archived
Arvioitu lukuaika 3 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

120 hakijaa Uusi turvallisuus -foorumille!

Kirjoittaja

Julia Jousilahti

Avustava asiantuntija, Strategia

Julkaistu

Sitran koulutustoiminta käynnistää syksyllä neljännen Elinvoima-foorumin teemalla ”Uusi turvallisuus”. Foorumille haki avoimen haun kautta 120 kiinnostunutta – kiitos mielenkiinnosta! Osallistujavalinnat tehdään kesän aikana. 

Elinvoima-foorumit kokoavat noin puoleksi vuodeksi kerrallaan yhteen moninaisen joukon suomalaisen yhteiskunnan eri sektoreilla vaikuttavia henkilöitä työstämään kaikkia koskettavia, Suomen kestävän hyvinvoinnin kannalta merkittäviä teemoja. Sitran aiemmat foorumit ovat käsitelleet uutta työtä, demokratiaa ja kestävää taloutta.  Uusi turvallisuus -foorumi alkaa lokakuussa 2013 ja päättyy maaliskuussa 2014.

Miksi turvallisuus?

Sana ”turvallisuus” tuo helposti päällimmäisenä mieleen maanpuolustuksen, terrorismin, viranomaiset ja uhkien torjunnan sekä totuttujen asioiden säilyttämisen. Mitä on  ”uusi turvallisuus”?

Uusi turvallisuus -foorumi perustuu nk. laajan turvallisuuden käsitteeseen. Siinä käsitellään perinteisten turvallisuusteemojen ohella laajasti taloudellista, sosiaalista, ekologista ja teknologista turvallisuutta. Turvallisuus ei ole vain yhteiskunnan tai viranomaisten, vaan jokaisen asia – yksilöstä yhteisöihin ja yrityksiin.

Uusi turvallisuus ei muodostu vain uhkien torjunnasta tai niihin varautumisesta. Kompleksissa ja nopeasti muuttuvassa maailmassa muutoskyky luo turvallisuutta, ei muuttumattomuus. Siksi uusi turvallisuus on myös uhkien sietokykyä ja resilienssiä. Foorumin keskeisenä missiona onkin yhteiskunnan muutoskyvyn lisääminen vastauksena yhä monimutkaistuviin turvallisuusuhkiin.

Mitä muuta uusi turvallisuus on, selviää vasta syksyllä, sillä sisällön rakentavat foorumin osallistujat!

Keitä osallistujiksi?

Kokoamme alkavaan foorumin 25-30 hengen moninaisen joukon eri yhteiskunnan sektoreilla vaikuttavia henkilöitä. Siksi pyrimme saamaan mukaan toimijoita seuraavista yhteiskunnan sektoreista:

  • media
  • tiede ja koulutus
  • elinkeinoelämä ja yritykset
  • julkishallinto
  • politiikka
  • kulttuuri ja taide
  • kolmas sektori ja järjestökenttä
  • muut teeman kanssa tekemisissä olevat

Osallistujiksi toivomme eteenpäin katsovia henkilöitä, joilla on rohkeutta ja asiantuntemusta katsoa turvallisuus-teemaa uusista näkökulmista, halua rakentaa uutta poikkiyhteiskunnallista verkostoa sekä innostusta kokeilulliseen toimintaan.

Miten foorumi toteutetaan?

Foorumin toiminnassa yhdistyvät uusi ajattelu ja käytännön kokeilu. Tähänastisilla foorumeilla on toteutettu jo useita kymmeniä kokeiluja ja hankkeita, joiden toteuttajina ovat olleet sekä foorumilaiset että muut aiheesta kiinnostuneet yhteistyökumppanit.

Foorumi koostuu noin 14 lähityöskentelypäivästä, jotka toteutetaan noin 5 kuukauden aikana. Täysipainoinen läsnäolo kaikilla lähipäivillä on välttämätöntä.

Lähityöskentelyjaksot pidetään alustavasti seuraavasti:

* Orientaatio: 24.10.2013 (yksi päivä)

* Seminaarijakso: 5.-6.11.2013 (kaksi päivää)

* Ulkomaan ekskursio: 1.-5.12.2013 (neljä päivää)

* Työpaja I: 14.-16.1.2014 (kolme päivää)

* Välitapaaminen: 12.2.2014 (yksi päivä)

* Työpaja II: 11.-13.3.2014 (kolme päivää)

Foorumi on osallistujille maksuton.

Lisätietoja antavat Sitran koulutustiimistä Eeva Hellström (eeva.hellström@sitra.fi, p. 050-3512412) ja Hannele Sirkkanen (hannele.sirkkanen@sitra.fi, p. 040-8367036)

Mistä on kyse?