archived
Arvioitu lukuaika 1 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Katja Boxberg: Demokratia on avoimuutta

Julkaistu

Demokratia on minulle avoimuutta. Yhteiskunnan avoimuutta suhteessa kansalaiseen, ihmiseen. Ehkä ensisijaisesti päätöksenteon ja tiedon avoimuutta. Vallankäyttäjien, poliitikkojen ja virkamiesten, kykyä ja halua avata päätöksentekoa. Ymmärrystä siitä, että byrokratia on olemassa kansalaisen, ihmisen palvelemiseksi.

Uskon vakaasti että yhteiskunnallinen turhautuminen, joka ilmenee monin tavoin, johtuu kokemuksesta että minua, ihmistä ei kohdata eikä kuulla. Että koneisto on olemassa muita tai kenties itseään varten, ei minun, ihmisen tarpeita varten.

Esimerkiksi: Espoo tutkii päiväkotilasten vanhempien tyytyväisyyttä päivähoitoon. Hienoa. Paitsi että vanhemmat eivät pääse käsiksi tietomassaan. Heille kerrotaan tulokset suhteessa toiseen päivähoitomuotoon – kunnallinen päiväkoti vastaan perhepäivähoito jne. Vanhemmat eivät saa tietää, miten heidän oma päiväkotinsa pärjää suhteessa muihin päiväkoteihin, miten heidän lastensa ryhmä pärjää suhteessa toisiin ryhmiin.

Mielestäni kyse on kansalaisen, ihmisen oikeuksien polkemisesta. Kyse on sentään lapsista, joiden hyvinvoinnin pitäisi olla kaikkien tavoite.

Olen helsinkiläinen toimittaja. Kaksi vuotta sitten julkaisin yhdessä Taneli Heikan kanssa kirjan Lumedemokratia.