Live
Slush: New Non-Profit -ohjelma
tapahtumat

Slush: New Non-Profit -ohjelma

Teknologia- ja kasvuyritystapahtuma Slush tuo tänä vuonna ensimmäistä kertaa yhteen Suomen kolmannen sektorin ja startupit. New Non-Profit -ohjelma kokoaa Messukeskukseen yhteensä 300 kutsuvierasta kansalaisjärjestöistä, julkiselta sektorilta ja yrityksistä. Sitra on yksi ohjelman yhteistyökumppaneista.

Kutsuttujen joukossa on myös vaikuttavuusinvestoimisesta (Impact Investing) kiinnostuneita sijoittajia. Vaikuttavuusinvestoimisessa tavoitellaan taloudellisen tuoton lisäksi positiivisia ja mitattavia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Sitra on tuomassa kyseistä sijoitus- ja toimintamallia parhaillaan Suomeen.

Ohjelma alkaa Messukeskuksen Kokoustamossa kello 8.30, jossa osallistujat toivottaa tervetulleiksi liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner. Aamutilaisuudessa esitellään voittoa tavoittelemattomia hankkeita, jotka toimivat jo kasvuyrittäjyyden keinoin. Slushin päiväohjelman jälkeen kokoonnutaan pienryhmiin jakamaan oppeja ja sopimaan käytännön askelia jatkolle.

New Non-Profit rohkaisee yrityksiä ja järjestöjä etsimään parempia ratkaisuja hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseksi. Tavoite on näyttää, että kolmannella sektorilla voi ja pitää rakentaa nykyistä tehokkaampia toimintamalleja, joita kannattaa rahoittaa ja monistaa.

New Non-Profit kuuluu Slush Impact -ohjelmakokonaisuuteen. Teema nostaa esiin kasvuyrittäjiä ja sijoittajia, jotka ratkaisevat liiketoiminnan keinoin yhteiskunnan suuria haasteita syrjäytymisestä turvallisuuteen.

Slush järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 11. – 12.11.2015.

Mistä on kyse?