Syksyllä 2009 käynnistyneessä Suomen elinvoiman lähteet -kehitysohjelmassa etsittiin laajalla yhteiskunnallisella joukolla päättäjien ja vaikuttajien ratkaisuja siihen, mistä Suomi voi ammentaa elinvoimansa tulevaisuudessa. Kehitysohjelman puheenjohtajana toimii Sitran kutsumana KTM Sari Baldauf.
Ohjelman avulla työstettiin toimenpiteiksi näkemystä siitä, miten maailmaa ravisteleva finanssi- ja talouskriisi, ilmastonmuutos, väestön ikääntyminen ja tieto- ja viestintätekniikan kehitys muuttavat Suomen toimintaympäristöä.
Kehitysohjelman tavoitteena oli tunnistaa ne tärkeimmät tekijät, joiden avulla Suomi voi vahvistaa ja uudistaa elinvoimaisuuttaan, kilpailukykyään ja hyvinvointiaan. Ohjelman tuloksena syntyi vahva näkemys siitä, että Suomi on siirtymässä teollisen ajan rakenteista kohti kestävää, sekä ihmis- ja ratkaisukeskeistä palvelutaloutta.
Kehitysohjelma koostui kolmesta vaikuttajafoorumista ja niissä käsiteltäviä asioita valmistelevista eri alojen asiantuntijoiden työpajaprosessista. Kolme vaikuttajafoorumia muodostivat oman kokonaisuutensa, joista ensimmäinen järjestettiin syyskuussa 2009, toinen joulukuussa 2009 ja kolmas maaliskuussa 2010. Vaikuttajafoorumien osallistujaksi kutsuttiin noin 200 suomalaisen yhteiskunnan päätöksentekijää ja vaikuttajaa laajasti yhteiskunnan eri aloilta. Työpajaprosessissa oli mukana puolestaan kolmisenkymmentä eri alojen osaajaa ja asiantuntijaa.
Kehitysohjelman tulokset julkaistiin huhtikuussa 2010 ja ne on koottu Elinvoimainen Suomi -raportiksi joka löytyy tämän sivun oikeasta laidasta. Tiivistetysti aiheesta voi lukea myös tältä sivulta löytyvästä tiedotteesta "Kriisin jälkeen kohti elinvoimaista Suomea."
Lisätietoja