1. Koneteollisuus

    Koneteollisuus on tärkeä eurooppalainen toimiala joka on luonut laajasti työpaikkoja ja hyvinvointia myös Suomessa. Tulevaisuuden menestys vaatii edelleen rohkeaa uudistumista.

  2. Kasvu syntyy kansainvälisesti

    Koneteollisuuden kasvun ja kannattavuuden näkymät ovat kansainvälisiä. Kansainvälistymisen tarve ja kansainvälinen kilpailu koskevat kaikkia yrityksiä.

  3. Koneteollisuuden rakennemuutos

    Koneteollisuuden suurimmat rakennemuutokset ovat vielä edessä päin: Mitä pitää säilyttää ja mistä on luovuttava?

  4. Sitra mukana työssä

    Koneteollisuuden kasvuohjelma (2008-2011) on ollut mukana rakentamassa positiivisia esimerkkejä, rohkeaa asennemuutosta ja tekemisen kipinää. Keinoinamme ovat olleet pääomasijoittaminen, tiedon levittäminen ja uudenlaisten kumppanuuksien yhteen saattaminen.

Ajankohtaista

    1. FluidHousen tehdas Kiinassa

      Juha Kyllönen: Sitra on...

      Blogit 0

      Kun FluidHouse Oy oli perustettu 2004 ja uutta liikeideaa haluttiin hyödyntää ja saada markkinoille, tajusimme tarvitsevamme pääomasijoittajaa....

      1 vuosi sitten kirjoittajalta Juha Kyllönen
    2. Pasi Poranen:...

      Blogit 0

      Edellisen taantuman alla Meseran perustaja havahtui miettimään markkinoiden muutosta ja aloitti välttämättömäksi havaitun muutoksen. Kuvaan astui...

      1 vuosi sitten kirjoittajalta Pasi Poranen
    3. Kenelle arvoketju hymyilee?

      Julkaisut 2

      Koneteollisuus globaalissa kilpailussa

      Teollisen tuotannon arvoketjut ovat pilkkoutuneet osiin, jotka etsiytyvät yrityskohtaisten kilpailuetujen ja maakohtaisten suhteellisten etujen...



      → Tilaa julkaisu

      1 vuosi sitten kirjoittajalta Mika Pajarinen, Petri Rouvinen, Pekka Ylä-Anttila
    4. Hymyileekö koneteollisuuden...

      Blogit 0

      Tuoreen tutkimuksen mukaan Suomen johtavat konealan yritykset ovat hyödyntäneet globalisaation tarjoamia mahdollisuuksia mainiosti ja ovat...

      1 vuosi sitten kirjoittajalta Pekka Salmi

Suomalainen koneteollisuus kansainväliseen kärkeen

Päättynyt aihe

Sitra toteutti vuosina 2008-2011 Koneteollisuuden kasvuohjelman.

Suomalainen koneteollisuus on suurien haasteiden edessä. Teollisuuden rakennemuutos on ollut tiedossa pitkään. Tätä kehitystä kuitenkin nopeutti taannoinen finanssikriisi ja viennin hiipuminen. Olettamus, että laman väistyttyä asiat palaisivat ennalleen on väärä.

Suomalaisella koneteollisuudella on kuitenkin edelleen kaikki eväät menestykseen, mikäli alalla tartutaan rohkeasti muutoksen tuomiin mahdollisuuksiin. Hyvää kasvua ja kannattavuutta on näkyvissä kansainvälisillä markkinoilla. EU:n kotimarkkinat, naapurimaamme Venäjän teollisuuden uudistuminen ovat esimerkkejä aivan käsien ulottuvilla olevista mahdollisuuksista. Koneteollisuuden alan yritysten tulisikin nähdä vienti ja kansainvälistyminen yhtä luonnollisena osana yrityksen toimintaa kuin vaikka valmistus.

Erikoistuminen ja tuotannon ja tuotteiden tason nosto ovat edellytyksiä säilyttää ja kehittää kannattavuutta ja kasvua. Tuotekehityksen ja suunnittelun rooli kasvaa.

Sitra mukana vauhdittamassa kestävää muutosta

Sitra on ollut mukana vauhdittamassa suomalaisten yritysten muutosta ja menestystä. Sitran Koneteollisuuden kasvuohjelman tavoitteena oli edistää kone- ja metallituoteyritysten muuttumista puhtaasti kotimaisista yleiskonepajoista kansainvälisiksi oman osaamisalueensa kärkiyrityksiksi. Kansainvälistymiseen tarvitaan erityisesti asennemuutosta, liiketoimintaosaamisen kehittämistä ja tuotteiden laadun nostamista huippuunsa.

  • Sitra on aktiivisena omistajana kehittämässä Mesera yhtiöt Oy:n, Meteco Oy:n ja FH Groupin liiketoimintaa
  • Olemme yhdessä 35 pk-yrityksen kanssa tutustuneet Saksan, Venäjän, Kiinan, Ruotsin, Puolan ja Brasilian markkinoiden suomalaiselle teollisuudelle tarjoamiin mahdollisuuksiin.
  • Olemme osallistuneet keskusteluun teollisuuden tulevaisuuden suunnista muun muassa kirjoissa Koneteollisuuden menestys tarttuu verkostoihin, Teollinen Suomi ja Ratkaisujen Suomi. Kirjojen johtoajatuksena on, että teollisuus tulee olemaan tulevaisuudessakin olemaan suomalaisten hyvinvoinnin kannalta keskeisessä asemassa. Teollisuusyritysten ja työn tekemisen on kuitenkin uudistuttava jatkuvasti.

Koneteollisuuden kasvuohjelman (2008-2011) tiimi koostui seuraavista henkilöistä:

Mauri Heikintalo, johtava asiantuntija
Pekka Salmi, johtava asiantuntija
Markku Sjösted, johtava asiantuntija
Sirpa Hotti, assistentti

Lisätietoa ohjelmasta voi sen päätyttyä kysyä Sitran viestinnän päivystysnumerosta puh. 040 548 0794.

Ota yhteyttä


Kommentit

Lomakkeen lähettämällä hyväksyt Mollomin yksityisyyssäännöt.

Sisältövirtaa

Sitra.fi:stä Ulkoisista lähteistä
Tapahtumat Koneteollisuuden kasvuohjelman seminaari: Ruotsi - liian lähellä?

Sitra järjestää yhdessä Teknologiateollisuus ry:n ja Suomalais-ruotsalaisen kauppakamarin (FINSVE) kanssa selvitysohjelman Ruotsin koneteollisuusmarkkinasta. Kokonaisuus koostuu seminaarista ja matkasta, joka on kohdennettu pienille ja keskisuurille koneteollisuusyrityksille. Tavoitteena on markkinaymmärryksen lisääminen ja auttaminen liikesuhteiden kehittämisessä. Seminaarin aiheina...

1 vuosi sitten kirjoittajalta

Tapahtumat Eurooppalaisen koneteollisuuden kilpailukyky

Seminaarissa julkaistu Teknologiateollisuus ry:n ja Sitran tilaama ETLAn tekemä tutkimus osoittaa, että Suomen koneteollisuusyrityksillä on edelleen hyvät mahdollisuudet menestyä samalla tavoin kuin esimerkiksi Saksan, Itävallan tai Ruotsin koneteollisuusyrityksillä.

1 vuosi sitten kirjoittajalta Karoliina Luoto

Tapahtumat Kiina: mahdollisuuksista tekoihin -seminaari

Seminaari avaa Sitran ja Teknologiateollisuus ry:n yhteisen Kiina-hankkeen, jossa järjestetään talven 2009-2010 aikana lisäksi työpajoja ja Kiina-tutustumismatka.

3 vuotta sitten

Tapahtumat Mahdollisuus menestyä -seminaari

Päähankkijoiden hankintastrategioiden muutokset tarjoavat uusia erikoistumisen mahdollisuuksia, jotka pelastavat alihankintayrityksiä kapasiteettitoimittajien kurimuksesta. Entä jos nyt tarttuisimme niihin mahdollisuuksiin?

3 vuotta sitten

Tapahtumat Koneteollisuuden kasvuohjelma esittäytyy Alihankintamessuilla

Sitra, Teknologiateollisuuden TRIO ja Logistiikkayhdistys järjestävät torstaina 18.9. 2008 yhteistyössä seminaarin "Tulevaisuuden ostaja rakentaa kumppanuutta ja vaatii kilpailukykyä", jossa Sitran koneteollisuuden kasvuohjelma esittäytyy.

4 vuotta sitten

2011 Sitra | käyttöehdot