archived
Arvioitu lukuaika 5 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Suomi tarvitsee strategista kasvupolitiikkaa!

Meidän tulisi ottaa ekosysteemiajattelu innovaatiopolitiikkamme perustaksi, kirjoittaa Mikko Kosonen.

Kirjoittaja

Julkaistu

Suomen elinkeino- ja innovaatiopolitiikan malli toimi pitkään hyvin. Talouskasvu oli vahvaa 1990-luvun puolivälistä aina vuoden 2008 finanssikriisiin saakka. Siitä alkanut ennätyspitkä taantuma on kuitenkin paljastanut, että vanhan järjestelmän hienosäätö ei enää riitä. Globaali toimintaympäristömme on muuttunut niin paljon, että meidän on radikaalisti uudistettava koko suomalainen talouskasvun malli.  Tarvitsemme strategista kasvupolitiikkaa.

Onneksi meidän ei tarvitse lähteä kehitystyöhön puhtaalta pöydältä, vaan voimme ammentaa oppia uudenlaisista kotimaisista ja ulkomaisista menestystarinoista. Kuten Jorma Ollila totesi Helsingin Sanomien Vieraskynä-kirjoituksessa hiljattain, vakiintuneilla yrityksillä on paljon opittavaa startup-yrityksiltä.

Näistä pienistä yrityksistä löytyvät juuri nyt kaikista kiinnostavimmat ja lupaavimmat kasvutarinat.

Keskisuurten ja suurten yritysten osalta ei voi sanoa samaa. Ne eivät ole viime vuosikymmenen aikana juurikaan kasvaneet, vaan ovat tehneet tuloksensa lähinnä kustannussäästöillä. Tämäkin on tärkeää, mutta se ei yksin riitä kansainvälisessä kilpailussa pärjäämiseen. Keskisuurten ja suurten yritysten menestyminen on Suomen kilpailukyvyn ja työllisyyden kannalta ensiarvoisen tärkeää.

Miten voisimme levittää startupien kasvunälkää ja toimintamalleja myös perinteisempiin pieniin ja keskisuurin yrityksiin ja sitä kautta auttaa Suomea uuteen nousuun?

Nokian menestys ruokki itsetyytyväisyyttä

Suomi on kiistatta ollut yksi toisen maailmansodan jälkeisen ajan suurista voittajista. Maamme teollistui myöhään, mutta kuroi muiden etumatkan kiinni 1980- ja 1990-luvuilla ja kiri teollisuusmaiden kärkijoukkoon 2000-luvun alkupuoliskolla. Muun muassa saksalainen Bertelsmann-säätiö arvioi Suomen eniten globalisaatiosta hyötyneeksi maaksi vuosina 1990–2011.

Suomi on kuitenkin nyt jäänyt pahan kerran oman menestyksensä vangiksi. Nokian pitkään jatkunut menestys ruokki suomalaisten itsetuntoa ja siivitti pitkään koko maamme kehitystä, mutta 2000-luvun loppupuolelle tultaessa se kääntyi vaaralliseksi itsetyytyväisyydeksi. Tätä itsetyytyväisyyden negatiivista kehää ei yhtään helpottanut se, että muu maailma ihaili avoimesti Suomen koulutus- ja innovaatiojärjestelmää.

Katsotaanpa vähän taaksepäin. Miten näin pääsi käymään ja mitä voisimme virheistämme oppia?

Isoin virhe oli, että emme ajoissa oivaltaneet, että 2000-luvun alkupuolen menestys ja hyvät sijoitukset erilaisissa kansainvälisissä vertailuissa olivat seurausta parikymmentä vuotta aiemmin tehdyistä oikeista strategisista linjauksista. Ne eivät kuitenkaan kantaneet meitä enää 2010-luvulle tultaessa, koska emme ajoissa pitäneet huolta jatkuvasta uudistumisestamme. Liian monet yritykset – ei vain Nokia – nukkuivat onnensa ohi eivätkä uudistaneet liiketoimintamallejaan ajoissa.

Sama ”uinahtaminen” pätee myös Suomen elinkeino- ja innovaatiopolitiikkaan.

Ekosysteemiajattelu innovaatiopolitiikan perustaksi

Palataan alussa mainittuihin startupeihin. Mitä voisimme oppia pieniltä kasvuyrityksiltä ja mikä maailmassa on muuttunut niin, että meidän on radikaalisti uudistettava kasvupolitiikkaamme?

Ensimmäinen ja ehkä tärkein muutos on politiikkatoimenpiteiden tason muutos. Kansainvälinen kilpailu tapahtuu yhä enenevässä määrin  useista yrityksistä muodostuvien globaalien ekosysteemien välillä, ei niinkään yksittäisten yritysten välillä. Näissä ekosysteemeissä – joita on jo useimmilla toimialoilla – on tyypillisesti muutamia vahvoja veturi- tai alustayrityksiä, joiden standardien mukaan muut yritykset rakentavat täydentäviä tuotteita ja palveluita. Innovaatiopolitiikan näkökulmasta tämä tarkoittaa, että meidän tulee aina yksittäisten yritysten tukipäätöksiä harkitessamme pohtia sitä, millaisiin kokonaisuuksiin kyseinen yritys tuotteitaan ja/tai palveluitaan rakentaa.

Suomen kilpailukyvyn ja työllisyyden kannalta on kaikkein tärkeintä, että suuntaamme innovaatiopanoksiamme yhä enemmän Suomessa kehittyviin kansainvälisiin ekosysteemeihin tai niiden osiin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että luomme Suomeen esimerkiksi terveyden ja puhtaan teknologian alueilla uusia maailmanluokan referenssilaitoksia/ratkaisuja yhteistyössä kaupunkien sekä johtavien suomalaisten yritysten ja yliopistojen kanssa.

Nämä kansainvälisestikin kiinnostavat hankkeet sitten houkuttelevat kumppaneiksi parhaita yrityksiä sekä Suomesta että maailmalta. Näin voidaan luoda uutta vientiteollisuutta ja työtä sekä houkutella Suomeen ulkomaisia investointeja.

Aika purkaa siilot myös politiikan ohjauksessa

Onneksi hyvä kehitys on tässä suhteessa jo alkanut. Olemme oivaltaneet, että soveltava tutkimus, yritysten tuotekehitys sekä vienninedistäminen ja investointien houkuttelu tapahtuvat ekosysteemeissä – ja yhä tiiviimmin toisiinsa sidoksissa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun Smart & Clean-hanke kokoaa yhteen yliopistot, suuret ja pienet yritykset sekä pääkaupunkiseudun kaupungit vauhdittamaan nykyisten cleantech-ratkaisujen käyttöönottoa pääkaupunkiseudulla, mutta myös kehittämään täysin uusia liikenne-, energia-, vesihuolto-, yhdyskuntarakenne-ratkaisuja.

Suomen suuri SOTE-uudistus tulisi myös nähdä keskeisenä osana Suomen elinkeino- ja innovaatiopolitiikkaa – sen lisäksi että siinä korjataan julkisen talouden kestävyyskriisiä ja poistetaan eriarvoisuutta. Kyseessä on 20 miljardin euron kotimarkkina, joka julkishallinnon päätöksistä riippuen voi olla joko uusien innovatiivisten ratkaisujen edelläkävijämarkkina tai takapajula.

Maailma on siis jo muuttunut niin, ettei tutkimus-, tuotekehitys- ja vienninedistämispolitiikkaa enää voi eikä kannata ohjata erillisistä siiloista käsin. Esimerkiksi terveysteknologian tai kiertotalouden kasvupotentiaalin täysimääräinen hyödyntäminen edellyttää tiivistä yhteistyötä ja koordinaatiota yritysten ja julkishallinnon toimijoiden kesken. Mikään ministeriö tai toimija ei yksin pysty huolehtimaan kaikista tarvittavista toimenpiteistä. Meidän on myös ymmärrettävä, ettei esimerkiksi yritysten vienninedistämis-toimenpiteitä kannata liian tiukasti erottaa niiden tuotekehitystoiminnasta, koska ne tapahtuvat ekosysteemeissä usein samanaikaisesti, tai ainakin vahvasti toisiinsa kytkeytyen.

Suomen makrotalouden nykyongelmia ei ratkaista puhtaasti makrotalouden keinoin, vaan siihen tarvitaan rohkeaa ja kokonaisvaltaista elinkeino- ja innovaatiopolitikkaa, toisin sanoen strategista kasvupolitiikkaa. Jos jokin asia ansaitsisi ministeritasoista huomiota ja ohjausta Suomessa, niin tämä.

Suomella onkin juuri nyt erinomainen paikka ottaa kansainvälinen innovaatiojohtajuus takaisin. Meillä on erinomaista osaamista monella alalla ja paljon uusia rohkeita nuoria yrittäjiä, jotka haluavat rakentaa tulevaisuuden Suomea – ja samalla globaalia liiketoimintaa – kestävällä tavalla.

Yliasiamies Mikko Kosonen analysoi kolmen kirjoituksen sarjassaan Suomen tilaa. Aikaisemmin sarjassa ilmestynyt:
Vuosi 2016: Uutta tasapainoa etsimässä
Uudistuakseen Suomen tulisi ottaa mallia ruotsalaisten ”diskuteeraamisesta”

Mistä on kyse?