Live
Minne menet pohjoismainen yhteiskuntamalli?
Julkistustilaisuus

Minne menet pohjoismainen yhteiskuntamalli?

Tervetuloa Hyvinvoinnin seuraava erä -kirjan julkistustilaisuuteen!

Kiitos osallistujille!

You need to accept statistics-cookies to display content from Slideshare

Open cookie settings

Minne menet pohjoismainen yhteiskuntamalli? from Sitra the Finnish Innovation Fund

Suomessa yhteiskunnallisesta keskustelusta ja päätöksenteosta puuttuvat pitkän aikavälin visiot eli kuvaukset siitä, millaista yhteiskuntaa haluamme rakentaa 10-30 vuoden aikajänteellä. Muun muassa helmikuussa julkaistu Liisa Hyssälän ja Jouni Backmanin Kansanvallan peruskorjaus –työpaperi nosti esiin nykytilan: päättäjillä tai virkakoneistolla ei ole aikaa miettiä yhteiskunnallisia visioita tai ylipäätään yhteiskunnan pitkän aikavälin kehitystä.

Tarvitsemme visioita juuri nyt, sillä ne auttavat näkemään reittejä toivottavaan tulevaisuuteen, ja niiden avulla voi viestiä muille minkälaista yhteiskuntaa pyrkii rakentamaan omalla toiminnallaan. Ilman tavoittelemisen arvoista tulevaisuudenkuvaa emme kykene vastaamaan esimerkiksi ekologisen kestävyyskriisiin tai työn murrokseen.

Tilaisuudessa pureudumme erilaisiin näkökulmiin tavoittelemisen arvoisesta yhteiskunnasta. Yhden vision tulevaisuuden kestävästä hyvinvointiyhteiskunnasta kuvaa tilaisuudessa julkistettava Hyvinvoinnin seuraava erä -kirja. Se pohjaa Sitran ja Demos Helsingin laajaan Seuraava erä -ennakointiprojektiin kehittyneiden yhteiskuntien haasteista ja meneillään olevasta murroksesta. Osallistujat saavat kirjan tilaisuudessa veloituksetta.

Lisäksi tilaisuuden keskustelijavieraat tuovat esiin omien uutuuskirjojensa näkökulmia aiheeseen (ks ohjelma alla).

Ohjelma:

8.30 Aamukahvit

9.00 Radiokuunnelma tulevaisuuden maailmasta

Hyvinvoinnin seuraava erä -kirjan esittely, johtava asiantuntija Vesa-Matti Lahti, Sitra

Kommenttipuheenvuoro, tutkija ja yrittäjä Sari Stenfors

Keskustelua, mukana:

  • Elina Lepomäki, kansanedustaja (kokoomus), Vapauden voitto -kirjan kirjoittaja
  • Kati Peltola, Helsingin keskisen sosiaalikeskuksen entinen johtaja ja entinen kansanedustaja (vasemmistoliitto), Kohtuus kaikessa – Kestävän talouden Suomi -kirjan kirjoittaja
  • Paavo Järvensivu, tutkija, BIOS-tutkimusyksikkö ja Aalto-yliopisto,
  • Aleksi Neuvonen, perustaja, Demos Helsinki ja yksi Hyvinvoinnin seuraava erä –kirjan kirjoittajista

Tulevaisuuden tekijän työkalupakin esittely, ennakointi- ja strategiajohtaja Paula Laine, Sitra

10.30 Tilaisuus päättyy

 

Tilaisuutta voi seurata suorana lähetyksenä verkon välityksellä. Linkki verkkolähetykseen päivitetään sivun yläreunaan ennen tilaisuuden alkua.

Tilaisuudessa esiteltävä digitaalinen Tulevaisuuden tekijän työkalupakki sisältää työkaluja avoimesti hyödynnettäväksi tulevaisuuden hahmottamiseen ja visioiden rakentamiseen.

Lue lisää Seuraava erä -työstä: www.seuraavaerä.fi

Tapahtuma on osa kansallisen ennakointiverkoston toimintaa.

Mistä on kyse?