1. Pyöräily on helppo tapa vähentää omaa hiilijalanjälkeään.

    Energia

    Energian käytön tehostaminen sekä sen tuotannon uudistaminen ovat keskeisiä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.

  2. Energiantuotanto monipuolistuu

    Energiantuotannolla on keskeinen merkitys kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä. Energiantuotanto monipuolistuu ja uusiutuvan energian osuus kasvaa merkittävästi. Uudet hajautetut puhtaan energian tuotantoratkaisut ovat Suomelle liiketoimintamahdollisuus.

  3. Sinun valintasi ratkaisee

    Kuluttajan valinnat asunnon hankinnassa ja rakentamisessa, päivittäisessä liikkumisessa, ruoan ja kulutustavaroiden valinnassa sekä sähkön käytössä muuttavat markkinoita. Energian käytön sekä päästöjen määrän ja kustannusten tekeminen näkyväksi on tärkeä askel tiedostamiseen.

  4. Ilmastonmuutos vaatii tekoja

    Me suomalaiset olemme sitoutuneet vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä 80 % vuoteen 2050 mennessä. Rakennettu ympäristö ja liikenne aiheuttavat yli puolet kasvihuonekaasupäästöistä. Muutoksen aikaansaamiseksi tarvitaan edelläkävijöitä, näkyviä esimerkkejä ja rohkeutta kokeilla uutta.

  5. Yhdyskunnat kehittyvät kestäviksi

    Yhdyskuntien kehityksellä on kasvava merkitys energiankäyttöön ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. Kaupungistuminen on maailmanlaajuinen kehitystrendi. Tulevaisuuden yhdyskunnat ovat ekologisia sekä sosiaalisesti ja taloudellisesti kestäviä.

  6. Rakentamisessa alkanut uusi aikakausi

    Uudisrakentaminen on jo lähitulevaisuudessa lähes nollaenergiatasoa. Korjaamalla jo olemassa olevia rakennuksia voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä. Uudet ratkaisut helpottavat rakennusten ylläpitoa. Tulevaisuuden rakennukset tuottavat energiaa, ovat käyttäjäystävällisiä ja älykkäitä.

  7. Energiatehokkuudesta liiketoimintaa

    Uusiutuvan energian tuotanto ja energiatehokkuus ovat merkittäviä teollisuuden kasvualoja maailmassa. Sitra vauhdittaa alan kehitystä sijoittamalla puhtaan energian tuotantoon ja energiatehokkaisiin ratkaisuihin. Kasvuyritykset luovat uusia työpaikkoja ja lisäävät hyvinvointia.

Ajankohtaista

    1. Energiakäänne – Uusi...

      Uutiset 1

      Energiakäänne (Energiewende) on käsite, jolla viitataan Saksan tavoitteeseen rakentaa energiantuotantonsa vuoteen 2050 mennessä uusiutuvien...

      Yksi kuukausi sitten kirjoittajalta Karoliina Auvinen
    2. Rakennusten...

      Uutiset 0

      Kiinteistö- ja rakentamisalan merkittävät toimijat lähtevät yhteistyössä testaamaan Rakennusten elinkaarimittareita. Green Building Council...

      2 kuukautta sitten kirjoittajalta Tuula Sjöstedt
    3. Energia innoitti...

      Uutiset 0

      Suomessa vuosina 2011-2012 Sitran tuella toteutetun Energia yhdyskuntasuunnittelussa -koulutuksen aikana osallistujat tekivät ryhmissä...

      2 kuukautta sitten kirjoittajalta Tuula Sjöstedt
    4. Portit auki aurinkosähkölle

      Uutiset 0

      Energiateollisuus on maaliskuun alussa päivittänyt mikrotuotantoon liittyviä ohjeita niin, että niissä suositellaan Saksan normit täyttävien...

      3 kuukautta sitten kirjoittajalta Tuula Sjöstedt

Energiatehokkuus avainroolissa

Päättynyt aihe

Sitra toteutti vuosina 2008-2012 Energiaohjelman.

Energian käytön tehostaminen ja sen tuotannon uudistaminen edellyttävät Suomelta muutosketteryyttä ja innovaatioita. Energian säästäminen ja sen käytön tehostaminen ovat suuria haasteita kansalaisille, päättäjille, julkiselle sektorille ja yrityksille. Tässä onnistuminen parantaa hyvinvointia ja luo uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

Energiatehokkuuden parantaminen on keskeinen keino ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää koko rakennus- ja kiinteistöalan nopeaa uudistumista sekä kansalaisten aktivoitumista käytännön toimiin. Tähän tarvitaan mm. innovaatioita, hyviä esimerkkejä, kannusteita ja lainsäädäntöä.

Yhdyskunnat käyttävät yhtä paljon energiaa kuin teollisuus. Talonrakentamisessa on tapahtumassa energiavallankumous. Olemme siirtymässä lähes nollaenergiarakentamiseen. Kestävä rakentaminen tulee vaikuttamaan laajasti yhdyskuntien kehitykseen. Sitra vaikuttaa rakennetun ympäristön energiankäytön tehostamiseen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen.

Energiantuotanto monipuolistuu

Energiantuotannolla on keskeinen merkitys kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä. Energiantuotanto monipuolistuu ja uusiutuvan energian osuus kasvaa merkittävästi. Myös alueet, rakennukset ja asukkaat tulevat osallistumaan paikallisen uusiutuvan energian tuotantoon. Aurinkoenergia, maalämpö, erilaiset bioenergiaan perustuvat lähiratkaisut tulevat täydentämään Suomessa edelleen tärkeätä kaukolämmön ja -kylmän tuotantoa.
Uudet hajautetut puhtaan energian tuotantoratkaisut ovat Suomelle liiketoimintamahdollisuus.

Sitra on ollut mukana kehittämässä kevennyttyä kaukolämpöä, lämpöpumppujen testausta, aurinkoenergian käyttöönottoa rakentamisessa ja sijoituksillaan pyrkinyt vuhdittamaan uusiutuvan energian liiketoimintaa.

Kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen edellyttää elämäntapamuutosten hyväksymistä ja tekemistä. Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa omissa arjen ratkaisuissaan.

Elämäntavat ratkaisevat

Kuluttajan valinnat asunnon hankinnassa ja rakentamisessa, päivittäisessä liikkumisessa, ruoan ja kulutustavaroiden valinnassa sekä sähkön käytössä vaikuttavat markkinoiden muutokseen.

Energian käytön ja päästöjen määrän ja kustannusten tekeminen näkyväksi on tärkeä askel tiedostamiseen.

Sitran ja Demosin Peloton-hanke on löytänyt portinvartijaryhmiä, jotka palveluillaan voivat auttaa kansalaisia energiatehokkaisiin valintoin. Muun muassa vaikutusmahdollisuudet tiedostavat luonasruokalat ja rautakauppojen myyjät sekä isännöitsijät avaavat portteja järkeville muutoksille.

Ilmastonmuutosta voidaan hillitä

Ilmastonmuutoksen torjuminen on maailman laajuinen ja jokaisen asia. Me suomalaiset olemme sitoutuneet vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Rakennettu ympäristö ja liikenne aiheuttavat yli puolet kasvihuonekaasupäästöistä. Kansainväliset sopimukset ohjaavat kestävään kehitykseen.

Ilmastonmuutosta voidaan hillitä mm. ottamalla se ohjenuoraksi laajasti kaupunkikehityksessä. Tampereen ECO2-hankkeessa päästöjen vähentäminen on viety kaikkeen kunnan päätöksentekoon. Myös Kaupunginjohtajien ilmastoverkosto ohjaa muutoksiin kuudessa Suomen suurimmassa kaupungissa.

Yhdyskuntien kehitys merkittävässä asemassa

Yhdyskuntien kehityksellä on kasvava  merkitys energiankäyttöön ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. Valtaosa Suomen väestöstä asuu kaupungeissa ja taajamissa. 

Maankäytön suunnittelulla voidaan rakentaa kestävä yhdyskuntarakenne ja vähentää liikkumistarvetta. Maankäytön suunnitelmissa kaikilla kaavatasoilla voidaan vähentää merkittävästi energiankäyttöä ja kasvihuonekaasupäästöjä. 

Sitra on osoittanut kaavoituksen mahdollisuudet ja vaikuttavuuden Porvoon Skaftkärr-hankkeessa, jossa kehitetään lähes 6000 asukkaan uutta energiatehokasta asuinaluetta.

Rakentaminen energiatehokkaaksi

Talonrakentaminen on siirtynyt uuteen aikakauteen. Jo lähitulevaisuudessa kaikki uudisrakentaminen on lähes nollaenergiatasoa. Myös nykyisen rakennuskannan parantamisessa energiatehokkuus on avainasemassa.

Tulevaisuuden rakennukset myös tuottavat energiaa. Erilaiset tuotantotavat integroituvat rakennus- ja talotekniikkaan. Aurinkosähkön ja -lämmöntuotanto, maa- ja ilmalämpöpumppuratkaisut sekä perinteiset uuni- ja takkaratkaisut kehittyvät ja täydentävät alueellisia ratkaisuja.

Kestävä rakennus on energiapihi. Kestävä rakentaminen ottaa huomioon myös luonnonvarojen säästämisen ja materiaalitehokkuuden. Se mahdollistaa rakennusten hyvän ylläpidon ja energian säästämisen niiden käytössä.

Sitra toteuttaa kumppaniensa kanssa hankkeita, joilla voidaan osoittaa välttämätön muutos mahdolliseksi ja kannattavaksi. Tällaisia hankkeita ovat mm. kestävän rakentamisen kortteli Helsingin Jätkäsaaressa ja Suomen ensimmäinen nollaenergiatalo Luukku. Low2No-hanke laajentaa kestävän rakentamisen mahdollisuuksia energiatehokkuudesta elämäntapoihin ja kaupunkiasumisen uudistamiseen.

Sijoittaminen vauhdittaa alan kehitystä

Rakennuttajat ja kiinteistösijoittajat vaikuttavat kiinteistö- ja rakentamismarkkinoiden kehitykseen rahoituspäätöksillään. Pienemmät energiakustannukset, matalampi vajaakäyttöaste sekä korkeampi vuokrataso kannustavat kestävään sijoittamiseen. Energiatehokas, kestävä ja liikenteellisesti edullisesti sijaitseva rakennus on turvallisempi investointi.

Puhdas energia ja hajautetut energiaratkaisut sekä uudet energiapalvelut ovat olleet cleantech-sijoitustoiminnan veturi jo kymmenen vuotta.

Sitra tekee sijoituksia puhtaan energian tuotantoon ja energiatehokkaisiin ratkaisuihin. Se on vauhdittanut alan kehitystä sijoittamalla bioenergian korjuuteknologiaan, biokaasun tuotantoon, aaltoenergiaan, älykkäisiin verkkoihin, digitaalihydrauliikkaan, teolliseen modulaariseen asuntotuotantoon sekä lämpöpumpputeknologiaan.

Energiaohjelman (2008-2012) tiimi koostui seuraavista henkilöistä:

Jukka Noponen, johtaja
Tuula Sjösted, viestinnän asiantuntija
Janika Skaffari, assistentti
Risto Kalske, johtava asiantuntija
Johanna Kirkinen, johtava asiantuntija
Maiju Korkala, assistentti
Jarek Kurnitski, johtava asiantuntija
Vesa-Matti Lahti, johtava asiantuntija
Annemaria Ojanperä, asiantuntija
Sami Tuhkanen, johtaja

Ohjelmatiimi on koossa Sitrassa vain ohjelman ajan. Lisätietoa ohjelmasta voi sen päätyttyä kysyä Sitran viestinnän päivystysnumerosta puh. 040 548 0794.


Tapahtumat

Ota yhteyttä


Kommentit

Lomakkeen lähettämällä hyväksyt Mollomin yksityisyyssäännöt.

Sisältövirtaa

Sitra.fi:stä Ulkoisista lähteistä
Artikkelit Vierumäki tähtää luontomatkailun superkohteeksi

Tahko Pihkala kierteli 1920-luvun lopulla Etelä-Suomessa etsimässä sopivaa paikkaa urheiluopistolle. Pihkala päätyi luonnonkauniiseen Vierumäkeen. Mäntymetsät, järvi- ja harjumaisemat olivat ihanteellinen ja innostava ympäristö urheilun harrastamiseen. "Luonto on meille edelleen tärkein asia ja haluamme sen säilyttää", sanoo Vierumäki Country Club Oy:n toimitusjohtaja Heikki...

1 päivä sitten kirjoittajalta Susanna Särkkä

Artikkelit Luonto tarjoaa hyvinvointia ja bisnesmahdollisuuksia

Tutkimusten mukaan luonnolla on monenlaisia ihmisen hyvinvointia ja terveyttä edistäviä vaikutuksia. Luonnon näkeminen vähentää vihan ja ahdistuksen tunteita sekä väsymystä. Luonnossa oleminen alentaa verenpainetta ja nostaa vastustuskykyä lisäävien valkosolujen määrää veressä. Luonnossa liikkujilla on vähemmän psyykkisiä ongelmia. Jos luonto saadaan ihmisten ulottuville ja...

5 päivää sitten kirjoittajalta Susanna Särkkä

Blogit Terveysluontopolkua kokeilemassa

Moottoriveneen ääni kaikkoaa, linnut lurittelevat lehvästöissä. On kävelty laivarannasta vanhan kartanon kuistille, esittäydytty. Työkseen toisten mielenterveydestä huolehtivien ryhmä on mukavan oloinen, mutta hieman jäykkä ja totinen. He saapuvat suoraan työpaikaltaan psykiatrisesta sairaalasta. Kesäpäivän lämmössä tarkenee istua ulkona, ojennamme lomakkeet. Tulijoilta...

6 päivää sitten kirjoittajalta Marko Leppänen

Blogit Jakaminen säästää resursseja

Maailman parhaat ympäristöasioiden asiantuntijat ovat todistaneet, että jos jatkamme samaan malliin kuin tähän asti, törmäämme luonnonvarojen ja ilmaston suhteen seinään. Tämä kriisiyttää taloutemmekin. Luultavasti näin voi käydä nopeammin kuin edes ymmärrämme. Tämä tieto on viime vuosina saavuttanut myös talouden kasvua hamuavat päätöksentekijät. Siksi on alettu puhua...

1 viikko sitten kirjoittajalta Vesa-Matti Lahti

Julkaisut Brickstarter

Brickstarter is a prototype for a 21st century social service. It proposes a new model for how we make shared decisions about shared spaces. It tests the exciting potential of crowdfunding and crowdsourcing against the practical realities of debating, governing, investing in and ultimately delivering the built environment.

Bryan Boyer, Dan Hill

Blogit Energiakäänne – aurinko rikkoo valtasuhteita

Huhtikuussa Saksassa tehtiin uusi maailmanennätys. Ympäri maata sijaitsevilla aurinkopaneeleilla tuotettiin yhden päivän aikana energiaa yhteensä 167 GWh. Tämä on määrä, joka vastaa karkeasti 34 tuhatta tonnia öljyä tai kahdeksan ydinvoimalan päivätuottoa. Aurinkoisina päivinä Saksa pystyy tuottamaan yli 12 % tarvitsemastaan sähköstä auringolla. Maasta onkin tullut lyhyessä...

2 viikkoa sitten kirjoittajalta Matti Kahra

Julkaisut ECO2

Keväällä 2010 alkaneessa ECO2 - Ekotehokas Tampere 2020 -hankkeessa on edistytty kuluneiden kolmen vuoden aikana kasvihuonekaasujen päästöjen vähentämisessä ja ekotehokkaassa kaupunkikehityksessä monissa eri projekteissa. Tähän julkaisuun on koottu hankkeen käynnistysvaiheen 2010-2012 saavutukset.

Pauli Välimäki, Elli Kotakorpi, Krista Willman, Kirsi Viertola, Mikko Närhi (toim.)

Esitykset

2 viikkoa sitten

Esitykset

2 viikkoa sitten

Facebook Edelläkävijät

Tänään tiistaina 28.5.2013 kello 21.00 Ajankohtaisessa kakkosessa on muutaman minuutin pätkä Lemin aurinkosähkövoimalatalkoista.

3 viikkoa sitten kirjoittajalta Vesa-Matti Puro

Blogit Energiakäänne - Pakko kehittää lähidemokratiaa

Tämän blogisarjan edellisissä osissa on käsitelty Saksan energiakäänteen tavoitteita ja sen paikallisia vaikutuksia. Ne ovat saaneet tavallisetkin saksalaiset kaduille. Muutosten edetessä sadattuhannet ydinvoiman vastustajat ovat kuitenkin vaihtuneet paikallisiksi protestiliikkeiksi. Energiakäänteen kannatus ei ole kadonnut minnekään. Kolme neljästä saksalaisesta pitää sitä yhä...

3 viikkoa sitten kirjoittajalta Mikko Rissanen


Aiheita

2011 Sitra | käyttöehdot