Tekstiversio |  På svenska  |  In English Sivukartta  |  Palaute



Etusivu > Ohjelmat

Sitran hallitus hyväksyi viisi uutta ohjelma-aihetta valmisteltavaksi


-Valmisteltavaksi Sitran hallitus valitsi viisi aihetta, joista esiselvitysten jälkeen valitaan todennäköisesti kaksi varsinaisiksi ohjelmiksi. Uusista ohjelmista toisen on tarkoitus alkaa vuoden 2009 aikana ja toisen vuonna 2010, asiamies Mikko Kosonen Sitrasta kertoo. 

Jatkovalmisteluun valitut ohjelma-aiheet ovat: julkishallinnon johtamisjärjestelmän kehittäminen, maaseudun elinvoimaisuus, työvoiman saatavuus, Itämeri alueena sekä lasten hyvinvointi ja pärjääminen.

Uusia ohjelma-alueita aloitettiin kartoittamaan viime keväänä. Sitran sidosryhmät saivat ehdottaa Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeitä aiheita.  Ehdotuksia tuli verkkosivujen kautta useita satoja ja näistä selkeimmin nousevia teemoja työstettiin eteenpäin ehdotuksiksi Sitran hallitukselle. Valmistelua jatketaan kesän jälkeen yhdessä sidosryhmien kanssa. Hallitus päättää uusista ohjelma-aiheista ensi syksyn aikana.

Valmisteltavista ohjelma-aiheista voi lukea raportista

Mistä tulevaisuuden Suomi rakentuu »
 
Tulosta | Sivun yläreunaan
Sitra Yhteystiedot Haku
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra

Suomen kilpailukyky ja suomalaisten hyvinvointi edellyttävät laaja-alaisia ja syvällisiä muutoksia. Sitra ennakoi tulevaa ja edistää muutoksia yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Suomen kannalta keskeisiin haasteisiin Sitra tarttuu ohjelmien ja strategiaprosessien avulla. Sitra on itsenäinen julkisoikeudellinen rahasto, jonka tehtävä on rakentaa huomisen menestyvää Suomea.
Itämerentori 2, PL 160,
00181 Helsinki
Puh. (09) 618 991, Faksi (09) 645 072
Sähköposti etunimi.sukunimi@sitra.fi tai sitra@sitra.fi
Sijaintimme kartalla

Sitra Facebookissa Sitra Twitterissä

Haku verkkosivujen sisällöstä

Julkaisuhaku