archived
Arvioitu lukuaika 2 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Linkki tutuksi leikin varjolla

Bussiloikka-draamatunneilla rohkaistiin ekaluokkalaisia linkin käyttäjäksi eri puolilla Jyväskylää.

Julkaistu

Korpilahden ekaluokkalaiset istuvat verraten tohkeissaan Varpu Kohvakan kuljettaman linkin kyydissä.

RESURSSIVIISAS JOULUKALENTERI 19/24

Korpilahden yhtenäiskoulun liikuntasalissa ekaluokallinen lapsia eläytyy rooliinsa linja-auton matkustajina: huidotaan Varpu Kohvakan kuljettamaa linkkiä pysähtymään, leimataan matkakortti, lauletaan yhdessä matkalaulu ja opitaan muutenkin mallikasta bussikäyttäytymistä.

– Leikin kautta oppiminen on lapsille luontevaa ja mielenkiintoista. Monissa paikoin opettajat varoittelivat etukäteen levottomista luokista, mutta missään 25 koulusta ei ollut erityisen haasteellista, teatteri-ilmaisun ohjaaja Kohvakka kertoo.

Pitkin syksyä pidetyillä Bussiloikka-draamatunneilla rohkaistiin ekaluokkalaisia linkin käyttäjäksi eri puolilla Jyväskylää. Esityksen sisällön ovat kirjoittaneet kestävän kehityksen Japa-järjestön työntekijät Anna Sarkkinen ja Kati Kankainen, minkä jälkeen Kohvakka ja draamapedagogiikan opiskelija Mette Seppälä sovittivat tekstin omaan suuhunsa.

Korpilahdella saavutaan perille ”kirjastoon” ja lapset pääsevät miettimään, että jos kaikki olisivat tulleet henkilöautolla, niin montako autoa olisi tullut ja paljonko niille pitää järjestää parkkipaikkatilaa.

Kohvakan mielestä mukavinta on ollut vuorovaikutus lasten kanssa. On hauskaa saada kuulla ehdotuksia esimerkiksi siitä, mitä säästyneellä parkkipaikkatilalla voisi tehdä: jatkaa kirjastoa suuremmaksi tai rakentaa kahvila, huvipuisto ja uimahalli tai uusi bussipysäkki.

– Eräässä maaseutukoulussa poika keksi, että parkkipaikan paikalle rakennettaisiin kanala ja kanoille voisi lukea kirjoja niin että ne munisivat hyvin.

Kankaisen mukaan tärkeintä on viestin vieminen kotiinpäin. Jokainen lapsi sai mukaansa kaksi aikuisten ja kaksi lasten lippua ja kotiläksyksi opastaa perheensä bussimatkalle.

Bussiloikka on osa Sitran ja Jyväskylän kaupungin Kohti resurssiviisautta -hankekokonaisuutta, jonka tavoitteena on etsiä keinoja vähentää luonnonvarojen käyttöä ja päästöjä mutta lisätä hyvinvointia. Joukkoliikenteen käyttöä on pyritty hankkeen aikana lisäämään monin eri keinoin ja niistä koululaisten asennekasvatus on ollut yksi antoisimpia.

-Jos vaihtaa auton bussiin, tuottaa vain noin neljänneksen siitä hiilidioksidimäärästä kuin autolla. Teettämämme kyselyn mukaan jopa 55 prosenttia jyväskyläläisistä kulkee julkisilla liikennevälineillä harvemmin kuin kerran viikossa. Tavoitteena on kääntää joukkoliikenteen suosio nousuun, sanoo asiantuntija Hanna-Leena Ottelin Sitrasta.

Teksti ja kuva: Antti Kivimäki

Resurssiviisaassa joulukalenterissa esitellään päivittäin yksi resurssiviisas teko, joka säästää luonnonvaroja, päästöjä ja lisää hyvinvointia. Resurssiviisaan joulukalenterin tuottaa Sitra.

Lisää Bussiloikasta ja joukkoliikenteen edistämisestä.

Mistä on kyse?