Tekstiversio |  På svenska  |  In English Sivukartta  |  Palaute



Etusivu > Sitran esittely > Sitra työpaikkana

Sitra työpaikkana

Sitrassa on noin sata työntekijää rakentamassa huomisen menestyvää Suomea. Suurin osa sitralaisista tekee Sitran ohjelmissa tai kehitystoiminnoissa määräaikaisen työpanoksen ja jatkaa sen jälkeen uraansa muualla. Työntekijöitä on myös Sitran tukitoiminnoissa, kuten esimerkiksi rahoitustoiminnassa ja toimistopalveluissa.


Sitralaisilla monipuolinen koulutustausta

Sitrassa työskentelevistä korkeakoulutettuja on lähes 70 %, ja talossa on parikymmentä tohtoria tai lisensiaattia eri aloilta. Useimmiten sitralaiset ovat urallaan jo kannuksia ansainneita oman alansa asiantuntijoita.

Lisätietoja

 
Jyly Kirsi, johtaja, puh. (09) 6189 9405
Tulosta | Sivun yläreunaan
Sitra Yhteystiedot Haku
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra

Suomen kilpailukyky ja suomalaisten hyvinvointi edellyttävät laaja-alaisia ja syvällisiä muutoksia. Sitra ennakoi tulevaa ja edistää muutoksia yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Suomen kannalta keskeisiin haasteisiin Sitra tarttuu ohjelmien ja strategiaprosessien avulla. Sitra on itsenäinen julkisoikeudellinen rahasto, jonka tehtävä on rakentaa huomisen menestyvää Suomea.
Itämerentori 2, PL 160,
00181 Helsinki
Puh. (09) 618 991, Faksi (09) 645 072
Sähköposti etunimi.sukunimi@sitra.fi tai sitra@sitra.fi
Sijaintimme kartalla

Sitra Facebookissa Sitra Twitterissä

Haku verkkosivujen sisällöstä

Julkaisuhaku