Energialähettiläs edistää kuntien ennakoivaa laadunohjausta rakentamisessa


8/2010 - 12/2012

Oulun kaupungin rakennusvalvonnan laatupäällikkö TkL Pekka Seppälä on toiminut vuosina 2010-2011 Sitran Energiaohjelman Energialähettiläänä. Hänen tehtävänään on ollut esitellä Oulussa kehitettyä ennakoivan laadunohjauksen mallia valituille kaupunkiseuduille.

Energialähettilään avulla Sitra on herätellyt kuntien rakennusvalvontoja ennakoivaan laadunohjaukseen rakentamisessa yleensä ja erityisesti pientalorakentamisessa. Tavoitteena on muuttaa perinteistä rakennusvalvontatoimintaa enemmän ennakko-ohjauksen ja opastuksen suuntaan.

Talon rakentaminen on yksi elämän suurimmista taloudellisista investoinneista. ”Hoksauttamalla” laatutasoista heti rakennushankkeen alkuvaiheessa rakennuttajat tekevät vapaaehtoisia, tietoisia ja laadukkaampia valintoja. Tätä työtä on rakennusvalvonnan laadunohjaus.

Tärkeimpinä kohderyhminä ennakoivassa laadunohjauksessa ovat pientalorakennuttajaperheet, suunnittelijat, vastaavat työnjohtajat, talotoimittajat ja urakoitsijat. Laadunohjaus toteutetaan pääosin suurryhmä-opetuksena ja lisäksi ohjaukseen sisältyy pienryhmissä korttelitapaamisia. Laadunohjauksessa käydään asiantuntijoiden johdolla läpi sekä talon tekniseen että arkkitehtoniseen laatuun vaikuttavia asioita. Laadunohjauksen perustyökalu on www.pientalonlaatu.fi -suunnittelu- ja arviointijärjestelmä ja siihen liittyvät laatukortit, ympäristöopas ja energialaskuri.

- Vuonna 2009 Oulussa rakennetut omakotitalot kuluttavat 37 prosenttia vähemmän lämmitysenergiaa määräysten vähimmäistasoon verrattuna. Muussa asuntotuotannossa säästöprosentti on 33 prosenttia ja lopussa rakentamisessa 25 prosenttia Tänä vuonna rakennettavista pientaloista noin 90 prosenttia on matalaenergiatasoa. Taloudellinen panostus ohjaustyöhön oli 0,1 miljoonaa euroa ja tulosta syntyi energiansäästönä 24 miljoonaa euroa sen hetkiseen perustuotantotasoon ja 56 miljoonaa euroa määräysten vähimmäistasoon verrattuna. Kaupungin verorahoja toimintaan ei ole käytetty, koska rakennusvalvonta on ollut omavarainen jo yli 10 vuotta, Seppälä kertoo.

Käytännössä isot säästöt on saatu kiinnittämällä huomiota oviin, ikkunoihin, ilmanpitävyyteen ja lämmön talteenottoon. Erityistä huomiota on kiinnitetty talojen ulkovaipan ilmanpitävyyteen. Tämä on olennaista, koska rakennuksen energiankulutus kasvaa lineaarisesti ilmanvuotoluvun kanssa – mitä enemmän reikiä, sitä enemmän lämpöä menee harakoille.

Lisätietoja

Pekka Seppälä, laatupäällikkö, Oulun kaupungin rakennusvalvonta, puh. 044 703 2721, pekka.seppala @ ouka.fi

Ajankohtaista

Energialähettilään haastattelu Vaasan radiossa 9.9.2010 »

Yhteyshenkilöt


Sisältövirtaa

Sitra.fi:stä

Hankkeet Energiahuollon kokonaiskuva

Kansallinen toimintaohjelma ERA17 energiankäytön tehostamisesta ja päästöjen alentamisesta ja taustaselvitykset Energiankäytön tehostaminen ja kasvihuonekaasupäästöjen leikkaaminen edellyttävät kokonaisvaltaista ja riittävän yksityiskohtaista kuvaa rakennetun ympäristön energiankäytön ja kasvihuonekaasupäästöjen muodostumisesta. Näin pystytään erottelemaan isot ja...

Lauantai, maaliskuu 1, 2008 to Maanantai, joulukuu 31, 2012


Kommentit

Lomakkeen lähettämällä hyväksyt Mollomin yksityisyyssäännöt.

Aiheita

2011 Sitra | Käyttöehdot