archived
Arvioitu lukuaika 3 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Ostokset suoraan ovelle

Julkaistu

Salla Pehkonen maksaa mahtitilaustaan, Johannes Lahtinen ottaa maksua vastaan. Markus Saintolalla kassit alkavat jo painaa käsissä, Salme, 4, on jouluisissa tunnelmissa.

RESURSSIVIISAS JOULUKALENTERI 7/24

Kun sairaanhoitajaopiskelija Salla Pehkonen avaa oven kellonsoittoon, ulkokuistilla odottaa nelisenkymmentä kiloa ruokaa kolmessa isossa ja yhdessä pienemmässä kassissa sekä kantajat Johannes Lahtinen ja Markus Saintola. Pehkonen maksaa kortilla ruuista liki kaksisataa euroa ja lisäksi noutajille vaivanpalkkaa 24 euroa. Se on kaksi kertaa normitaksa 12 euroa, koska ruokaa on haettu kahdesta eri kaupasta ja poikkeuksellisen paljon; tällä ostoskerralla Pehkoset täydensivät pähkinä-, linssi-, papu- ja muuta kuivaruokavarastoaan pitkälle kevääseen saakka.

– Kotiinkuljetus on ihanaa, viikossa säästyy yli kaksi tuntia aikaa. Ei tarvitse lukea kassajonossa lööppejä eikä pelätä saavansa perheelleen flunssan, kolmatta lastaan odottava Pehkonen riemuitsee.

– Tämä säästää hermoja, lasten kanssa kaupassa käynti on haasteellista, perheen isä ravintolan vuoromestari Juho Pehkonen komppaa.

Ostosten kotiinkuljetuksella on vielä vain marginaalinen osuus kaikesta elintarvikekaupasta, mutta yleistyessään se mahdollistaa suuren energian ja resurssien säästön. Omakotitalossa Asmalammella asuvat Pehkoset ovat jo aiemmin luopuneet autosta, ja nyt osana Sitran Tulevaisuuden kotitalous -hanketta kokeiltava ruuan kotiinkuljetus vahvistaa päätöstä.

– Auton ylläpito maksaa vuodessa helposti kuusi tuhatta euroa, joten siihen verrattuna kustannukset ruuan kotiinkuljetuksesta ovat pienet, Salla sanoo.

– Lisää ihmisiä tilauksiin pitäisi kyllä houkutella, ei ole kovin resurssiviisasta, jos vain meille tai vain harvoille kuljetetaan, Pehkoset sanovat.

Pelkät Pehkoset eivät olisikaan kovin hyvä bisnes puolentoista vuoden ikäisen kotiinkuljetusyrityksen Avadan osakkaille Lahtiselle ja Saintolalle.

Kansantaloustiedettä Jyväskylän yliopistossa opiskelevat nuoret yrittäjät kertovat, että keskimäärin Jyväskylässä yhdellä kierroksella he vievät ruoat viidelle asiakkaalle, mikä on aika lailla minimimäärä sille, että pääsee jonkinlaisille tuntiansioille. Kierroksia voi olla useampi päivässä.

Laukaassa he toimittavat ruokaa kotihoidon asiakkaille ja muille kotitalouksille kahdesti viikossa, ja asiakkaita on päivässä noin 25–35.

Kotiinkuljetuksen logistiikassa taloudellinen kannattavuus ja ekologisuus lyövät kättä. Mitä enemmän asiakkaita yhdellä reitillä, sen paremmin yrittäjät pääsevät tuntipalkoille ja samalla autokuljetuksen päästöt kotitaloutta kohden pienenevät pienenemistään.

– Pyrimme ajamaan reitit mahdollisimman järkevästi, samalle alueelle samaan aikaan ja hukkakilometrejä välttäen, Saintola sanoo.

Logistiikka ei lopu tähän, vaan kansantaloustieteilijät ovat tehneet aikataulujen taidetta myös kaupassa juoksemisesta.

– Ostoslista pitää suunnitella sen mukaan, missä järjestyksessä tuotteet tulevat vastaan kaupassa, muuten aikaa saa palamaan paljon, Lahtinen vinkkaa.

Teksti ja kuva: Antti Kivimäki

Resurssiviisaassa joulukalenterissa esitellään päivittäin yksi resurssiviisas teko, joka säästää luonnonvaroja, päästöjä ja lisää hyvinvointia. Resurssiviisaan joulukalenterin tuottaa Sitra.

Lisää tulevaisuuden resurssiviisaista palveluista

Mistä on kyse?