Tekstiversio |  På svenska  |  In English Sivukartta  |  Palaute



Etusivu

Innovaatiotoiminta

Innovaatiot, laajasti ymmärrettynä, ovat Suomen menestyksen ja yritysten kilpailukyvyn perusta. Innovaatiotoiminnan ja sen edellytysten kehittäminen on Sitran keskeisiä tehtäviä. Tätä tehtävää Sitran toteuttaa erityisesti ohjelmatoiminnan, pääomasijoituksen ja yrityskehityksen puitteissa. Sitra toimii aktiivisesti koko innovaatioympäristön kehittämiseksi maailmanluokkaan.  

Sitra kehittää ja ylläpitää kansallista ennakointiverkostoa, joka yhdistää ennakointiasiantuntijoita ja päätöksentekijöitä.  Verkosto auttaa päätöksentekijöitä orientoitumaan edessä oleviin yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin muutoksiin. Sitra järjestää myös tärkeistä kansallisista teemoista yhdessä sidosryhmien kanssa strategiaprosesseja, joissa etsitään keinoja vastata edessä oleviin haasteisiin.  

Sitran innovaatiotoimintojen tutkimus- ja kehittämishankkeet liittyvät pääsääntöisesti ohjelmatoimintaan, eikä Sitralla ole niille erillistä hankerahoitusta.
 
Tulosta | Sivun yläreunaan
Ajankohtaista

20.8.2009 Uutinen
Johtamiseen ja organisaatioihin liittyvät innovaatiot kansainvälisen huippukonferenssin teemana Helsingissä »

7.4.2009 Tiedote
Kansallinen luonnonvarastrategia tähtää hyvinvointiin ja kilpailukykyyn »

30.1.2009 Uutinen
Luonnonvarat huomisen yhteiskunnassa - millä keinoin tulevaisuuteen? »

19.12.2008 Tiedote
Tehokas materiaalikierto luonnonvarapolitiikan haasteena »

2.12.2008 Tiedote
Muutoksen Suomi –työryhmä uskoo maamme pärjäävän taantumassa »

Sitra Yhteystiedot Haku
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra

Suomen kilpailukyky ja suomalaisten hyvinvointi edellyttävät laaja-alaisia ja syvällisiä muutoksia. Sitra ennakoi tulevaa ja edistää muutoksia yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Suomen kannalta keskeisiin haasteisiin Sitra tarttuu ohjelmien ja strategiaprosessien avulla. Sitra on itsenäinen julkisoikeudellinen rahasto, jonka tehtävä on rakentaa huomisen menestyvää Suomea.
Itämerentori 2, PL 160,
00181 Helsinki
Puh. (09) 618 991, Faksi (09) 645 072
Sähköposti etunimi.sukunimi@sitra.fi tai sitra@sitra.fi
Sijaintimme kartalla

Sitra Facebookissa Sitra Twitterissä

Haku verkkosivujen sisällöstä

Julkaisuhaku