archived
Arvioitu lukuaika 2 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Eka vuosi sosiaalista intraa

Kirjoittaja

Sari Tuori

Päällikkö, Viestintä ja yhteistyösuhteet

Julkaistu

Sosiaalinen intramme täytti viime viikolla vuoden. Merkkipäivä livahti meiltä ohi ilman että huomasimmekaan.

Takana on todella työntäyteinen vuosi intrassa – ja erityisen paljon muussa tulevaisuustyössä, jota Sitrassa teemme. Tiivistahtinen työ näkyy tietysti myös intrassa, kuten pitääkin: täpötäytenä tapahtumakalenterina, ajankohtaisina blogauksina, aktiivisena Yammer-feedinä, sisäisinä uutisina ja kiivaasti aktivoituvina tiimisivuina sekä jatkuvasti päivittyvinä mediaosumina.

Kirjoitin ennen intran lanseerausta blogauksen Sosiaalisuus tarttui intraan. Tuo sama sosiaalisuus on temmannut meidät mukaansa yhä intensiivisempään digiviestintään, erilaisiin osallistaviin tapahtumiin ja ennen kaikkea ennen kokemattomaan poikkisektoriaalisen tiedon hyötykäyttöön ja jakamiseen. Enkä nyt puhu ainoastaan viestintätiimistä, vaan aivan uudenlainen kunnianhimon taso tulosten saavuttamiseen ja niistä kertomiseen on vallannut Sitran. Ja osa siitä on ainakin välillisesti intran ansiota.

Intran sosiaaliset elementit, matalan kynnyksen jakaminen ja helppo käyttöliittymiä ovat aidosti muuttaneet sisäisen tiedonjaon kulttuuria. Samalla kuin varkain asiantuntijoiden kynnys kirjoittaa julkisestikin jaettavia blogauksia, mielipidekirjoituksia ja myös heittäytyä sosiaaliseen mediaan on madaltunut.

Uuden intramme eka vuosi ei tietenkään ole ollut yhtä honeymoonia, mutta pieniä mustelmia pahempia murheita emme ole kohdanneet. Toimiva tekninen toteutus on ollut kivijalka, jonka päällä olemme voineet tukevasti ottaa ensiaskeleemme. Tarkka, vaativakin vaatimusmäärittely sekä sen mukaan toteutettu rakenne ja toiminnallisuudet raamittavat tekemistämme ja takaavat sen, että kaikki voivat keskittyä omaan työhönsä, poimia tarvitsemansa tiedon ja lisätä tietoa. Myös mobiilisti.

Kiitos kuuluu paitsi kollegoilleni kehitysprojektissa, intran pääarkkitehdeille Jennille, Lauralle ja Toffelle, jotka uskoivat visioonsa, toteuttivat ja jalkauttivat reaaliaikaisen työvälineemme sekä erityisesti kaikille sitralaisille, jotka ovat ottaneet intran päivittäiseen käyttöön. Ilman käyttäjiä intra ei ole organisaationsa näköinen ja oloinen kuhinapiste, tietopankki ja reaaliaikaisen tiedon lähde. Oikea tilannekuva syntyy vain tietoa ja tuntemuksia rehellisesti ja rohkeasti jakamalla.

Lupasimme intraa kehittäessämme neljä asiaa, ja niiden täyttämisessä vuosi vierähti vauhdilla. Iso kiitos kaikille teille julkisten ja yksityisten organisaatioiden asiantuntijoille, joiden kanssa olemme sparrailleet ja jakaneet oppeja intrasta, sisäisen viestinnän asioista ja paljon muusta. Intran myötä sisäinen viestintä mullisti montaa muutakin tekemistä. Lupaamme jatkaa yhdessä oppimista!

Mistä on kyse?