archived
Arvioitu lukuaika 9 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Shared norms for the new realities – Davos 26–30.1.2011

Kirjoittaja

Julkaistu

Minulla oli tammikuun lopussa hieno mahdollisuus osallistua WEF:n (World Economic Forum) tämän vuotiseen huippukokoukseen Davosissa. Odotukseni tilaisuuden osalta olivat jo valmiiksi korkealla, mutta tästä huolimatta todellisuus oli vielä taruakin ihmeellisempi. Davosin kokous oli niin sisällön, verkottumisen kuin järjestelyidenkin osalta huikea näytös – voittoa tuottamattomalta ’kansalaisjärjestöltä’. Tältä pohjalta vähän ihmettelenkin suomalaisten vähäistä kiinnostusta Davosin kokousta kohtaan. Meillä tunnutaan siellä täällä vieläkin ajattelevan, että herrat siellä vain jaarittelevat tyhjiä ja paistattelevat salamavaloissa. Totuus on kuitenkin toinen. Kokous oli tiukasti organisoitua vuorovaikutteista työtä maailman keskeisten teemojen ympärillä aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan.  Myös verkostoitumisen kannalta tilaisuus tarjoaa huikeita mahdollisuuksia – niille, jotka sen osaavat. Siellä kun ei pärjää pelkällä asemalla (kun kaikilla sellainen jo on), vaan pitää osata käydä aitoa dialogia ja heittää itsensä peliin! Tässä meillä suomalaisilla on vielä harjoittelemista. On turvallisempaa ja mukavampaa patsastella kotimaassa.

Mutta mistä siellä sitten puhuttiin? Tämänkertaisen huippukokouksen nimi kertoo paljon. Uudet realiteetit – kuten ilmastonmuutos, eriarvoistuminen ja ikääntyminen sekä talouden uusi dynamiikka vaativat yhä enemmän yhteisiä maailmanlaajuisia pelisääntöjä kaikilla tasoilla ja sektoreilla. Maailma kutistui Davosissa todella pieneksi, mutta monimutkaiseksi paikaksi, jossa kaikki riippui kaikesta. Itse olin positiivisesti yllättynyt siitä miten laajasti ja monipuolisesti maailman kohtalonkysymyksiä käsiteltiin. Lähes kaikissa sessioissa olivat mukana niin poliitikot, julkisen ja yksityisen sekä kolmannen sektorin edustajat. Myös akateeminen maailma ja ammattiliitot olivat  hyvin edustettuina. Se mikä myös yllätti iloisesti oli osallistujien laaja yleissivistys ja kyky keskustella laajasti yli oman vastuualueensa.

Itse nostaisin esiin seuraavat trendit ja näkökulmat, jotka jos eivät nyt avanneet silmiäni, niin ainakin tarkensivat katsettani ja mieltäni.

1. Painopiste Aasiaan

Maailmantalouden painopisteen siirtyminen Aasiaan näkyi monella tapaa – sekä osallistujamäärissä että äänenpainoissa. Erityisesti kiinalaisten puheesta ja käyttäytymisestä kuulsi läpi vahva usko omaan kehitykseen. He tietävät olevansa vahvoilla ja tämä näkyi heidän edustajiensa kommenteissa lähes aiheesta kuin aiheesta. Aasialaisesta nöyryydestä ei ollut tietoakaan. Vaikutelma vain vahvistui eurooppalaisia ja amerikkalaisia kuunnellessa. Heidän äänensävynsä oli poikkeuksellisen nöyrä. On selvää, että meidän suomalaisten on entisestään parannettava suhteitamme ja valmiuksiamme liittoutua Aasian tiikereiden kanssa – jos ja kun haluamme olla ja vaikuttaa siellä missä tapahtuu.

2. Valtion rooli

Valtion vahvistuva rooli nousi teemana vahvasti esiin monissa sessioissa. Itse seurasin erittäin mielenkiintoista  Economistin päätoimittajan vetämää paneelia, jossa oli mukana  keskeisiä eurooppalaisia, amerikkalaisia ja kiinalaisia talousvaikuttajia – sekä sokerina pohjalla nobelisti Joe Stieglitz. Kaikkien paitsi kiinalaisten mielestä valtion rooli tulee vahvistumaan lähitulevaisuudessa sekä yhteiskunnassa että taloudessa. Oli todellakin hieman hämmentävää nähdä kuinka Kiinan edustaja puhui voimakkaimmin vapaan markkinatalouden puolesta! Syynä muiden yllättävänkin vahvaan valtionkapitalismi-uskoon oli viime aikojen talouskriisi sekä ennen kaikkea maailman keskeiset haasteet (eriarvoisuus, köyhyys, terveydenhoito, uudet kasvualat), joiden taklaamiseksi tarvitaan vahvaa valtiota ja valtioiden liittoja – eri rooleissa. Kukaan ei tuntunut enää uskovan Friedmanilaisiin vapaisiin markkinoihin kaikkien ongelmien ratkaisijana. Joe Stieglitz muistutti nobelisti Herb Simonin jo 50-vuoden takaisista tutkimuksista, joiden mukaan julkinen organisaatio ei ole lähtökohtaisesti yhtään sen tehottomampi kuin yksityinen – kunhan vaan kannusteet ovat kohdallaan. Tämä siis tarkoittaa, että valtio voi hyvin olla mukana jopa omistajana – jos kansalliset intressit ja/tai toimialan vaihe tätä edellyttävät. Myös toisinpäin on totta. Yksityinen sektori voi täysin palkein olla mukana ns. julkisessa toiminnassa  – kunhan vaan kannusteet rakennetaan oikein. Tämä on hyvä pitää mielessä myös suomalaista terveydenhuoltoa kehitettäessä. Sen sijaan, että kinastelemme siitä mikä on yksityistä ja mikä julkista meidän pitäisi kiinnittää huomiota kokonaispuitteisiin, eli terveydenhoidon rahoitus- ja ohjausmalli-kokonaisuuteen. Kehittäessämme hyväksi havaitsemaamme julkisrahoitteista terveydenhoitoa meidän tulee ensin sopia mitä haluamme ensisijaisesti optimoida. Kansalaisten terveyttä vaiko hallinnon tarpeita? Vaiko lääkäreiden ja pääomasijoittajien, jotka ovat oppineet hyödyntämään systeemiämme, tuloja? Nykysysteemimme on hyvää vauhtia johtamassa ’amerikkalaiseen malliin’, jossa ne, joilla on vakuutus tai työpaikka saavat hyvää palvelua muiden jäädessä ’rapautuvan’ julkisen terveydenhoidon varaan. Sitran esittämän uuden TH rahoitus- ja ohjausmallin lähtökohtana on tasa-arvoinen, työterveydenhoidon tasoinen terveydenhoito kaikille suomalaisille. Tämä mahdollistetaan keskittämällä rahoitus yhteen kanavaan sekä tarjoamalle kansalaiselle valinnanvapaus perusterveydenhoidon palveluihin. Erikoissairaanhoito optimoidaan ja ostetaan keskitetysti maanlaajuisesti kun taas perusterveydenhoidossa raha kiinnitetään kansalaiseen, joka valitsee oman lääkärinsä joko julkiselta tai yksityiseltä lääkäriasemalta. Sitran mallissa perusterveydenhoidon palvelujen hinta on määrätty, jolloin kilpailu julkisrahoitteisessa terveydenhoidossa tapahtuu palvelun laadulla ja kustannuksilla. Lopputulos on siis optimoitu kansalaislähtöisesti.

3. Kestävä kehitys

Kestävä kehitys oli kolmas näkyvä Davosin trendi. Oli hienoa nähdä ja kuulla maailman johtavien kulutustavarayritysten kuten Unileverin ja Nestlen pääjohtajien puhuvan innostuneesti kestävän kehityksen suuresta mahdollisuudesta. Unilever, jonka tuotteet kohtaavat 2 miljardia kuluttajaa päivittäin, on määritellyt kaikille tuotteilleen selvät tavoitteet liittyen ei vaan taloudelliseen, vaan myös sosiaaliseen ja ekologiseen suorituskykyyn. Sosiaalisella suorituskyvyllä tarkoitetaan tuotteiden ja palvelujen kykyä vastata yksilöiden ja yhteisöjen todellisiin tarpeisiin. Ekologinen suorituskyky liittyy lähinnä päästöihin. Edistyksellisintä Unileverin tapauksessa oli sen tiukka suhtautuminen sosiaalisiin ja ekologisiin tavoitteisiin. Jos ja usein kun ne edellyttävät muutoksia tuotteiden esim. materiaaleissa ja valmistusmenetelmissä tai liiketoimintamalleissa, ne tehdään aina riippumatta niiden mahdollisista negatiivisista vaikutuksista lyhyen tähtäimen taloudelliseen tulokseen. Tämän periaatteen omaksuminen ja julkituominen on kuitenkin Unileverin kohdalla johtanut valtavaan – ja odottamattomaan – uusien innovaatioiden ryöppyyn – kun sen työntekijät ja asiakkaat ovat innostuneesti osallistuneet uusien tuotteiden ja liiketoimintamallien kehittämiseen. Lopputuloksena on ollut liiketoiminnallisten tulosten paraneminen. Kestävän hyvinvoinnin edistäminen onkin hyvää bisnestä myös lyhyellä tähtäimellä! Tähän ajatteluun meidän suomalaistenkin pitäisi uskoa jos ja kun haluamme pois nykyisestä negatiivisesta puhtaasti kustannuskilpailukykyyn perustuvasta noidankehästä.

4. Inclusion – Pohjoismainen malli

Tämän vuotisen Davosin kokouksen yksi alateema oli ’pohjoismainen malli’. Seminaarissa oli aiheesta kaksi onnistunutta ja hyvän suosion saanutta sessiota. Pääsession panelisteina olivat kaikkien pohjoismaiden päämiehet kun taas sitä syväävän session puhemiehinä ja -naisina toimi eri sektoreiden pohjoismaisia johtajia. Olin itse Piia-Noora Kaupin kanssa tämän jälkimmäisen session yhtenä puhemiehenä. Ruotsalaiset olivat tässäkin asiassa hoitaneet markkinoinnin meitä suomalaisia paremmin. He olivat valmistelleet erinomaisen pikku brosyyrin pohjoismaisen mallin taustoista ja pääperiaatteista. Ruotsalainen lehdistö oli myös näkyvästi paikalla Davosissa. Asiallisesti pohjoismaisen mallin ydinviesti: ihmisten mukaan ottaminen kannattaa – sai erittäin hyvän vastaanoton. Uskon, että monet kuulijat jäivät vakavasti pohtimaan korkeita veroja ja laajaa julkista sektoria uudelta pohjalta. Pystyimme varsin uskottavasti osoittamaan, että ihmisten mukaan ottaminen (inclusion) luo positiivisen kierteen, joka ’tuottaa’ samanaikaisesti sosiaalista oikeudenmumukaisuutta ja taloudellista kasvua, eli hyvää elämää. Eli verojen maksu kannattaa sekä sosiaalisesti että taloudellisesti kun vaan pidämme huolta siitä, että ’yhteinen koneistomme’ toimii tehokkaasti! Tältä osin toki tiedämme, että meillä on paljon parantammisen varaa, mutta sitä emme tietystikään Davosissa korostaneet, ’myyntimatkalla’ kun olimme.

5. Myötäelämisen kyky ja tunteet johtamisessa

Myötäelämisen (compassion) kyky ja merkitys sai suuren näkyvyyden Davosin kokouksessa tänä vuonna. Olin itse kuuntelemassa kolmea tupaten täynnä olevaa sessiota tästä teemasta. Näiden kaikkien pääviesti oli kiteytetysti: hyvä liiketoiminta ja hyvän tekeminen eivät ole ristiriidassa, mutta edellyttävät aitoa läsnäoloa ja välittämistä. Tunteemme ovat jaettavissa kolmeen keskenään vuorovaikutuksessa olevaan pääkeskukseen: suoritus-, uhka- ja välittämisen keskuksiin. Nämä kaikki kehittyvät tai surkastuvat kuten lihakset jos niitä ei käytä ja kehitä. Suoritus- ja uhkakeskukset ovat kuin luonnostaan aktiivisessa käytössä nykypäivän kilpailuyhteiskunnassa kun taas välittämisen ja myötäelämisen keskus jää monilla – varsinkin miehillä – vajaakäyttöön. On kuitenkin maailman tulevaisuuden kannalta suuri uhka jos tämä kehityskulku jatkuu. Suuret yhteiset haasteemme ja viime kädessä myös bisnes kärsivät, jos empatia ja myötäelämisen taito maailmassa eivät kehity. Tämän johdosta koskettaminen, halaaminen ja aito läsnäolo ovat äärimmäisen tärkeitä tulevaisuuden panostuskohteita. Näillä pehmoasioilla on siis suuri vaikutus kestävän kehityksen ja hyvän elämän edistämisessä.

6. Ikääntyminen

Ja lopuksi vielä muutama sana ikääntymistä. Sitä ei yllättävää kyllä nähty niinkään ongelmana, vaan ennen kaikkea suurena mahdollisuutena – ja uusien innovaatioiden lähteenä. Toinen mielenkiintoinen ikääntymiseen liittyvä huomio koski ikäihmisten kapasiteettia. Viimeisimmän aivotutkimuksen mukaan ikä-ihmiset ovat nopeampia ja parempia monimutkaisten ja moniulotteisten ongelmien ratkaisijoita kuin nuoremmat. Heillä on kokemuksensa pohjalta kyky nähdä oleellinen ja ratkoa intuitiivisesti monimutkaisia kysymyksiä. Tälle kyvykkyydelle on tänä päivänä enemmän kysyntää kuin koskaan aikaisemmin, mutta yhteiskunnat eivät missään päin maailmaa näytä kykenevän hyödyntämään tätä potentiaalia kovinkaan hyvin. Tässäkin meillä suomalaisilla on taas suuri mahdollisuus – kun maamme väestö ikääntyy maailman toiseksi nopeimmin.

 

 

# re: Shared norms for the new realities – Davos 26–30.1.2011
18. helmikuuta 2011 15:12 by karoliina.luoto@sitra.fi *2

Eräässä kahvipöydässä juuri puhuttiin siitä miten senioreiden näkemys ja hahmotuskyky saataisiin käyttöön työelämässä, koska sitä varsinkin tulevaisuudessa kipeästi kaivattaisiin.

Erilaiset mikroduuni-tyyppiset järjestelyt joissa ihminen voisi tehdä joustavasti töitä sen verran kuin haluaa (tietenkin suhteessa organisaation kysyntään) toivottavasti kehittyvät pian.

# re: Shared norms for the new realities – Davos 26–30.1.2011
28. helmikuuta 2011 12:57 by Matti Aistrich *2

Komppaan Karoliinaa. Huoltosuhteen heikkeneminen ja Suomen edelläkävijäasema tässä ovat nyt hyvin tiedossa. Samaan aikaan ikääntyneiden toimintakyky ja eliniänodote parantuvat yhä entisestään. Meillä on fiksuja, kokeneita ihmisiä joilla on kykyä, aikaa ja varaa.

Suurin osa keinoista, joilla ikääntyneiden resursseja saataisiin aktivoitua, ovat myös asioita joita yleisestikin toivotaan työelämän parantamiseen: joustavuutta työntekoon, tukiansojen purkamista, jne. Tässä voidaan siis ratkaista samalla kertaa useiden eri väestönosien ongelmia, ei yksinomaan ikääntyneiden.

Tärkeätä olisi päästä huoltosuhteen voivottelusta käytännön toimiin: alkaa miettiä ja mahdollistaa sitä, että näitä resursseja oikeasti käytetään tulevaisuudessa.
 

Mistä on kyse?