archived
Arvioitu lukuaika 2 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Energiakäänne on hyvä business, muuallakin kuin Saksassa

Saksan aktiivinen ote energia-asioissa on kiitettävää.

Kirjoittaja

Julkaistu

Saksan aktiivinen ote energia-asioissa on kiitettävää. Osallistuin Saksalais-Suomalaisen Kauppakamarin Martin Brandtin järjestämälle tutustumismatkalle Saksaan huhtikuussa 2013. Insinöörinä minua erityisesti kiehtoi saksalaisten ennakkoluulottomuus uusien energiaratkaisujen suhteen. Muutos on aina kiehtova, sillä se lisää uuden teknologian laitteiden kauppaa. Insinöörin silmin tähän muutokseen liittyy merkittäviä tutkimushankkeita, uutta ja kiehtovaa sekin.

Investoinnit paikalliseen tuotantoon lisäävät automaattisesti näiden laitteiden kysyntää sekä luovat työtä ja työpaikkoja paikallisesti. ABB on Suomessa rekrytoinut väkeä voimakkaasti aurinkosähköjärjestelmien tuotekehitykseen. Vahvistaaksemme asemaamme aurinkosähkömarkkinoilla ostimme Power-One -yhtiön. Näin olemme potentiaalinen kilpailija maailman suurimmalle valmistajalle – saksalaiselle SMA:lle. Satojen insinöörien rekrytointi ja miljardin taalan yritysosto omalla tavallaan kuvaavat vahvaa uskoamme uusiutuvaan energiaan.

Blogissaan 20.6. Mikko Rissanen kuvasi osin näitä taloudellisia vaikutuksia. Globaalissa kilpailutilanteessa vetoapu kotimarkkinoilla auttaa kaikkia eurooppalaisia laitevalmistajia. Sama imu mahdollistaa myös teknologisen etumatkan, jolla pärjää paremmin kilpailluilla markkinoilla. Energiakäänne luo työpaikkoja ja se näkyy täällä Helsingissäkin.

Talouden kukoistuksen lisäksi haluan tuoda toisena nakökulmana tuulahduksen meren takaa. Amory Lovins, tutkija Rocky Mountain Instituutista, on kirjoittanut kirjan Reinventing fire, jossa hän kuvaa mahdollista energiakäännettä Yhdysvalloissa – siirtymistä fossiilisista polttoaineista kokonaan uusiutuviin vuoteen 2050 mennessä. Kuuntelin Amoryn esitelmää ECEEE-seminaarissa Ranskassa kesäkuun alussa.

Amoryn perusviesti on selkeä. Muutos uusiutuviin on mahdollista, ja teknologiamielessä ratkaisut ovat pääosin olemassa. Tämä energiakäänne mahdollistaa myös kannattavaa liiketoimintaa, joka tietysti Amerikassa on aina kiehtovaa. Samalla Amory kuvaa erilaisia riskejä yrityksille, jotka ovat riippuvaisia fossiilisista polttoaineista. Vaikka energiakäänne ei Atlantin toisella puolella ole vielä käynnistynyt niin vauhdikkaasti kuin Saksassa, kirja antaa optimistisen ja liiketoiminnan kannalta kiehtovan kuvan tulevista vuosikymmenistä.

Esittämäni mielipiteet ovat omiani eivätkä välttämättä vastaa ABB:n kantaa.

Löydät Energiakäänne-blogisarjan muut kirjoitukset sivun oikeasta reunasta Suosittelemme-osiosta
tai hakemistosta.

Mistä on kyse?