Energiatehokas asuinalue Porvoon Skaftkärriin


10/2008 - 12/2012

Porvooseen suunnitellaan uutta, yli 6000 asukkaan asuinaluetta. Skaftkärr-nimisestä alueesta on tarkoitus kehittää viihtyisä ja energiatehokas alue. Kehitystyössä huomioidaan rakentaminen, liikennejärjestelyt, palvelujen tarjonta ja energian käyttö, viheralueita unohtamatta.

Hankkeella on kolme päätehtävää:

  • kaavoitusprosessin kehittäminen energiatehokkuus paremmin huomioivaksi,
  • kunnallisen energiayhtiön liiketoimintamallien kehittäminen ja
  • LivingLab-toiminnan kehittäminen.

Alueen lämmitykseen ja sähköntuotantoon liittyvät ratkaisut mietitään jo kaavoitusvaiheessa. Kaukolämmön lisäksi otetaan huomioon erilaiset paikalliset ja talokohtaiset energiantuotantomahdollisuudet, esimerkiksi aurinkoenergia, maalämpö, tuulienergia ja bioenergia.

Skaftkärrin alueen suunnittelu- ja innovaatiotyö tehdään laajassa yhteistyössä viranomaisten, energiantuottajien, energiankäytön kehittäjien, rakennuttajien, laitevalmistajien ja muiden yritysten sekä tulevien asukkaiden kanssa. Vaihtoehtoisten energiaratkaisujen kehittämiseen osallistuu Porvoon Energian lisäksi myös muita energiatuottajia, mm. maalämmön, aurinkoenergian, pientuulivoimalaitosten ja muiden polttoaineiden toimittajia.

Hankkeessa ovat mukana Sitra, Porvoon kaupunki, Porvoon Energia Oy ja ympäristöministeriö. Kehitysyhtiö Posintra Oy hallinnoi hanketta. 

Lisätietoja


Arto Varis, projektikoordinaattori, Posintra Oy, puh. 050 526 2898, etunimi.sukunimi@posintra.fi

Hankkeen verkkosivuille » 

Motivan selvitys hajautetusta ja paikallisesta energiantuotannosta (PDF) » 

Hankkeen uutiset ja tapahtumat

Ryhmärakentaminen alkaa »
Uutinen 4.3.2011

Energiatehokkaan Skaftkärrin suunnittelu etenee »
Uutinen 13.2.2009

Porvoon Skaftkärr-hankkeen avausseminaari »
Tapahtuma 10.12.2008

Porvooseen rakennetaan uusi energiatehokas kaupunginosa »
Tiedote 1.10.2008

Porvooseen uusi energiatehokkaan asuinalueen pilottihanke »
Uutinen 10.6.2008


Sisältövirtaa

Sitra.fi:stä

Hankkeet Energiahuollon kokonaiskuva

Kansallinen toimintaohjelma ERA17 energiankäytön tehostamisesta ja päästöjen alentamisesta ja taustaselvitykset Energiankäytön tehostaminen ja kasvihuonekaasupäästöjen leikkaaminen edellyttävät kokonaisvaltaista ja riittävän yksityiskohtaista kuvaa rakennetun ympäristön energiankäytön ja kasvihuonekaasupäästöjen muodostumisesta. Näin pystytään erottelemaan isot ja...

Lauantai, maaliskuu 1, 2008 to Maanantai, joulukuu 31, 2012

Hankkeet Ilmasto-opas.fi kokoaa ilmastonmuutostiedon yhteen paikkaan

Ilmasto-opas.fi -sivusto kokoaa ilmastotietoa yhteen paikkaan. Se tarjoaa suomalaisille jäsenneltyä tietoa Suomen ilmastosta ja ilmastonmuutoksesta myös alueellisella tasolla. Sivuston sisältöä täydennetään ja kehitetään vähitellen. Sisältöä tuottavat Suomen johtavat ilmastoalan tutkijat ja asiantuntijat. Ilmasto-oppaasta löytyy noin 400 sivua helppotajuista ja luotettavaa...

Torstai, joulukuu 22, 2011 to Maanantai, joulukuu 31, 2012


Kommentit

Lomakkeen lähettämällä hyväksyt Mollomin yksityisyyssäännöt.

Aiheita

2011 Sitra | Käyttöehdot