Tekstiversio |  På svenska  |  In English Sivukartta  |  Palaute



Etusivu > Ohjelmat > Maamerkit-ohjelma

Sitran kohdeyrityksen innovaatio lisää pienpuun hyödyntämismahdollisuuksia

Uutinen 8.7.2010

Suomalainen Fixteri Oy on kehittänyt pieniläpimittaisen puun korjuuseen toimitusketju- ja korjuuteknologiaratkaisun, jonka avulla aiemmin metsänhoidossa hyödyntämättä jäänyttä puuainesta voidaan hyötykäyttää energia- ja kuitupuuna. Uudesta menetelmästä hyötyvät samanaikaisesti metsä- ja energiateollisuus, korjuuyrittäjät, metsänomistajat sekä luonto.


Runkopuun paalaukseen perustuvan korjuuteknologian avulla pystytään avaamaan pienpuun korjuun kannattavuutta syöneet logistiset pullonkaulat, tehostamaan korjuutyön käytäntöjä sekä parantamaan edelleen puuraaka-aineen laatua. Paaliksi niputetut irtonaiset pienpuut on helppo mitata, kuljettaa ja varastoida siististi parantaen samalla olemassa olevan kaluston käyttöasteita.

Sitran Maamerkit-ohjelma on pääomasijoittajana Fixteri Oy:ssä.

- Maamerkeissä keskeiseksi aiheeksi on nousemassa biotalous. Uusi ratkaisu on erinomainen esimerkki tulevaisuuden biotalouden mahdollisuuksista, sillä konseptin avulla aiemmin metsänhoidossa hyödyntämättä jäänyt puuaines voidaan jatkossa ottaa hyötykäyttöön energia- ja kuitupuuna, johtava asiantuntija Heikki Sundquist Sitrasta sanoo.

Lisätietoja

Fixteri Oy:n tiedote 8.7.2010 

 
Tulosta | Sivun yläreunaan

Torstaina 8.7.2010 metsäsektorin strategisesta ohjelmasta vastaava elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen ja kansallisesta metsäohjelmasta vastaava maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila tutustuvat Fixteri-korjuuseen.

Ministerien lisäksi tilaisuuteen osallistuvat työ- ja elinkeinoministeriön metsäalan strategisen ohjelman johtaja Sixten Sunabacka, maa- ja metsätalousministeriön metsäosaston osastopäällikkö Juha Ojala, Metsähallituksen hallituksen puheenjohtaja Arto Tiitinen, Metsäliitto-konsernin metsäjohtaja Juha Mäntylä sekä MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola.
Sitra Yhteystiedot Haku
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra

Suomen kilpailukyky ja suomalaisten hyvinvointi edellyttävät laaja-alaisia ja syvällisiä muutoksia. Sitra ennakoi tulevaa ja edistää muutoksia yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Suomen kannalta keskeisiin haasteisiin Sitra tarttuu ohjelmien ja strategiaprosessien avulla. Sitra on itsenäinen julkisoikeudellinen rahasto, jonka tehtävä on rakentaa huomisen menestyvää Suomea.
Itämerentori 2, PL 160,
00181 Helsinki
Puh. (09) 618 991, Faksi (09) 645 072
Sähköposti etunimi.sukunimi@sitra.fi tai sitra@sitra.fi
Sijaintimme kartalla

Sitra Facebookissa Sitra Twitterissä

Haku verkkosivujen sisällöstä

Julkaisuhaku