1. Kuntien palvelukeskus

    Sitran hankkeen tavoitteena oli perustaa yhteistyössä kuntatoimijoiden kanssa palvelukeskukset tuottamaan yhtenäisiä tieto-, talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita.

  2. Esiselvitysvaihe (01-04/09)

    Tietohallinto-, talous- ja henkilöstöpalvelut työllistävät noin 12500 henkeä. Niiden kustannukset ovat kunnille n. 1,1 miljardia euroa. Kuntasektorin 5 vuoden kulut ovat n. 185 miljardia euroa, minkä kustannusten kasvua hillitsemällä voitaisiin säästää jopa 3 miljardia euroa  virtaviivaistamalla prosesseja ja sirpaleisia tietohallinnon järjestelmiä.

  3. Valmisteluvaihe (04−10/2009)

    Kuntien palvelukeskuksille laadittiin yhteistyössä kuntatoimijoiden kanssa liiketoimintasuunnitelmat sekä yhteinen näkemys yhtiöiden omistuksesta, verkostomaisesta toimintatavasta, ohjauksesta ja pitkälle ulottuvista strategisista tavoitteista.

  4. Neuvottelusitoumus 30.10.2009

    Kunnilta ja kuntayhtymiltä pyydettiin kannanottoa heidän osallistumisesta liiketoimintasuunnitelmien pohjalta käytäviin neuvotteluihin palvelukeskuksen perustamisista. Sitran roolina oli tukea kuntia perustamisprosessissa ja saada neuvottelujen tulokseksi kuntakohtaiset esitykset.

  5. Sopimusneuvottelut (11/09−05/2010)

    Kuntakohtaisten sopimusneuvotteluiden päätteeksi lähes 20 kuntatoimijaa allekirjoitti 19.5.2010 aiesopimukset Kuntien ICT ja Kuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskusten perustamisesta. Molempien yhtiöiden tavoitteena on olla merkittävä toimija ja uudistaja julkisen sektorin palveluiden ja prosessien yhtenäistämisessä.

  6. Palvelukeskukset perustettiin 15.9.2010

    Yhteistyössä laaditut liiketoimintasuunnitelmat konkretisoituivat kahden yhtiön perustamiseen 15.9.2010. Sitran Kuntien Palvelukeskus -hanke toteutettiin vajaassa kahdessa vuodessa sen tavoitteiden mukaisesti. Kaksi palvelukeskusyhtiötä, Kuntien Tiera Oy  ja Kunnan Taitoa Oy tuottavat yhtenäisiä ja yhdessä kehitettäviä tieto-, talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita kuntakentälle.

Ajankohtaista

    1. Kuntatoimijat perustivat KPK...

      Uutiset 0

      Kuntien palvelukeskukset, KPK ICT Oy ja KPK THH Oy perustettiin 15.9.2010 Kuntatalolla kuntatoimijoiden yhteistyön voimin. Molempien yhtiöiden...

      2 vuotta sitten kirjoittajalta Antti Kivelä
    2. Kuntien palvelukeskukset KPK...

      Uutiset 0

      Kuntien palvelukeskusten valmistelukomitea päätti 25.8. kokouksessaan yksimielisesti perustaa talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita tarjoavan KPK...

      2 vuotta sitten kirjoittajalta Antti Kivelä
    3. Erikoistuminen ja...

      Uutiset 0

      Kuntien palvelukeskusten valmistelukomitean kokoukseen 23.6.2010 Sitrassa osallistui 45 edustajaa kunnista, kuntayhtymistä ja sairaanhoitopiireistä....

      2 vuotta sitten kirjoittajalta Antti Kivelä
    4. Kuntien palvelukeskuksilla...

      Uutiset 0

      Useita vuosia käyty keskustelu kuntien tietohallintojärjestelmien yhtenäistämisestä ja palveluiden yhteisestä kehittämisestä on konkretisoitumassa...

      2 vuotta sitten kirjoittajalta Antti Kivelä

Kuntien palvelukeskusten perustaminen (2009−2010)

Päättynyt aihe

Sitra käynnisti vuoden 2009 alussa Kuntien Palvelukeskus -hankkeen, jonka taustalla olivat kuntien kanssa yhdessä tehdyn esiselvityksen mukaiset laskelmat, joiden mukaan kuntasektorilla voitaisiin saavuttaa jopa usean miljardin vuosittaiset säästöt virtaviivaistamalla prosesseja ja sirpaleisia tietohallinnon järjestelmiä. Jos kuntien käyttämät sovellukset ja niihin liittyvät prosessit saataisiin järjestettyä optimaalisesti, voitaisiin resursseja ohjata hallinnosta hoivatyöhön ja muihin kunnan ydintoimintoihin.

Kaksi vuotta kestänyt hanke sitoi yhteen laajan, lähes 56 % Suomen asukasmäärää vastaavan joukon kuntia, kuntayhtymiä ja useita sidosryhmiä, kuten Kuntaliiton ja valtiovarainministeriön. Tänä aikana selvitettiin kuntien kiinnostusta yhdessä tekemiseen palvelukeskusyhtiöiden kautta, laadittiin kahden palvelukeskusyhtiön liiketoimintasuunnitelmat sekä luotiin kuntakentän yhteinen näkemys yhtiöiden omistuksesta, verkostomaisesta toimintatavasta, ohjauksesta ja pitkälle ulottuvista strategisista tavoitteista.

Hankkeen edetessä kuntatoimijat perustivat 15.9.2010 kaksi palvelukeskusyhtiötä tuottamaan yhtenäisiä ja yhdessä kehitettäviä tietotekniikan ja taloushallinnon palveluita kuntakentälle. KPK ICT Oy:n perustivat 24 perustajaosakaskuntaa ja KPK THH Oy:n 11 perustajaosakaskuntaa. Hankkeen aikana yli 100 kuntatoimijaa ilmaisi aiesopimuksella halunsa olla omistajana palvelukeskuksissa. Molempien yhtiöiden omistuspohja on perustamisen jälkeen laajentunut merkittävästi.  

Kuntien ICT palvelukeskus toimii nimellä Kuntien Tiera Oy (aiemmin KPK ICT Oy)

  • tarjoaa omistajilleen tietohallinnon ja tietotekniikan asiantuntija-, sovellus- ja infrastruktuuripalveluita.
  • järjestää ja kehittää palveluita koordinoimalla kuntasektorin ICT-kehityshankkeita ja palvelutarpeita.
  • yhdistää toimittajien tarjoamia sovelluksia ja asiantuntijuutta valmiiksi, kuntien toimintoja hyödyntäviksi kokonaisuuksiksi, ratkaisuiksi ja palveluiksi.

Kuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus toimii nimellä Kunnan Taitoa Oy (aiemmin KPK THH Oy)

  • toimialana on tuottaa ja kehittää talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita.
  • varmistaa osallistuvien kunnille tehokkaan talous- ja henkilöstöprosessien toiminnan.
  • tuottaa yhtenäistä ja laadukasta tietoa kuntien menoista ja tuloista suunnittelun ja päätöksenteon pohjaksi.
  • toimii myös aktiivisena kunnallisen talous- ja henkilöstöhallinnon vaikuttajana, kehittäjänä ja koordinoijana yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

Molemmista yhtiöistä on tarkoitus kehittää alansa merkittäviä toimijoita, jotka luovat ja tuovat muutosta kuntakentän nykyiseen tapaan tuottaa näitä palveluita. Niiden avulla tavoitellaan merkittäviä taloudellisia hyötyjä ja entistä parempaa palvelutasoa. Yhtiöt ovat sataprosenttisesti kuntakentän omistuksessa.  

Sitran koordinoima Kuntien Palvelukeskus -hanke päättyi vuoden 2010 lokakuun lopussa. Jatkossa tietoa kuntien palvelukeskuksista saa

Kuntien Tiera Oy (entisellä nimellä KPK ICT Oy), toimitusjohtaja Ari Ikonen, yleiset yhteydenotot 09 6189 9567, tiera.fi

Kunnan Taitoa Oy (entisellä nimellä KPK THH Oy), toimitusjohtaja Anne Lindqvist, yleiset yhteydenotot 020 610 9200, taitoa.fi

Ota yhteyttä


Kommentit

Lomakkeen lähettämällä hyväksyt Mollomin yksityisyyssäännöt.

Sisältövirtaa

Sitra.fi:stä
Uutiset Ari Ikosesta Kuntien Palvelukeskus KPK ICT Oy:n uusi toimitusjohtaja

Kuntien Palvelukeskus KPK ICT Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Ari Ikonen (FK). Ikonen aloittaa toimitusjohtajan tehtävässä KPK ICT Oy:n palveluksessa helmikuun alussa. Ikonen seuraa tehtävässä KPK ICT Oy:n käynnistysvaiheen toimitusjohtajana toiminutta Antti Kivelää, joka palaa Sitraan Kuntaohjelman johtajan tehtävään.

2 vuotta sitten

Uutiset Kuntien palvelukeskukset KPK ICT ja KPK THH perustetaan 15.9.2010

Kuntien palvelukeskusten valmistelukomitea päätti 25.8. kokouksessaan yksimielisesti perustaa talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita tarjoavan KPK THH -yrityksen sekä tietohallinnon ja tietotekniikan asiantuntija-, sovellus- ja infrastruktuuripalveluita tarjoavan KPK ICT -yrityksen.

2 vuotta sitten kirjoittajalta Antti Kivelä

Uutiset Kuntien palvelukeskuksilla rohkeasti kohti parempaa tuottavuutta

Useita vuosia käyty keskustelu kuntien tietohallintojärjestelmien yhtenäistämisestä ja palveluiden yhteisestä kehittämisestä on konkretisoitumassa yhteiseksi tekemiseksi. Aiesopimukset allekirjoittaneet kunnat ja kuntayhtymät ovat rohkeasti ryhtyneet toimeen tuottavuuden parantamiseksi.

2 vuotta sitten kirjoittajalta Antti Kivelä

Uutiset Erikoistuminen ja verkostoituminen avainasioita KPK-valmistelukomitean työssä

Kuntien palvelukeskusten valmistelukomitean kokoukseen 23.6.2010 Sitrassa osallistui 45 edustajaa kunnista, kuntayhtymistä ja sairaanhoitopiireistä. Kokouksessa käytiin läpi valmistelukomitean rooli palvelukeskusten perustamisasiakirjojen loppuun saattamisessa, neljän eri työryhmän järjestäytyminen, alueellisten selvitysten eteneminen ja KPK -yhtiöiden perustaminen 15.9.2010.

2 vuotta sitten kirjoittajalta Antti Kivelä

Uutiset Kuntien palvelukeskusten valmistelukomitean työ käyntiin

Kuntien palvelukeskusten valmistelukomitean kokous pidettiin 9.6.2010 Sitrassa. Kokouksessa oli mukana 29 kuntatoimijaa, joista 11 osallistui kokoukseen etäyhteyden avulla. Valmistelukomitean toiminta on tarkoitus saada nopeasti käyntiin, jotta Kuntien palvelukeskusten perustamisasiakirjat voidaan saattaa loppuun ja varmistaa yhtiöiden käynnistyminen.

2 vuotta sitten

Hankkeet Kuntien palvelukeskus

Sitra käynnisti vuoden 2009 alussa Kuntien Palvelukeskus -hankkeen. Hankkeen taustalla olivat kuntien kanssa yhdessä tehdyn esiselvityksen mukaiset laskelmat, joiden mukaan kuntasektorilla voitaisiin saavuttaa jopa usean miljardin vuosittaiset säästöt virtaviivaistamalla prosesseja ja sirpaleisia tietohallinnon järjestelmiä. Jos kuntien käyttämät sovellukset ja niihin liittyvät...

Tammikuu 2009 - Lokakuu 2010

Uutiset Valtakunnallisten Kuntien palvelukeskusten perustamisehdotukset kuntatoimijoille

Kuntien palvelukeskus-hankkeeseen neuvottelusitoumuksen jättäneille kunnille ja kuntayhtymille toimitetaan huhtikuussa perustettavien yritysten perustamisehdotus, jonka liitteenä ovat liiketoimintasuunnitelmat, aiesopimus sekä yhtiöjärjestys. Nämä perustamisehdotuksen materiaalit löytyvät myös huhtikuun 12.päivä Sitran kotisivuilta Kuntaohjelman Kuntien palvelukeskus -hankkeen sivulta.

3 vuotta sitten

Uutiset Kuntien kiinnostus palvelukeskuksiin yllätti Sitran

Jo kaikkiaan 81 kuntaa ja 15 kuntayhtymää on lähtenyt mukaan neuvotteluihin tietotekniikkaan sekä talous- ja henkilöstöhallintoon keskittyvien palvelukeskusten perustamisesta. Neuvotteluihin sitoutuneiden kuntien asukasluku kattaa noin puolet suomalaisista.

3 vuotta sitten

Uutiset Kuntasektorille valtakunnalliset palvelukeskukset

Sitra ehdottaa, että kuntien ja kuntayhtymien tietotekniikka- sekä henkilöstö- ja taloushallintopalvelut organisoidaan kuntien omistamiin palvelukeskuksiin. Toinen yhtiöistä hoitaa keskitetysti kuntien tietotekniikkaa ja sähköisten palvelujen kehittämistä. Toinen kehittää talous-ja henkilöstöhallinnon prosesseja sekä johdon raportointia

3 vuotta sitten

Tapahtumat Tehokas ja kestävä kunta -seminaari

Sitran Kuntaohjelma ja Energiaohjelma järjestävät yhdessä kutsuseminaarin, jossa keskitytään kuntien haasteisiin kahdesta näkökulmasta.

3 vuotta sitten

2011 Sitra | käyttöehdot