ihmiset

Saara Rimon

Johtava asiantuntija, Luonto ja arki sekä PSLifestyle

Kuka?

Saara työskentelee Luonto ja arki -tiimissä, joka on juuri aloittanut työnsä luonnon monimuotoisuuden puolesta. Tiimi myös levittää maailmalle Suomessa tehtyjä, hyväksi todennettuja oppeja ja työkaluja kestävän arjen mahdollistamiseksi, esimerkiksi EU-rahoitteisen PSLifestyle-projektin kautta. Saara on näistä työkaluista Fiksu arkiyrityskehitysohjelman asiantuntija. Ohjelma auttoi suomalaisia yrityksiä kehittämään kilpailukykyisiä tuotteita ja palveluita, jotka innostavat suomalaisia tekemään kestäviä valintoja arjessa. Verkostot muuttuvat hänen hyppysissään aktiiviseksi ja tekeväksi joukoksi, joka ahkeroi yhteisen päämäärän puolesta.

Mitä?

Saara on kokenut projektijohtaja ja tekee mielellään asioita, jotka innostavat häntä. Ihmisten kanssa yhdessä tekeminen on tärkeää. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri, mutta enemmän hänen luonnettaan ja työtapaansa ovat muokanneet ulkomailla vietetyt työ- ja opiskeluvuodet.

Jos mahdollisuus kestävämpään elämään erilaisten kokeilujen kautta saa sinut säkenöimään, ota yhteyttä Saaraan. Saara osaa myös kertoa elokuussa 2017 päättyneeseen Tulevaisuuden työpaikka -projektiin liittyvistä asioista.

Häh?

Matkustelu ja eri maiden tanssilajiharrastus ovat jääneet nuoruusvuosista päälle ja aktiivisen elämän vastapainoksi onkin välillä joogattava.

Saara toivoo, että voi inspiroida pieniä ja isoja yrityksiä kehittämään kestävää liiketoimintaa kuluttajille suunnatuista tuotteista ja palveluista – ja löytämään toisensa.