archived
Arvioitu lukuaika 5 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Mitkä tämän päivän ideat ovat tulevaisuuden historiaa?

Kirjoittaja

Julkaistu

Sitran Uusi turvallisuus -foorumi järjesti viikko sitten yhtenä kokeilunaan työpajan, jossa pohdittiin olisiko toimittajilla ja kirjoittajilla käyttöä ennakoinnin työkaluille. Miksi tällainen näkökulma? Uusi turvallisuus -foorumilla on poikkiyhteiskunnallisin voimin noin kolmenkymmenen hengen joukolla pohdittu, millaisia ovat uudet turvallisuushaasteet ja miten niihin voitaisiin konkreettisesti vastata. Yksi joukossa hahmottunut haaste on ollut yhteiskunnan resilienssi, eli muutoskyky ja sopeutuminen äkillisesti muuttuviin olosuhteisiin. Yhteiskunnan resilienssistä puhuttaessa viitataan usein ennakointiin. Ennakoimalla ja ymmärtämällä paremmin tulevaisuuden suuria haasteita, voimme vaikuttaa siihen millaiseksi tulevaisuus muodostuu sekä toisaalta varautua paremmin.

Foorumilaiset olivat kuitenkin havainneet, että tällä hetkellä ennakointitieto Suomessa on varsin teknis-taloudellista, eikä se puhuttele ihmisiä. Samaan aikaan tulevaisuusnäkökulma on varsin vähän esillä esimerkiksi kirjallisuudessa tai journalismissa. Voisiko asianlaita olla toisinkin?

Foorumilaiset järjestivät näistä lähtökohdista kokeiluna päivän mittaisen työpajan journalistien ja kirjoittajien kanssa, jossa näihin kysymyksiin pureuduttiin. Miksi ennakointitieto on haastavaa journalismissa? Mitä ennakoijat voisivat tehdä paremmin? Itse olin mukana työpajassa ennakoijana ja tilaisuus tarjosi itselleni muutamia tärkeitä oivalluksia.

Mukana ollut toimittaja ja käsikirjoittaja Riku Siivonen sanoi erään lauseen, jotka erityisesti jäi mieleeni. Hän totesi, että meillä ei ole pula datasta vaan sanoista. Tämä on hyvin totta. Maailma on tällä hetkellä täynnä tietoa ja dataa, mutta siitä jonkinlaisen tolkun tai tulkinnan aikaan saaminen on vaikeaa. Ennakointiin toki kuuluu tärkeänä osana datasta jonkinlaisen tulkinnan tekeminen. Tulkinnat kuitenkaan harvoin ulottuvat ihmiseen asti. Tiedämme paljon esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, mutta silti sen vaikutuksia sinun tai minun elämääni ja arkeeni on vaikeaa konkretisoida tai muulla tavoin sanoittaa. Toimittajilla puolestaan ei ole mahdollisuuksia toimitustyön puitteissa tällaista tulkintatyötä tehdä. Tulevaisuusaiheisiin on vaikeaa tarttua, koska ne eivät kosketa tai tule aidosti lähelle. Rooman klubi on puhunut 70-luvulta asti maapallon rajoista. Se ei ole uutinen.

Vasta kun asioiden vaikutussuhteet tulevat inhimillisiksi tai jonkun intressejä kosketteleviksi niistä tulee uutisia. Ympäristö- ja ilmastohaasteiden suhteen on siis mielekästä kirjoittaa vaikkapa siitä, että suurimpien eläkerahastojen sijoitukset ympäri maailmaa ovat kiinni fossiilisissa polttoaineissa. Estääkö tämä meitä tekemästä parempaa ilmastopolitiikkaa? Tai miten on mahdollista, että Etelä-Amerikassa vesivaroja on yksityistetty? Eikö oikeus puhtaaseen veteen kuulu kaikille? Nämä ovat suurista megatrendeistä, kuten ilmastonlämpenemisestä ja resurssien niukkenemisesta johtuvia ilmiöitä, joilla on valtavat inhimilliset vaikutukset. On siis tultava datan tasolta askel eteenpäin kohti ihmistä ja trendien vaikutuksia inhimilliseen elämään.

Samalla kyse on myös konkretiasta. Tiedämme erittäin hyvin Suomessa mitä pitäisi tehdä, kukaan tuskin syyttää valtiota tai tutkimuslaitoksia strategioiden tai raporttien puutteesta. Ongelma tuntuukin olevan, että ratkaisuja on vaikeaa saada käytäntöön. Mutta kuitenkin juuri käytännön uusista esimerkeistä ja tekemisestä syntyy kiinnostavia uutisia. Sitrassa tämä näkyy mielestäni hyvin. Journalisteja tuskin kiinnostaa, että Sitrassa syntyi aikoinaan idea vaikkapa terveyskeskuspalveluista joita voitaisiin tarjota siellä missä ihmiset ovat, eli ostoskeskuksissa. Mutta juttuja syntyi vaikka kuinka paljon eri puolilta Suomea, kun kioski laitettiin pystyyn ja kokemuksia kerättiin. Tulevaisuudesta tuli siis konkreettista tekemistä sen sijaan, että se olisi vain idea muiden joukossa raportissa.

Mikä sitten avuksi siihen että tulevaisuustieto olisi inhimillisempää ja konkreettisempaa?

Ehkäpä ennakoijien, tutkijoiden ja kirjoittajien välissä tulisi olla jonkinlaisia tulkkeja, niitä, jotka etsivät datan ja tulevaisuustiedon vaikutuksia inhimilliseen elämään ja pystyvät esittämään ajatukset helposti ymmärrettävässä muodossa. Toisaalta raporttien kirjoittamisen ja strategioiden sijaan tarvittaisiin foorumeita ja tahoja, jotka pystyisivät nopeasti kokeilemaan ja ottamaan käyttöön uusia ratkaisuja, ammentamaan niistä opit ja levittämään niitä eteenpäin silloin kun ideassa on järkeä. Voisiko esimerkiksi hallituksen tulevaisuusselonteko ollakin sarja konkreettisia kokeiluja viimeisen kolmen vuoden aikana tehdyistä parhaista raporteissa tehdyistä toimenpide-ehdotuksista?

Itse uskon että rajat ja vaatimukset eri ammateissa muuttuvat koko ajan. Vaikka olemme ensisijaisesti esimerkiksi kyseessä olevan aiheen tiimoilla virkamiehiä, ennakoijia, tutkijoita, journalisteja ja kirjailijoita, ovat rajat koko ajan häilyvämpiä. Joudumme omaksumaan uudenlaisia taitoja ja ammatti-identiteettejä. Ennakoijan pitäisi pystyä tulkitsemaan paremmin tulevaisuustietoaan inhimillisestä näkökulmasta. Kirjoittajan pitäisi huomata paremmin, miksi tulevaisuusajattelu on tärkeää. Virkamiesten tulisi olla enemmän mahdollistajia ja fasilitaattoreita yhteiselle tekemiselle. Tutkijat pystyisivät tietopääomallaan toimimaan enemmän myös vaikuttajina tulevaisuuden ratkaisuissa. Rajojen hämärtyminen ja muuntuminen pätee moneen muuhunkin ammattikuntaan samaan tapaan.

Ennakointitiedon hyödyntämisen näkökulmasta haluaisin kuitenkin hypätä vielä askelen eteenpäin. Ei nimittäin riitä, että ennakoijat ennakoivat ja vähän tulkitsevat. Eikä myöskään riitä, että journalistit tai kirjoittajat ovat avoimia tulevaisuustiedolle. Sillä etenkin tilanteessa jossa nyt olemme, tarvitsemme myös niitä, joilla on visioita tulevaisuudesta ja jotka jaksavat väsymättä tarjota tuota visiota muille.

Minulla oli mahdollisuus keskustella taannoin erään ruotsalaisdiplomaatin kanssa. Hän totesi kiinnostavasti: ”Pohjoismaat ovat hyvin pragmaattisia yhteiskuntia. Tämä on sekä etu, että haitta. Etu se on silloin kun täytyy järkiperäisesti ratkoa asioita. Haitaksi se kuitenkin kääntyy silloin, kun elämme aikaa jolloin tarvitsisimme positiivisia visioita tulevaisuudesta ja tarjolla on vain dataa ja numeroita.” Tämä on mielestäni erittäin tärkeä huomio, sillä tulevaisuutta on aina luotu myös sen varassa, mitä ei vielä tiedetä, mutta mikä päätetään vain tehdä. Esimerkkejä tästä ovat vaikkapa naisten äänioikeus, peruskoulu tai kuussa käyminen. Ne ovat ensin olleet  tulevaisuuspohdintaa ja sitten jonkun visio. Nyt ne ovat osa omaa historiaamme ja nykypäiväämme.

Jos voisin käydä tulevaisuudessa, haluaisin ehdottomasti tietää mitkä tämän päivän ideat ovat tulevaisuuden historiaa. En kuitenkaan pääse vierailulle ja samassa jamassa olemme kaikki. Sen sijaan näemme varmasti jo osan tulevaisuudesta muodostuvan niissä joukoissa joissa ennakkoluulottomasti tehdään asioita uudella tavalla. Vaikka aina on asioita jotka vain tapahtuvat, yhtä paljon tämän päivän valinnoillamme ja visioillamme myös teemme tulevaa.

PS. Uusi turvallisuus -foorumin kokeilut ovat edelleen käynnissä. Katso esimerkiksi miten mummon tai vaarin voi lainata kirjastosta ja miten se liittyy turvallisuuteen!

Mistä on kyse?