Suomen elinvoiman lähteet -kehitysohjelma |
Syksyllä 2009 käynnistyneessä Suomen elinvoiman lähteet -kehitysohjelmassa etsitään laajalla yhteiskunnallisella joukolla päättäjien ja vaikuttajien ratkaisuja siihen, mistä Suomi voi ammentaa elinvoimansa tulevaisuudessa. Kehitysohjelman puheenjohtajana toimii Sitran kutsumana KTM Sari Baldauf.
Ohjelman avulla työstetään toimenpiteiksi näkemystä siitä, miten maailmaa ravisteleva finanssi- ja talouskriisi, ilmastonmuutos, väestön ikääntyminen ja tieto- ja viestintätekniikan kehitys muuttavat Suomen toimintaympäristöä.
Kehitysohjelman tavoitteena on tunnistaa ne tärkeimmät tekijät, joiden avulla Suomi voi vahvistaa ja uudistaa elinvoimaisuuttaan, kilpailukykyään ja hyvinvointiaan.
Kehitysohjelma koostuu kolmesta vaikuttajafoorumista ja niissä käsiteltäviä asioita valmistelevista eri alojen asiantuntijoiden työpajaprosessista. Kolme vaikuttajafoorumia muodostavat oman kokonaisuutensa, joista ensimmäinen järjestettiin syyskuussa 2009, toinen järjestetään joulukuussa 2009 ja kolmas maaliskuussa 2010. Vaikuttajafoorumien osallistujaksi kutsuttiin noin 200 suomalaisen yhteiskunnan päätöksentekijää ja vaikuttajaa laajasti yhteiskunnan eri aloilta.
Ensimmäinen vaikuttajafoorumi pidettiin 21.9. 2009 ja sen teemana on globaalin talouskriisin syyt ja seuraukset. Foorumin pääpuhujana oli taloustieteen nobelisti, professori Paul Krugman. Tilaisuuden muut puhujat olivat Sari Baldauf, Sitran yliaisiamies Mikko Kosonen, ETLA:n toimitusjohtaja Sixten Korkman sekä valtiosihteeri Raimo Sailas.
Vaikuttajafoorumeissa käsiteltäviä ja ja syntyviä ajatuksia työstetään eteenpäin työpajoissa, joihin osallistuu noin kolmekymmentä eri alojen asiantuntijaa vaikuttajafoorumin osallistujien joukosta.
Prosessin tuloksena toivotaan että päätöksentekijät ja vaikuttajat:
- Ymmärtävät entistä syvemmin, miten merkittävästi globaali toimintaympäristömme ja oma tilanteemme ovat muuttumassa
- Osaavat entistä paremmin arvioida, mitä eri sektoreilla ja erityisesti sektorirajat ylittäen on tehtävä Suomen elinvoimaisuuden lisäämiseksi ja oikeaksi suuntaamiseksi
- Ovat entistä sitoutuneempia muutosten edellyttämiin toimenpiteisiin omassa päätöksenteossaan ja toimissaan
|
| |
|
Tolvanen Kari, johtava asiantuntija, puh. (09) 6189 9270
|
|
Häppölä Hanna, projektiassistentti, puh. (09) 6189 9401
|
|
Kiiski Elina, tiedottaja, puh. (09) 6189 9275
|
|
|
|
| Tulosta | Sivun yläreunaan |
|
|
|
Ensimmäisen vaikuttajafoorumin pääpuhujan Paul Krugmanin biografia»
Suomen elinvoiman lähteet -kehitysohjelman osallistujat »
Mielenkiintoisia näkökulmia elinvoimasta ja ajantasaista tietoa projektin etenemisestä löydät kehitysohjelmalle avatuilta verkkosivuilta ja blogista osoitteesta: www.elinvoimanlahteet.fi
Blogissa kaikilla on mahdollisuus osallistua keskusteluun Suomen elinvoiman lähteistä.
|
|