Tekstiversio |  På svenska  |  In English Sivukartta  |  Palaute



Etusivu > Ohjelmat > Päättyneet ohjelmat > Ympäristö

Ympäristöohjelma 2005–2007

Kolmevuotisella Ympäristöohjelmalla Sitra halusi toimia katalysaattorina huomisen menestyvän Suomen rakentamisessa. Päämäärää tuettiin kirjaimellisestikin, sillä kohteena olivat ympäristöä nykyistä vähemmän kuormittavaa teknologiaa kehittävien yritysten liiketoiminnan tukeminen. Vaikka Ympäristöohjelma loppui aikataulun mukaisesti vuoden 2007 lopussa, työ jatkuu, sillä useat ohjelman hankkeet jatkavat toimintaansa uusissa käsissä.   




Katso ympäristöohjelman aikajana »


Ympäristöohjelma tarttui ajan haasteisiin

Sitran kolmevuotisen Ympäristöohjelman missiona oli ympäristötekniikan ja -osaamisen liiketoiminnan kasvattaminen ja verkostoituminen kansainvälisille markkinoille sekä uusien ratkaisujen etsiminen alan rahoituspohjan kasvattamiseksi.  

Ympäristöteknologiayritysten tilannetta lähdettiin tutkimaan ja tukemaan, koska huoli ilmastonmuutoksesta ja ympäristön tilasta oli kasvattanut kiinnostusta ympäristöosaamista ja -teknologiaa kohtaan. Toisaalta alan suomalaisten yritysten kasvu oli vuosituhannen alussa vaatimatonta. Ympäristöosaamiseen perustuva teollisuus ja palvelut – erityisesti puhdas teknologia – nähtiin merkittäväksi tekijäksi ilmastonmuutoksen torjunnassa. Ympäristöteknologiasta ja -liiketoiminnasta odotetaan vuosisadan suurinta kasvusektoria. Korkean koulutuksen ja teknologiaosaajien maana Suomi haluttiin mukaan tähän kehitykseen.  

Kenttä viestii – Sitra toimii

Sitran Ympäristöohjelma alkoi globaalisti katsoen juuri oikeaan aikaan. Vuonna 2005 riskipääoman virta Pohjois-Amerikassa kasvoi 35 prosentilla puhtaiden teknologioiden yrityksiin. Oli aika selvittää, mitä alalla tapahtuu, ja miten Suomi voi olla mukana kasvavalla ympäristöteknologiasektorilla.  

2000-luvun alussa alan vuosittainen kasvu Suomessa oli vain noin 3 prosenttia. Alan hyvät kasvuodotukset näkyivät pian Suomessakin ja Ympäristöohjelma vastasi sijoittajien ja yritysten tarpeisiin. Kun Sitra selvitti 300 alalla toimivan pk-yrityksen liikevaihdon, todettiin, että vuonna 2006 kasvua edellisvuoteen oli ollut peräti 18 %.    

Ympäristöliiketoiminnan kasvunäkymät tunnetuiksi

Ympäristöohjelman aikana selvitettiin alan kasvunäkymiä Suomessa, ja tuloksia vietiin eteenpäin elinkeinoelämän ja julkisen hallinnon edustajille. Ympäristöohjelman päättyessä Elinkeinoelämän keskusliitto oli perustamassa alaa yhteen kokoavan ympäristöfoorumin ja lähtemässä mukaan Cleantech Finland® -brändin rakentamiseen. Vuosien 2007-2011 Hallitusohjelmassa on huomioitu, että ilmastopolitiikkaa hoitaessaan Suomi voi ottaa osansa ilmastoteknologian maailmanmarkkinoista ja sen luomista työpaikoista. Lisäksi sijoittajat ovat tunnustaneet ympäristöteknologian ja -palvelut kehittyväksi liiketoiminta-alueeksi.  

Ympäristöalan toimijat laativat yhdessä helmikuussa 2007 julkistetun ’Cleantech Finland – ympäristöstä liiketoimintaa’ -toimintaohjelman, jossa päämääräksi asetetaan alan liikevaihdon kaksinkertaistaminen vuoteen 2012 mennessä. Samalla alan toimijoille luotiin Cleantech Finland -tavaramerkkiä, jonka alla yritykset voivat markkinoida cleantech-osaamistaan.  

Verkostoilla kansainvälisille markkinoille

Ympäristöalan yritysten kansainvälistymisen tueksi ohjelman aikana rakennettiin Baltia-, Venäjä-, Kiina-, ja USA -verkostoja. Kiina osoittautui odotetusti useiden vuosien panostusta vaativaksi markkinaksi, johon pyritään tarttumaan FECC-hankkeen (Finnish Environmental Cluster for China) avulla myös jatkossa. Tekesin ja Sitran yhteishanke USA:ssa johti muutamien yritysten kohdalla kauppoihin ja konkreettisiin neuvotteluihin uusista projekteista sekä työn jatkumiseen suomalais-amerikkalaisen yrityksen toimesta.  

Suomalaisten innovatiivisten pk-yritysten verkostoitumista ja sitä kautta kansainvälisille markkinoille pääsyä edesautettiin osaamiskartoituksilla ja yritystapaamisilla.  

Cleantech alkoi kiinnostaa sijoittajia, Sitra jatkaa yritysrahoitusta ympäristö- ja energiasektoreilla

Ympäristöteknologian kaupallistaminen vaatii pääomaa. Ohjelman aikana Sitra teki sijoituksia, mutta etsi samalla uudenlaisia rahoitusjärjestelyjä alalle. Vuoden 2007 syksyllä luotiinkin pohja pitkäjänteiselle pääomarahoitukselle, kun Sitra ja Ruotsin johtaviin pääomasijoittajiin kuuluva Provider Venture Partners AB sopivat yhdessä cleantech-rahaston valmistelemisesta. Mahdollinen rahasto tulee käynnistyessään toimimaan aluksi Suomessa ja Ruotsissa, mutta sen tavoitteena on laajentua myöhemmin kaikkiin Pohjoismaihin. Sitra jatkaa sijoitustoimintaa ympäristösektorilla oman pääomasijoittamisen ohella rahastosijoittajana.

 
Tulosta | Sivun yläreunaan
Ajankohtaista

22.9.2008 Uutinen
Sitra aloittaa strategisen yhteistyön belgialaisen ympäristö- ja energia-alan rahaston kanssa »

4.8.2008 Uutinen
Suomi vastaa Euroopan innovaatiokeskuksen cleantech-osan toteutuksesta Intiassa »

28.5.2008 Uutinen
FUNDETEC-projektin loppuraportti ilmestynyt »

13.12.2007 Uutinen
Cleantech nousi suurimmaksi pääomasijoitusten kohteeksi Yhdysvalloissa »

28.11.2007 Tiedote
Ympäristöalan vientiin tarvitaan uusia toimintamalleja ja rahoitusinstrumenttien kehittämistä »

Sitra Yhteystiedot Haku
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra

Suomen kilpailukyky ja suomalaisten hyvinvointi edellyttävät laaja-alaisia ja syvällisiä muutoksia. Sitra ennakoi tulevaa ja edistää muutoksia yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Suomen kannalta keskeisiin haasteisiin Sitra tarttuu ohjelmien ja strategiaprosessien avulla. Sitra on itsenäinen julkisoikeudellinen rahasto, jonka tehtävä on rakentaa huomisen menestyvää Suomea.
Itämerentori 2, PL 160,
00181 Helsinki
Puh. (09) 618 991, Faksi (09) 645 072
Sähköposti etunimi.sukunimi@sitra.fi tai sitra@sitra.fi
Sijaintimme kartalla

Sitra Facebookissa Sitra Twitterissä

Haku verkkosivujen sisällöstä

Julkaisuhaku