archived
Arvioitu lukuaika 3 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Valaistus viisaasti ledeillä!

Kirjoittaja

Julkaistu

Kun jyväskyläläinen taloyhtiö vaihtaa pihavalot ledeihin, ulkovalaistuksen energiankulutus vähenee kolme neljäsosaa nykyiseen verrattuna.

Jyväskyläläinen taloyhtiö Aatoksenkatu 6 saa jouluksi uudet, energiapihit led-valaisimet pihamaalleen. Nisulassa sijaitseva taloyhtiö toimii jatkossa tiennäyttäjänä matkalla kohti energiatehokkaampaa kerros- ja rivitaloasumista. Uusimisen ansiosta taloyhtiö säästää jatkossa energiaa noin 5000 kWh, eli kuutisensataa euroa vuodessa, ja ulkovalaistuksen energiankulutus vähenee jopa kolme neljäsosaa nykyiseen verrattuna.

Uudistuksessa pihapiirissä oleviin seitsemään pylväsvalaisimeen vaihdetaan led-valaisimet vanhojen elohopeavalaisinten tilalle. Lisäksi 12 ulkotiloissa olevaa seinä- sekä kattovalaisinta uusitaan vaihtamalla energiapihit led-polttimot nykyisten hehkulamppujen tilalle. 

Ulkovalaistuksen muuttaminen energiatehokkaaksi oli yksi Jyväskylässä toteutetuista Kohti resurssiviisautta -hankkeen kokeiluista, joilla pyritään säästämään luonnonvaroja, vähentämään päästöjä – hyvinvoinnista tinkimättä. Kokeilua koordinoi JAPA ry, joka on jyväskyläläinen kestävää kehitystä edistävä yhdistys.

Watit, luksit ja kelvinit tutuiksi

Kuinka kalliita led-valaisimet ovat? Toimivatko ne ulkona Suomen pakkaskeleissä? Entä kuinka paljon energiaa säästyy, jos lamput vaihdetaan ledeihin? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saatiin vastaus kokeilun aikana. Projekti toteutettiin yhdessä asukkaiden, isännöitsijän ja asiantuntijoiden kanssa.

Keskeinen osa projektia oli valaistussuunnittelija, Valon kaupunki -hankkeen koordinaattori Annukka Larsenin tekemä valaistussuunnitelma, jossa aluksi kartoitettiin olemassa olevat valaisimet ja tehtiin ehdotus uudesta, energiatehokkaammasta valaistuksesta.

Asukkaat pääsivät ottamaan osaa suunnitteluun alusta lähtien. Osana kokeilua toteutettiin esimerkiksi asukaskysely sekä tutustumisretki Lutakon LED-puistoon, jossa päästiin näkemään omin silmin erilaisia taloyhtiöille sopivia led-valaisinvaihtoehtoja. Lisäksi taloyhtiön omassa pihassa toteutettiin demovalaistuksia, jotta eri valaisinvaihtoehtojen vertailu olisi helpompaa.

”Oli erittäin hyvä, että pääsimme näkemään eri valaisinvaihtoehdot livenä, sillä pelkkien kuvien ja esitteiden avulla päätöksenteko olisi ollut paljon vaikeampaa. Eri valaisinvaihtoehtoja vertaillessa tutuiksi tulivat niin watit, luksit kuin kelvinitkin. Tällä hetkellä vähän jännittää miltä uudet valot valmiina näyttävät”, sanoo taloyhtiön puheenjohtaja Raimo Peltovuori.

Kokeilun koordinoijana tärkein oppi kokeilusta oli, että hyvin toimiva ja yhteistyökykyinen hallitus on keskeisessä roolissa, kun halutaan saada taloyhtiö tekemään energiaviisaita ratkaisuja. Myös isännöitsijällä on suuri rooli siinä, millaisiin päätöksiin taloyhtiössä päädytään. Aatoksenkadulla yhteistyö asukkaiden, hallituksen ja isännöitsijän kanssa toimi saumattomasti, ja muiden taloyhtiöiden kannattaakin ehdottomasti ottaa mallia heidän toimintatavoistaan.

Taloyhtiöiden ulkovalaistus muutoksen edessä lähivuosina

Aatoksenkatu 6:n ulkovalaistus otettiin kokeilun kohteeksi, koska taloyhtiöiden pihapiirien valaistuksessa yleisimmin käytetyt, runsaasti energiaa kuluttavat elohopeavalaisimet poistuvat markkinoilta vuonna 2015 EU-energiatehokkuusdirektiivin ansiosta. Taloyhtiöt ovat siksi lähivuosina pakollisen muutoksen edessä.

Taloyhtiöissä joudutaan tulevina vuosina pohtimaan vaihtoehtoja nykyisille valaisintyypeille. Tämän vuoksi kokeilun avulla haluttiin luoda malliesimerkki, kuinka taloyhtiön ulkovalaistus saadaan uusittua energiatehokkaammaksi osallistavan, vuorovaikutteisen päätöksentekoprosessin kautta.

Kokeilun yksi tärkeimmistä havainnoista oli, että ulkovalaisimien vaihdolla energiatehokkaisiin led-valaisimiin voidaan saavuttaa huomattavan suuri säästö taloyhtiön sähkölaskussa, ja investointi maksaa itsensä takaisin alle kymmenessä vuodessa pienentyneenä energiankulutuksena.

Asunto-osakeyhtiö Aatoksenkatu 6 on vuonna 1980 valmistunut 53 huoneiston asunto-osakeyhtiö, joka koostuu kerros- ja rivitalohuoneistoista.

Lue lisää kokeilusta: www.japary.fi/led

Mistä on kyse?