävä, että meillä ei ole enää sellaista runsautta, joka antaisi varaa ryhtyä valikoimaan mitkä elinkeinotoiminnan vaihtoehdot maistuvat parhaimmilta. Kaikki pitää ottaa, mitä on tarjolla, vaikka ei tietenkään hinnalla millä hyvänsä. Täytyy pyrkiä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen niillä korteilla, jotka meille on jaettu.
Karoliina: Edelläkävijämarkkinan luomisen avulla voisimme lähestyä tulevaa öljykriisiä hallitusti, proaktiivisesti ja elinkeinoelämällemme kilpailuetua synnyttäen, eikä hetken tultua reaktiivisesti panikoiden.
Käytännössä edelläkävijämarkkina voitaisiin synnyttää niin, että Suomessa korotettaisiin poliittisella päätöksenteolla fossiilisten polttoaineiden kustannuksia. Näin maatamme hivutettaisiin tulevaan öljykriisiin keinotekoisesti jo ennakkoon. Samalla kepin rinnalle luotaisiin porkkanoita, joiden avulla helpotettaisiin eri toimijoiden siirtymistä uusiutuviin energialähteisiin kodeissa, liikenteessä, työpaikoilla, kouluissa, maatiloilla ja tehtaissa samalla resurssitehokkuutta parantaen.
Matti: Raaka-aineisiin tai päästöihin kohdistuvilla ylimääräisillä veroilla luotu keinotekoinen resurssiniukkuus tekee Suomessa toimimisesta entistäkin kalliimpaa. Rikkipäästödirektiivin kohdalla peli on jo menetetty. Siitä olisi syytä oppia, ettemme uudestaan aiheuta itsellemme tarpeetonta haittaa. Vain mielikuvitusmaailmassa kaikki on yhtä ruusuista kuin viisi vuotta sitten ja meillä on varaa yhä heikentää Suomen elinmahdollisuuksia uusilla kustannusrasitteilla, kuten verotuksen kiristämisellä. Kilpailukyvyn tahallisen heikentämisen seurauksena kotimaiset yritykset kuolevat tai siirtävät toimintojaan ystävällisempiin toimintaympäristöihin, eivätkä ulkomaiset yritykset investoi Suomeen jatkossakaan.
Käytännön toimet?
Karoliina: Esimerkiksi liikkumiseen ja logistiikkaan liittyvää uutta infraa sekä uusia palveluja ja teknologioita voitaisiin tukea julkisilla hankinnoilla, kokeilu- ja pilotointiohjelmilla, tuilla yms. ohjauskeinoilla. Näin luotaisiin kysyntää, kotimarkkinoita ja referenssejä suomalaisille teknologia- ja palveluinnovaatioille, minkä johdosta alan kasvu- ja vientimahdollisuudet paranisivat merkittävästi. Nykyisestä teknologiatyönnöstä päästäisiin käyttäjälähtöiseen kehittämiseen, kun kysynnän synnyttämisen kautta suomalaiset teknologianerot voisivat tulla ulos laboratorioistaan seurustelemaan oikeiden asiakkaiden kanssa. Näin ”yliopistossa tutkittu, VTT:llä testattu eikä asiakkaita missään" lopputulokset vähenisivät merkittävästi.
Suomesta tulisi myös houkuttelevampi maa kansainvälisille yrityksille. Kysynnän synnyttäminen lisäisi innovaatioiden maahantuontia, jolloin kilpailu antaisi vielä lisäpuhtia suomalaisille. Lisäksi tuonti kehittäisi alikehittynyttä palvelusektoriamme ja edistäisi kotimaisten toimijoiden kansainvälistymistä.
Matti: Omaan jalkaan ampumista parempi vaihtoehto pienelle maalle on seurata, mikä menestyy ja mitä isommat puuhaavat. Tuetaan reaktiivisesti niitä toiminnan alueita, jotka lähtevät kasvamaan, kuten mineraaliteollisuus. Samalla etsitään proaktiivisesti ja realpolitik-hengessä sitä, mistä syntyvät mahdollisuutemme tulevaisuudessa. Esimerkiksi tiedämme, että Saksassa päätös sulkea ydinvoimalat johtaa tarpeeseen ostaa sähköä muualta, ainakin silloin kun Saksassa ei tuuli puhalla eikä aurinko paista. Ruotsilla ovat edessä samat ongelmat. Miten voisimme varmistaa, että meillä on mitä myydä? Toinen esimerkki lähialueen mahdollisuuksista on arktisen alueen lämpeneminen, joka avaa valtavia mahdollisuuksia laajaan yhteistyöhön Venäjän alueiden hyödyntämisessä. Miten voimme asemoitua parhaaksi kumppaniksi tähän?
Edelläkävijyys ratkaisuna
Karoliina: Nykykäsityksen mukaan ympäristö- ja ilmastosääntely aiheuttavat kustannuksia ja heikentävät kilpailukykyä, vaikka ne tulisi nähdä keinona maksimoida kilpailuetua. Edelläkävijämarkkinoiden synnyttämisestä on saatu hyvin kannustavia tuloksia Saksassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Saksan valtion uusiutuvan energian edistämistoimien johdosta alalla on nykyään 370 000 työpaikkaa. Maa on valjastanut yli sadassa maassa toimivan kauppakamariverkostonsa myymään alan osaamista ympäri maailmaa. Sille tielle Suomen kannattaisi kiireesti rientää mukaan.
Matti: Tuuli- ja aurinkoenergian suhteen laiva on jo seilannut, emmekä enää saa niihin panostaneita maita kiinni varastaaksemme edelläkävijyyttä. Suomi on jo valmiiksi kallis maa ilman, että meidän tarvitsee ehdoin tahdoin tehdä täällä toimimisesta vielä kalliimpaa. Luova tuho on hyvä asia. Turhaa, kallista defensiivisyyttä tulee välttää ja rakenteiden täytyy muuttua, mutta muutos on myös kipeää. Isojen muutosten aiheuttaminen tarpeettomasti ja pakolla, kuten keinotekoisella resurssiniukkuudella, ei ole järkevää.
Mikä on sinun mielipiteesi? Onko olemassa kultainen keskitie? Kommentoi alla!
Ongelma on varmasti se, että resurssiniukkuus ei ole vielä tällä hetkellä täysin näkyvissä. Kivihiilen käyttö vain kasvaa, tarjoten virheellisen luottamuksen energia- ja resurssiniukkuuden tarpeeseen pian. Vettä taas Suomessa on ylenmäärin. Vielä vesijalanjälki ei näyttäydy niin oleellisena.
Resurssiniukkuudessa täytyy muistaa myös, että varsinkin mineraalien tuotannossa sekä energian että vedenkulutus on suurta. Öljyn osuus taas näiden mineraalien kuljetuksessa on oleellinen ja öljytuotteiden hinnannousu vaikuttaa välillisesti mineraaleihin (kuten kaikkeen varsinkin globaalien tuotteiden kuljetuksiin.)
Suomella on varmasti isot mahdollisuudet tekniikan edelläkävijyyteen bio- ja aaltoenergian osalta. Aurinko- ja tuulivoimakaan ei ole loppuun asti keksittyä, vaikka Matti niin esittää.
Nimenomaan resurssitehokkuuden parantaminen suhteessa energiantuottoon olisi kuuma kaupallistamisen suunta, sillä näiden yleistymisen tielle on nousemassa harvinaisten metallien riittävyys.
Suosittelen tutustumaan ASPO:n konferenssimateriaaleihin, esimerkiksi tämä öljyn hinnan nousun sosiaaliset vaikutukset luulisi kiinnostavan ennakoimaan: https://www.youtube.com/watch?v=Ml2cpb-1kmU&feature=plcp
Kyse on erityisesti sosiaalisesta muutoksesta. Yritykset sopeutuvat tarvittaessa nopeastikin, mutta kansalaisilla muutos vaatii aikaa. Siksi kannustaisin Suomessa mm. Ruotsin mallin mukaiseen voimakkaampaan energiaverotukseen kansalaisille, teollisuus voi tarvittaessa tulla perässä.
Ylipäätään olisi hienoa, jos Suomessa löydetään kultainen keskitie tai konsensus joidenkin yhteisten teemojen taakse.
Jyri Häkämies on nostanut voimakkaasti cleantech-kasvuyritykset ja niiden merkityksen tulevan hyvinvoinnin turvaamisessa. Tämä voisi toimia yhtenä eri tahojen intressejä yhdistävänä teemana jolla samalla luodaan edellytykset resurssitehokkaalle tulevaisuudelle. Ja välttämättä ei ole kyse vain pk-yrityksistä, vaikkapa Outotec on tästä oiva esimerkki.
Kasvuyrityksille voidaan luoda edellytyksiä kasvuun myös ilman merkittäviä taloudellisia kuluja, ainakin tämä on edelläkävijämarkkinoiden teorian yksi kulmakivistä. Esimerkiksi sääntelyn muodostamien kasvuesteiden poistaminen on teoriassa helppoa ja halpaa, mutta yhteistä tahtotilaa ja poliittista päättäväisyyttä sekin vaatii.
Lisäinfoa aihepiiristä vaikka täältä:
http://www.tem.fi/index.phtml?s=3949
Niin kyllä se lähtee omavaraisuudesta, meillä on mahdollisuuksia, haluaisin vielä todeta omasta puolestani 30 vuoden kokemuksella, dataa löytyy, etupainoitteisesti omilla energiavaroilla for Clean, Green, Safe and Smart Economy
Yhteiskunnan öljyriippuvuuden seurauksista niukkenevan ja kallistuvan öljyn maailmassa alkaa olla jo ihan reaalimaailman esimerkkejä. Alla kaksi:
Kaikkien viiden PIIGS-kriisimaan energiamixistä öljyn osuus on muita EU-maita suurempi. En väitä että tämä yksistään aiheutti niiden talouskriisiä, mutta korrelaatio on hämmästyttävä joka tapauksessa, ja tuo on varmasti osaltaan selittävä tekijä. Lisäksi PIIGS-maista valtaosa on elinkeinoltaan aika riippuvaisia turismista, joka on sekä öljyintensiivistä, että suhdanneherkkää (ja suhdanteita painaa kallis öljy). Alla kuva ja juttu aiheeseen liittyen:
http://www.eurotrib.com/story/2010/4/8/55346/04864
Toinen reaalimaailman esimerkki on alla olevan linkin havainto siitä, että OECD-maiden päivittäinen öljynkulutus on viimeisen 6 vuoden aikana tippunut noin miljoona tynnyriä joka vuosi (reilu 2 % per vuosi). Ei siis mikään ihme, että oecd-maiden talouksissa on ollut tahmeutta ja ongelmia. Kiina & kumppanit ovat hinnoitelleet oecd-maita ulos öljynkulutuksesta, jolloin tuon öljyn mahdollistama taloudellinen toiminta on jäänyt tapahtumatta.
http://www.theoildrum.com/node/9314#comment-903939
Näistä ja monesta muusta seikasta lisää ensi keväänä tulevasta kirjastamme "Suomi Öljyn Jälkeen".
http://kaikenhuippu.wordpress.com/kirja/
Resurssitehokkuuden tarpeesta on helppo olla samaa mieltä, ainakin joidenkin raaka-aineiden osalta. Samoin on helppo todeta, että totta kai Suomen on hyvä olla edelläkävijä, että meillä on vietävää jatkossakin. Mutta miten nämä asiat toteutetaan? Itse jäsentäisin keskustelua näin:
Ensinnäkin, ylätasolla on tärkeä noteerata, että on kyseenalaista onko oikeasti järkevää valita yksittäisiä toimialoja aktiivisen teollisuuspoliittisen kehittämisen kohteeksi. Tämä kehittäminen tapahtuu kuitenkin jonkin muun tekemisen kustannuksella ja valtioiden menestys tulevaisuuden alojen poimimisessa on vaihteleva.
Toiseksi sitten tulee kysymys siitä, mitä aloja valitaan, jos jotain valitaan. Cleantech yleisesti, kuten Iivo ehdottaa, lienee hyvä valinta: laaja kenttä, jolle on nähtävästi kysyntää maailmalla ja johon Suomen vahvuudet sopivat hyvin.
Kolmanneksi on mietittävä keinot valitulla alueella. Sääntelyn järkeistäminen, muiden esteiden poistaminen, yms. asiat ovat taas aika helposti hyväksyttäviä ehdotuksia. Mutta jos konsti on ”keinotekoinen niukkuus”, eli esim. verojen käyttö aggressiivisesti niin, että raaka-aineen hinta kohoaa Suomessa ja innovaatioille tulee siten tilausta, samalla heikennetään kohderyhmän toimintamahdollisuuksia. Monille suomalaisille yrityksille tämä tulisi olemaan kuolinisku jo valmiiksi heikon kv. kilpailukyvyn takia. Ehkä Hanneksen ehdotus muutoksen kohdistamisesta kansalaistasolle yritysten sijaan onkin ratkaisu. Se vaikuttaa kotimaiseen kysyntään luoden uusia mahdollisuuksia yrityksille. Näin käy toivottavasti esim. digitelevision ja haja-asutusalueiden jätevesiasetuksen suhteen, joissa idea ja toteutus eivät ole tainneet olla keskenään yhtä laadukkaita. Tällaisista kannusteista huolimatta Suomi ei ehkä kuitenkaan ole tarpeeksi iso markkina-alue luomaan oikeasti uusia, maailmanluokan teknologisia innovaatioita.
Raulin kommentti kuvastaa hyvin ajatuksiani: ”Pienen maan on tietysti hankala rajoittaa öljyn käyttöä tai tehdä siitä entistä kalliimpaa, sillä kilpailukyky varsinkin lyhyellä tähtäimellä kärsii monista näistä toimista.” Sen sijaan jatkosta en ole ihan varma: ”Pidemmällä tähtäimellä kallis öljy rapauttaa siitä riippuvaisen maan kilpailukyvyn ja talouden kuitenkin, ja reaktiiviset toimet tarkoittavat tällöin lähinnä poikkeustilalainsäädäntöä öljykriisin sattuessa.” Kilpailukyvyn kannalta on merkitystä sillä, että kilpailijat ovat saman tilanteen edessä. Itse asiassa Raulin linkittämän blogin perusteella kilpailukykymme paranisi, koska olemme EU-kontekstissa suhteellisen riippumattomia öljystä.
Jos itse luomme kriisin itsellemme, heikennämme kilpailukykyämme nyt, myöhemmän potentiaalisen, mutta epävarman, kilpailukyvyn toivossa. Onko siinä myöhemmässä vaiheessa, jos se tulee, yhtään elinkelpoista innovaattoria jäljellä Suomessa?
Tällä hetkellä ongelma on paljolti myös siinä että ihmisillä ei ole oikein käsitystä siitä mihin esim Öljyn kanssa ollaan menossa, joten rationaalisten päätösten ja toimenpiteiden tekeminen on vaikeaa, jollei mahdotonta. Esim Heikin kommentti asuinpaikan valinnasta, harvempi ottaa siinä huomioon tällä hetkellä potentiaalista öljyn hintaa ja saatavuutta vaikka 5 tai 10 vuoden päästä. Miksi? Juuri mistään ei anneta tietoa tai sellaisia signaaleja että se olisi hyvä ottaa huomioon.
Kauppataseen kannalta on tärkeää laskea varainsiirto ulkomaille, mikäli öljyn hinta pysyy korkeana ja nousee edelleen. Reilu 200000 tynnyriä päivässä tarkoittaa paria miljoonaa päivittäistä dollaria jokaista kympin hinnan nousua kohden. Puolet tästä liikenteeseen ja kymmenys lämmitykseen.
Olisiko Suomen kilpailukyvyn kannalta huonoa vähentää vaikka kumipyöräliikenteen osuutta logistiikassa? Tuskin, jos se tehdään suunnitellusti hieman pidemmällä ajalla, ja samalla vaihtoehtoja kehittäen. Energiataloudellisesti kumipyörät ja lentoliikenne ovat järjettömiä, mutta toki niillä on omat puolensa esim hajaseudutkin kattavan tieverkoston myötä.
Yksi keino olisi kenties polttoaineiden ja ehkä myös energian progressiivinen verotus jollain periaatteella, joka voisi toimia myös valtion sisäisesti. Tällöin esim energia tai polttoainetehokkuutta parantavat investoinnit kohdistuisivat siihen kalleimpaan litraan tai kilowattituntiin. Raha motivoi.
OECD-maiden energiajärjestö IEA tutki(2009) tarkasti 800 isoa öljykenttää, jotka tuottavat kolme neljäsosaa maailman kuluttamasta öljystä.
Nykyisten jättiläiskenttien korkea ikä on ollut alan ammattilaisten tiedossa.
Raportin tulos oli silti järkytys. Jättien tuotanto kutistuu 6,7 prosentin vuosivauhtia. Alamäki on huomattavasti rajumpi kuin IEA oletti vain kaksi vuotta sitten.
”Jonain päivänä meiltä loppuu öljy, ei tänään eikä huomenna, mutta se päivä tulee, kun meillä ei ole enää öljyä. Siksi meidän on luovuttava öljystä ennen kuin se luopuu meistä.”
IEA:n pääekonomistin Fatih Birolin lausuma varoitus pitää ottaa vakavasti, koska hän ei ole ”peakisti”, öljyntuotannon taittumista laskuun manaava pessimisti.
Tämän uutisen olen taltioinut vuodelta 2009, eikä tietoon ole tullut mitään uutta joka voisi syrjäyttää tulevan öljy kriisin.
Kiitos Karoliinalle ja Matille näiden ärsykkeiden synnyttämisestä jolla saadaa keskustelua aikaiseksi.
Toivoisin kuitenkin enemmän positiivista näkemystä asioihin.
Katsokaa mitä Itävalta on saanut aikaiseksi olemmalla edelläkäviä uusiutuvan energian sektoreilla. Todella vakuuttavaa jälkeä....
Suomeen tulisi synnyttää toimivat kotimarkkinat uusiutuvan energian tuotteille ja palveluille.
Mitä tulee öljyn hintaan, niin ainakin kuorma - autopuolella se polttoaine on edelleenkin liian halpaa suomalaisille kuljetusyrityksille. Investointi polttoainetta säästäviin teknologioihin ei kiinnosta suurimpaa osaa yrittäjistä. Amerikka on tällä hetkellä erittäin kiinnostunut autojen energiatehokkuuden parantamisesta, kun on havahduttu siihen tosiasiaan, että se polttoaineen hinta nousee nyt ja tulevaisuudessa.
Jos polttoaineen hintoja kuitenkin nostetaan se haittaa aina teollisuutta. Amerikassa myönnetään yrityksille tukia hankkia energiatehokkaita ratkaisuja, jotta yrityksien kilpailukyky parantuisi. Eli järkevämpää on tukea yrityksiä hankkimaan uutta teknologiaa.
Oma yritykseni tekee ajoneuvoihin kaikkea millä pystyy alentamaan polttoaineen kulutusta ja esittelyautoni polttoaineen kulutus on alle kolmen litran lukemissa kokoajan. Tämän kesän tavoite on kaksi litraa sataselle satasen vauhdissa, josta ei olla enää kaukana.