archived
Arvioitu lukuaika 2 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Yritys, unohda hiilijalanjälki – tulevaisuuden mahdollisuudet ovatkin kädessäsi

Ilmastonmuutos luo mahdollisuuksia. Yrityksille on tarjolla valmennusta, joka auttaa siirtymään uuteen aikakauteen, kirjoittaa FIBSin Anna Lemström.

Kirjoittaja

Julkaistu

Ilmastonmuutoksesta puhutaan kaikkialla. Yrityksissäkin aihe on selvästi ympäristöhaasteista näkyvin, ja syystäkin. Vuosi on kohta kulunut menestyksekkään Pariisin ilmastosopimuksen syntymisestä, mutta alku vasta häämöttää valtavan yhteiskunnallisen muutoksen aikakaudelle. Kiinan ja Yhdysvaltojen ratifioinnin myötä sopimus lähestyy ratifiointivaihetta, mutta tarkkaa toimintasuunnitelmaa sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi ei vielä ole olemassa. Tiedämme kuitenkin, että tämä muutos on täynnä mahdollisuuksia, varsinkin yrityksille.

Yksityinen sektori kantaa suurta vastuuta tieteellisistä päästövähennystarpeista. Yritykset ovat jo vuosikymmenen ajan asettaneet itselleen tavoitteita päästöjen vähentämiselle, pienentäneet hiilijalanjälkeään, optimoineet energiankulutustaan sekä parantaneet materiaalitehokkuuttaan. Ylipäätänsä yritykset ovat keskittyneet tekemään vähemmän haittaa varmistaessaan vähintään samankokoiset hyödyt. Tämän ansiosta päästöt saadaan laskuun ja kustannussäästöjäkin voi syntyä, mutta mahdollisuudet piilevät kuitenkin aivan jossain muualla.

Hiilikädenjäljellä päästöjä lähestytään täysin eri tulokulmasta. Nyt keskitytäänkin yrityksen luomaan hyvään, ja tällä lähestymistavalla voi olla merkittävästi suurempi vaikutus sekä liiketoimintaan että ilmastonmuutoksen hillitsemiseen kuin rajallisella päästöjen optimoinnilla. Hiilikädenjälki kuvaa yrityksen toiminnasta syntyvää pienentävää vaikutusta koko arvoketjun ja yhteiskunnan hiilijalanjäljen kokoon. Mitä enemmän muiden toimijoiden hiilijalanjälki pienenee yrityksen tuottaman palvelun, tuotteen tai hyvien käytäntöjen jakamisella, sitä suurempi on yrityksen hiilikädenjälki.

Hiilineutraalius luo Sitran teettämän markkina-analyysin mukaan 6 000 miljardin euron suuruiset markkinat älykkäille vihreille ratkaisuille vuoteen 2050 mennessä. Nämä markkinat eivät synny yritysten päästöjen optimoinnista, vaan hiilikädenjäljestä. Innovaatioista – uusista tuotteista ja palveluista, jotka vähentävät maailman hiilijalanjälkeä. Yritykset, jotka kykenevät omalla toiminnallaan vastaamaan tarpeeseen vähentää yhteisiä päästöjämme, pärjäävät tulevaisuudessa.

Uusien puhtaiden ratkaisuiden kehittäminen ja uusien markkinoiden valtaaminen vaativat hiilineutraaliuden kokonaisvaltaista integroimista kaikkeen liiketoimintaan. FIBSin, Sitran ja Deloitten järjestämässä Hiilineutraali bisnes -valmennusohjelmassa syvennytään hiilineutraaliuden luomien mahdollisuuksien löytämiseen.

Valmennuksen tavoitteena on auttaa yrityksiä siirtymään uuteen aikakauteen, jossa liiketoiminta perustuu puhtaisiin vihreisiin ratkaisuihin. Aikakauteen, jossa ei ainoastaan tavoitella yrityksen toiminnan päästöjen minimointia, vaan luodaan ratkaisuja, jotka mahdollistavat hiilineutraalin maailman. On rajallista, kuinka paljon yritys voi toiminnastaan syntyviä päästöjä vähentää, mutta yhteiskunnallisten ongelmien ratkomiseen suunnatun liiketoiminnan myönteinen vaikutus voi sen sijaan olla rajaton.

Mistä on kyse?