archived
Arvioitu lukuaika 2 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Löydä vaikuttavuus liiketoiminnan ytimestä

Hyvä vaikuttavuusketju lisää maailman toimivuutta, bloggaa Mahtisluokan Suvi Uski.

Kirjoittaja

Julkaistu

Mahtisluokka on yksi Sitran Vaikuttavuuskiihdyttämöön osallistuvista yrityksistä. Se on perusopetukseen suunniteltu positiivisen pedagogiikan sovellus, jonka avulla lapset oppivat antamaan positiivista palautetta toisilleen ja kehittämään omia luonteenvahvuuksiaan. Tässä blogissa Mahtisluokan Suvi Uski pohtii vaikuttavuusketjujen kirkastamisen tärkeyttä yritykselle.

Vaikuttavuuden mittaaminen on osa liiketoimintaa. Kun maailmaa tehdään toimivammaksi, vaikutetaan samalla lukemattomiin asioihin. Juoksukenkiä suunniteltaessa pyritään lisäämään juoksijan nopeutta. Kahvinkeitossa satsataan kahvin makuun. 

Autoja on pitkään kehitetty nopeus mielessä, sillä ajatuksella, että matkustamiseen käytetty aika voidaan minimoida. Nopeus ei kuitenkaan yksin määritä matkantekoon käytettyä aikaa, vaan siihen vaikuttaa myös liikenteen sujuvuus.

Hevosvoimien lisäämisen sijaan autoista tehdään nyt itsenäisempiä, jotta ajamiseen tarvittava kapasiteetti voidaan vapauttaa. Aamuruuhkassa kuski voi ajamisen sijaan tehdä töitä ja hyödyntää aikaresurssin parhaaksi katsomallaan tavalla.

Kun palvelu on käytössä, se vaikuttaa vääjäämättä ympäristöön. Vaikutusten havainnoiminen ja mittaaminen ei ole itsestään selvää vaan vaatii systemaattista työtä. Maailmassa, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, vaikutuksia tapahtuu tietyillä osa-alueilla suunnitellusti ja toisilla myös tahattomasti. Vaikutusta voidaan pyrkiä suuntaamaan, mutta sitä on mahdotonta kokonaan kontrolloida. On haastavaa suunnitella itsenäinen auto liikenteeseen, jossa osa autoista on edelleen ihmisten ohjaamia. 

Vaikuttavuusketjun yhteys kassavirtaan on ilmeinen

Vaikuttavuusketjun kirkastaminen on tärkeää, koska vaikutus on ehdottomasti vetovoimaisin sijoitusperuste — missä tahansa liiketoiminnassa. Asiaa voi katsoa myös toisesta suunnasta: Jos on liiketoimintaa, on mahdotonta olla vaikuttamatta.

Vaikuttavuusketjujen kirkastaminen on perusteltua ajankäyttöä, sillä sen yhteys kassavirtaan on ilmeinen. Kun liiketoiminnan ydin on muutoksessa, vaikuttavuuden perkaaminen on ensimmäinen askel. Suurin hyöty tulee siitä, että samalla liiketoimintapotentiaali tehdään näkyväksi. Tavoitteena on löytää se vaikuttavuusketju, joka kykenee lisäämään maailman toimivuutta eniten. 

Psykologiassa eli ihmismielen toiminnan tutkimuksessa ollaan aina oltu kiinnostuneita syy-seuraussuhteen kirkastamisesta. Omassa koulutusteknologian palvelussamme Mahtisluokassa, hyödynnämme psykologian tietovarantoa ja ihmisen toiminnan mittaamisen oppeja.  

Kirkkain vaikutus Mahtisluokassa on vertaispalautteen antamisen mekanismilla. Palvelun avulla opetamme sosiaalisia taitoja ja saamme nauttia tuloksista, kuten lisääntyneestä oppimisinnosta ja kiusaamisen vähenemisestä. Vaikuttavuusketjujen optimointi muodostaa liiketoimintamme supervoiman. Me olemme muuttamassa maailmaa, emmekä tyydy yhtään vähempään.

Mistä on kyse?