archived
Arvioitu lukuaika 3 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Johanna Sumuvuori: Ai demokratia, haitarkomedia?

Julkaistu

 Otsikko on varastettu Alivaltiosihteerin ehtymättömästä palindromilaarista.  Se kuvaa hyvin henkeä, jolla politiikasta ja etenkin edustuksellisesta demokratiasta on viime aikoina keskusteltu. Demokratia ei onneksi kuitenkaan typisty pelkkään edustuksellisuuteen ja äänestämiseen vaaleissa, saati kohuotsikoihin tai äänestäjien tyytymättömyyteen. 

 Viime vuosina on naristu paljon politiikan viihteellistymisestä. Sen lisäksi julkisuuden aallonharjalla ovat laineilleet erilaiset politiikan kohut ja skandaalit, kun vuosikausia noudatettuja maan tapoja on oikeutetusti kyseenalaistettu. Vaalirahakohu oli hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun joidenkin itsestään selvinä pitämät kulissien takaiset kuviot tuodaan päivänvaloon.  Protestivaalithan siitä seurasi.

 Uskon, että politiikan läpinäkyvyyden puute johtaa aina äänestäjien raivoon, ennemmin tai myöhemmin. Siksi politiikan avoimuus ei saa ole pelkkä kliseinen ”hyvisten” hokema slogan, vaan pragmaattinen valinta yhteiskuntarauhan ylläpitämiseksi. 

 Olen siteerannut usein ranskalaisen tutkijan Pierre Rosanvallonin ajatusta vastademokratiasta, joka syntyy perinteisen äänestysdemokratian vastapainoksi. Vastademokratia voi olla yhtä hyvin mielenosoitukseen osallistumista kuin toimimista kansalaisjärjestöissä tai erilaisissa yhden asian kampanjoissa. Joillekin se voi olla tyhjän äänen jättämistä uurnaan, rahan lahjoittamista hyväntekeväisyyteen tai haluamaansa kampanjaan. Se voi olla myös nykyajan muodikasta kliktivismiä, eli osallistumista sosiaalisesta mediasta bongattuihin ryhmiin ja kampanjoihin. 

 Sosiaalinen media on tarjonnut tällä vuosituhannella aivan uudenlaisen alustan vastademokratian syntymiselle ja myös nopeuttanut informaation virtaamista ja siihen reagoimista. Se on mahdollistanut myös eräänlaisen virtuaalisen kriittisen massan ja tuonut enemmän interaktiivisuutta erilaisten toimijoiden välille, mukaan lukien päättäjät. Nykyään ei ole harvinaista, että kansanedustajalta tai ministeriltä saa vastauksen kommenttiinsa Facebookissa, Twitterissä tai blogissa. Sosiaalinen media on haastanut myös poliitikot: yksisuuntaisella viestinnällä ei enää pärjää, vaan se voittaa, joka hallitsee vuorovaikutuksen sosiaalisen median areenoilla. 

 Vastademokratiaan kuuluvina ilmiöinä voi pitää myös ihmisten ja instituutioiden omasta aloitteesta syntynyttä konkreettista toimintaa, josta hyvänä esimerkkinä voi pitää yhtä hyvin kadunvaltaustempauksia tai Ravintolapäivää kuin vaikkapa kirkon halukkuutta tarjota turvapaikkaa henkilölle tai perheelle, joka on selkeästi turvapaikan tarpeessa, mutta on saanut maahanmuuttovirastolta kielteisen turvapaikka- tai oleskelupäätöksen. 

 Näen perinteisen äänestämisen vastapainoksi syntyneet vaikuttamisen muodot myös demokratian laajentamisena ja syventämisenä, en vain vastareaktioina.  Sitä Rosanvallonkin ajoi takaa. Vastademokratia kuuluu demokratiaan ja erilaiset demokratian muodot ovat toisistaan riippuvaisia. Erilaisia tasoja tarvitaan, olivat ne sitten edustuksellisia tai spontaaneja kansanliikkeitä. Demokratian toimivuuden mittarina voi pitää avoimuuden ja vuorovaikutuksen toteutumista. 

 

Demokratian paradoksi on, että sitä harjoitetaan yhteisen ja yleisen hyvän eteen, mutta siihen pääseminen on samalla ristiriitojen sävyttämää kamppailua siitä, mikä on paras tapa toimia. Kliseeksi asti toisteltu ”yhteisten asioiden hoitaminen” ei saa peittää alleen ristiriitoja ja poliittista kamppailua, jotka ovat oleellinen osa tervettä demokratiaa. Yhteinen hyvä tai yleinen etu eivät ole mitään objektiivisia määreitä.

 * * *

Olen eräänlainen demokratian suurkuluttaja. Olen ollut erilaisissa yhteyksissä sekä lobbaajana että lobattavana. Olen osallistunut mielenosoituksiin ja kampanjoihin, toiminut opiskelijapoliitikkona, rauhanjärjestön pääsihteerinä, mielipidelehden toimittajana, kansalaisjärjestöverkoston puheenjohtajana, kaupunginvaltuutettuna, lautakuntien ja kaupunginhallituksen jäsenenä ja kansanedustajana. Vaikka olen vankasti sisällä myös edustuksellisessa systeemissä, vapaa kansalaistoiminta järjestöineen, kampanjoineen ja protesteineen on pysynyt aina mukana kuvioissa. Se ei ole toistaiseksi aiheuttanut suurempia ristiriitoja, vaan pikemminkin pitänyt omaa ajattelua kasassa.