Live
Sitra hakee toteuttajaa kaupunkien resurssiviisaus-toimintamallille
tapahtumat

Sitra hakee toteuttajaa kaupunkien resurssiviisaus-toimintamallille

Sitra on kehittänyt yhdessä Jyväskylän kaupungin ja muiden yhteistyökumppanien kanssa resurssiviisauden toimintamallia, jonka avulla kaupungit pystyvät vähentämään ilmastopäästöjä, jätettä ja luonnonvarojen käyttöä ja samalla vahvistamaan aluetaloutta, työllisyyttä ja yritysten kilpailukykyä. Sitra hakee nyt toteuttajaa kevään 2015 aikana toteutettavalle pilotille, jossa toimintamallia toteutetaan Jyväskylän lisäksi 1-3 muussa kaupungissa. Hankinnasta järjestetään infotilaisuus Sitrassa keskiviikkona 3.12. kello 9.00. Kyseessä on ennen kilpailutuksen käynnistämistä tehtävä markkinakartoitus ja hankintaa koskeva esittelytilaisuus. Varsinainen hankinta tullaan kilpailuttamaan julkisena hankintana ja hankinnasta tullaan julkaisemaan hankintailmoitus mahdollisesti vielä tämän vuoden puolella. Infotilaisuuteen osallistuminen ei ole edellytyksenä myöhempään kilpailutukseen osallistumiselle.

Resurssiviisaus-toimintamalli tarjoaa kaupungeille keinoja elinvoimaisuuden ja hyvinvoinnin vahvistamiseen luonnonvarojen käytön pitkäjänteisellä suunnittelulla, kehittämisellä ja seurannalla. Toimintamalliin kuuluu mm. resurssiviisaustiekartan laadinta ja toimeenpano kaupungissa, resurssiviisaus-, aluetalous- ja hyvinvointivaikutusten kytkeminen osaksi kaupungin johtamista, päätöksentekoa ja hankintoja, sekä resurssiviisaiden kaupunkien muodostama verkosto. Toimintamallia on kuvattu tarkemmin täällä.

Toimeksianto koskee erityisesti toimintamallin moduleja II ja III (Tiekartta ja Toimeenpano). Kevään aikana:

  • jalkautetaan resurssiviisaustiekartta ja –ajattelu osaksi Jyväskylän kaupungin toimintaa ja
  • kehitetään Jyväskylän kaupungin organisaatiolle toimintatavat niiden kytkemiseksi osaksi johtamista, päätöksentekoa ja hankintoja.
  • toteutetaan tiekarttaprosessi 1-3 myöhemmin valittavassa pilottikaupungissa

Toimeksiannon toteuttaja saa käyttöönsä työn aikana kehitettävät mallit. Tavoitteena on että  toteuttaja kehittää niiden pohjalta omaa liiketoimintaansa ja palvelutuotteen, jota se pystyy jatkossa tarjoamaan kaupungeille. Apuna työssä on tuleva resurssiviisaiden kaupunkien verkosto ja sen koordinaattori, joka tarjoaa mm. asiantuntijapalveluja resurssiviisausindikaattorien ja –vaikutusten laskentaan.

Ennen kilpailutuksen käynnistämistä, keskiviikkona 3.12. pidetään infotilaisuus, jossa kerrotaan tarkemmin tulevasta hankinnasta ja tilaisuudessa on mahdollisuus esittää kysymyksiä toimintamallista ja toimeksiannosta. Samalla käynnistetään markkinakartoitus, jossa pyritään keräämään lisätietoa hankinnan kohteen ja laajuuden tarkempaan määrittelyn. Infotilaisuuden yhteydessä esitetään osallistujille tietopyyntö, johon toivotaan kirjallisia vastauksia 15.12. mennessä.

Tilaisuuden esitys Resurssiviisas-toimintamalli täällä.

 

Mistä on kyse?