Tekstiversio |  På svenska  |  In English Sivukartta  |  Palaute



Etusivu > Ohjelmat > Päättyneet ohjelmat > Intia

Intia-ohjelma 2004–2008

Kun Sitran Intia-ohjelma käynnistyi vuonna 2004, tietoa nyky-Intiasta oli vain vähän saatavilla eikä modernin Intian tuntijoita ollut. Intian talouskasvu ja yhteiskunnan muutosvauhti olivat kuitenkin maailman nopeimpien joukossa. Useat kansainväliset yritykset siirsivät Intiaan massatuotannon
lisäksi myös vaativaa tuotekehitystyötä. Vetureina kehityksessä toimivat Intian huipputason yliopistot ja erityisesti tietotekniikan korkea osaaminen. Sitrassa nähtiin, että Intian kanssa tehtävässä yhteistyössä on mahdollisuus; käynnistettiin Intia-ohjelma.
Intia-ohjelman tärkeimmät vaiheet aikajanalla »

Kasvava Intia

Intia-ohjelman tuottamassa ja brittiläisen Demos -think tankin laatimassa raportissa New Geography of Innovation: India, Finland, Science and Technology todetaan, että viimeisten vuosikymmenten aikana uusiksi voimatekijöiksi maailmassa ovat nousseet Kiina ja Intia. Vaikka Intiassa on yhä suuria ongelmia ja köyhyyttä, on Intia vahva aloilla, joilla myös Suomi on menestynyt eli mobiiliviestintä- ja ohjelmointisektoreilla. Jo tämä on ollut hyvä syy Suomelle kiinnostua Intiasta.  

Sitra käynnisti Intia-ohjelman vuonna 2004 ja valitsi keinoikseen tiedon tuottamisen Intiasta ja osaajavaihdon käynnistämisen maiden välillä sekä suomalaisen osaamisen esittelyn intialaisille seminaarein ja erilaisten vierailujen avulla.  

Suomalaisten Intiat

Intia-ohjelma on tuottanut tietoa sekä yleisesti Intiasta että myös valikoiduilta liike-elämän sektoreilta. Ohjelman aikana Intian kulttuuria, yhteiskuntaa, taloutta ja korkeakoulujärjestelmää on tehty tunnetuksi niin yliopistojen ja liike-elämän edustajille kuin myös suurelle yleisölle ja päätöksentekijöille.  

Vuonna 2006 Intia-ohjelma tuotti neljä hyvän vastaanoton saanutta kirjaa neljältä intialaisten ja suomalaisten kannalta kiinnostavalta talouden sektorilta, jotka ovat perusteollisuus, tele- ja vaateala sekä it-ala.  

Ajantasaisen Intia-tiedon saatavuuden kasvu Suomessa yhdessä maailmalla virinneen Intia-kiinnostuksen kanssa on näkynyt suomalaisessa mediassa lisääntyvänä uutisointina nyky-Intiasta. Nyt Intiasta keskustellaan aivan uudella tasolla verrattuna aikaan ennen Sitran Intia-ohjelmaa. Herännyt kiinnostus Intiaa kohtaan näkyy myös yliopistoissa, joissa on alettu tehdä entistä enemmän nyky-Intiaa käsittelevää tutkimusta.  

 

Osaajavaihto

Suomalainen tutkimus- ja innovaatiojärjestelmä tarvitsee menestyäkseen verkostoja ja Suomen pitää pyrkiä maaksi, joka houkuttelee osaajia. Intialaisten ja suomalaisten tutkijoiden ja jatko-opiskelijoiden vuorovaikutuksen edistämiseksi Intia-ohjelma käynnisti Sitra Fellowships -apurahaohjelman. Vuonna 2007 jaettiin ensimmäiset stipendit. Myös vuonna 2008 myönnetään Sitra Fellowships -apurahoja.  

Osaajavaihdon käytännön järjestelyjä hoiti Kansainvälisen osaajavaihdon keskus CIMO, jonka kanssa yhteistyö on sujunut erinomaisesti. CIMO pyrkii jatkamaan osaajavaihtoa vielä Intia-ohjelman päätyttyä. Opetusministeriössä selvitellään stipendien jatkorahoitusta.  

Intia-ohjelman johtaja Vesa-Matti Lahti vieraili vuonna 2007 useissa intialaisissa korkeakouluissa ja oli mukana organisoimassa molempien maiden korkeakoulujen edustajille yhteisiä tapaamisia. Näin taattiin, että tieto Suomen tarjoamista mahdollisuuksista tavoitti mahdollisimman hyvin intialaiset osaajat. Vastaanotto oli hyvä ja Intia-ohjelman päättyessä voidaan sanoa, että tutkijayhteistyö on saatu käyntiin.  

Ympäristö- ja terveydenhuolto-osaaminen kiinnostavat

Samalla kun Intia-ohjelma on tuottanut tietoa Intiasta suomalaisille, se on myös halunnut esitellä suomalaista osaamista intialaisille. Ohjelma järjesti keväällä 2008 neljä seminaaria, joissa käsiteltiin muun muassa ympäristöteknologiaa ja terveydenhuoltoa. Seminaarien yhteydessä intialaisille vieraille esiteltiin lukuisten vierailukäyntien avulla näiden alojen suomalaista osaamista käytännössä. Tilaisuudet mahdollistivat uusien kumppanuuksien ja yhteisten liiketoiminta- ja muiden mahdollisuuksien etsimisen toistensa maissa.  

Ympäristöteknologia-seminaarissa oli vahvasti mukana myös Ympäristöyritysten liitto, joka jatkaa suomalaisten ja intialaisten ympäristöalan toimijoiden yhteistyön eteenpäin viemistä. Terveydenhuoltoa käsittelevän seminaarin yhteydessä syntyneitä kontakteja ja jatkosuunnitelmia viedään eteenpäin Sitran Terveydenhuollon ohjelman puitteissa sekä alan yritysten voimin.  

Intia-ohjelman aikana on luotu kontakteja ja kiinnostusta jatkoyhteistyöhön on. Intia-ohjelma on sysännyt liikkeelle paljon uutta yhteistyötä Suomen ja Intian välillä. Erityisesti on pyritty saamaan yhteistyötä aikaan aloilla – kuten ympäristöteknologia ja terveydenhuolto – joilla hyöty olisi selkeästi molemminpuolista.
 
Tulosta | Sivun yläreunaan
Ajankohtaista

4.8.2008 Uutinen
Suomi vastaa Euroopan innovaatiokeskuksen cleantech-osan toteutuksesta Intiassa »

15.4.2008 Tiedote
Sitran Intia-ohjelma laajensi kiinnostusta Intiaa kohtaan »

17.3.2008 Uutinen
Suomen ja Intian terveydenhuollon yhteistyölle on monia mahdollisuuksia »

4.2.2008 Artikkeli
Valoa kansalle - aurinkosähköä puolelle miljoonalle Intiassa »

21.1.2008 Tiedote
Suomi tarvitsee enemmän ja parempaa Nyky-Intian tuntemusta »

Sitra Yhteystiedot Haku
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra

Suomen kilpailukyky ja suomalaisten hyvinvointi edellyttävät laaja-alaisia ja syvällisiä muutoksia. Sitra ennakoi tulevaa ja edistää muutoksia yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Suomen kannalta keskeisiin haasteisiin Sitra tarttuu ohjelmien ja strategiaprosessien avulla. Sitra on itsenäinen julkisoikeudellinen rahasto, jonka tehtävä on rakentaa huomisen menestyvää Suomea.
Itämerentori 2, PL 160,
00181 Helsinki
Puh. (09) 618 991, Faksi (09) 645 072
Sähköposti etunimi.sukunimi@sitra.fi tai sitra@sitra.fi
Sijaintimme kartalla

Sitra Facebookissa Sitra Twitterissä

Haku verkkosivujen sisällöstä

Julkaisuhaku