1. Terveydenhoidon rahoitus

    Terveydenhuoltojärjestelmän uudistuminen on yksi keskeisistä kansalaisten hyvinvointia ja Suomen kestävää kehitystä edistävistä tekijöistä.

  2. Järjestelmän uudistaminen

    Sitran mallissa esitellään vaihtoehtoinen tapa uudistaa terveydenhoitojärjestelmä ja ratkaista suurimmat nykyisen järjestelmän haasteet.

  3. Hoitoa tasa-arvoisesti

    Uuden terveydenhoidon rahoitus- ja ohjausjärjestelmämallin tavoitteena on taata kansalaisille tasa-arvoinen perusterveydenhuolto, joka vastaisi nykyisen työterveyshuollon tasoa.

  4. Valinnanvapautta

    Uudistuksella halutaan lisätä kansalaisten valinnanvapautta. Siirryttäessä terveydenhoidon ihmiskeskeiseen ohjaukseen kansalaisten valinnanvapaus lisääntyy, toisaalta heidän halutaan aktiivisemmin osallistuvan oman terveytensä edistämiseen.

  5. Ongelmana monikanavainen rahoitus

    Suomalaisen terveydenhoitojärjestelmän ongelmat kulminoituvat rahoituksen monikanavaisuuteen, sillä suurin osa rahoitusvastuuta on hajautettu yli kolmelle sadalle kunnalle.

Ajankohtaista

    1. Yhden...

      Uutiset 0

      Yliopistolliset keskussairaalat ja Sitra teettivät selvityksen kansainvälisten johtavien potilastietojärjestelmien soveltuvuudesta Suomen...

      2 vuotta sitten kirjoittajalta Antti Kivelä

Uusi terveydenhoidon rahoitus- ja ohjausjärjestelmä

Terveydenhuoltojärjestelmämme ongelmina on pidetty muun muassa epätasa-arvoisuutta, tarjontalähtöisyyttä sekä hoitoketjujen ja rahoituksen läpinäkyvyyden, koordinaation ja kannustimien puutetta. Nykyinen järjestelmä keskittyy sairauksien hoitoon, mutta ei tue terveyden edistämistä.

Sitran malli uudesta terveydenhoidon rahoitus- ja ohjausjärjestelmästä esittelee vaihtoehtoisen tavan uudistaa terveydenhoitojärjestelmä ja ratkaista nykyiseen järjestelmään liittyvät suurimmat, monimuotoiset haasteet.

Suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuollon ongelmien taustalla on rahoituksen monikanavaisuus. Suurin osa rahoitusvastuusta on hajautettu yli kolmelle sadalle kunnalle. Kunnat tuottavat sosiaali- ja terveyspalveluja talousarvio-ohjauksella, mikä ei kannusta kuntia kehittämään palvelutuotantoaan asiakaslähtöisesti ja kustannustehokkaasti. Mallissa on keskeistä, että kansallisesta tilaamisesta ja rahoituksesta vastaa valtakunnallinen kansallinen terveydenhuollon ja vanhustenhuollon tilaaja ja rahoittaja, KATIRA, joka erottaa tilaajan tuottajasta.

Tavoitteena on saada koko kansalle yhtä hyvä perusterveydenhuolto kuin mitä työterveyshuolto tarjoaa tällä hetkellä työllisille. Malli selkeyttää vastuut, rakentaa selkeitä kannustimia eri osapuolille terveyden edistämiseen ja kustannusvaikuttavien hoitojen kehittämiseen sekä murentaa järjestelmän sisälle syntyneitä raja-aitoja.

Suomessa käytetään terveydenhuoltoon noin 18 miljardia euroa. Sitran ehdottamassa terveydenhuollon rahoitus- ja ohjausmallissa perusterveydenhoitoon käytettävät varat kiinnitettäisiin ihmiseen eli hänen valinnat ohjaisivat, mikä tuottaja saa rahoituksen. Henkilöille, jotka eivät pysty itse tekemään valintoja ja päätöksiä, järjestetään omat tukirakenteet. Erikoissairaanhoitoa varten perustettaisiin ostamisesta ja järjestämisestä vastaava kansallinen tilaajayksikkö.

Kesällä 2010 julkaistulla raportissa esitetyllä vaihtoehtoisella mallilla Sitra haluaa edistää terveydenhuollon uudistumista ja herättää laaja-alaista yhteiskunnallista keskustelua.  Lisätietoa Uusi terveydenhoidon rahoitus- ja ohjausjärjestelmä -raportista.

Uusi malli pähkinänkuoressa

  • huolehtii koko kansan terveystarpeista tasa-arvoisesti
  • selkeyttää järjestelmän eri osapuolten vastuut ja poistaa järjestelmän tarjontavetoisuuden ja rahoituksen monikanavaisuuden
  • kannustaa tuottajia etsimään kustannustehokkaita hoitomuotoja hyödyntämällä yhden suuren tilaajan neuvotteluvoimaa, useiden tuottajienvälistä kilpailua ja tukemalla sairauksien ennalta ehkäisyä
  • poistaa järjestelmän tuottavuuden nousua kahlitsevia raja-aitoja
  • kannustaa kansalaisia ja terveyspalvelujen tuottajia ihmisten terveyden
  • edistämiseen ja sairauksien ennalta ehkäisyyn.

Mallin rakenne

Malli koostuu neljästä osasta ja kattaa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon sekä vanhustenhoidon:

 1) Kysyntä

  • Asiakkaan vastuu omasta terveydestään ja sen vastapainona
  • Asiakkaan vapaus valita omien palvelujensa tuottaja

2) Tarjonta

  • Tilaaja erotetaan tuottajista
  • Tuottajien välinen vapaa kilpailu annetuilla hinnoilla
  • Tuottajien kannusteet asiakkaiden terveyden edistämiseen

3) Rahoitus

  • Järjestelmän kansallinen yksikanavainen verorahoitus
  • Rahoituksen sitominen sairausriskiin eikä tuotettuihin palveluihin

4) Valvonta

  • Kansalliseen tietojärjestelmään perustuva seuranta ja valvonta

 Hyödyt kansalaisille

  • valinnan vapauden lisääntyminen
  • palvelujen saatavuuden lisääntyminen
  • palvelujen tasa-arvoisuuden paraneminen
  • palvelujen laadun paraneminen
  • oman terveyden ja hoitojen seurannan kehittyminen ja
  • terveyspalvelujen aiheuttaman verorasituksen aleneminen

 Hyödyt kunnille

  • kuntien rooli selkenee
  • kuntien verotulot ja valtionosuudet pienenevät, myyntitulot kasvavat
  • kuntien järjestämisvastuut vähenevät
  • kunnallisen terveyssektorin tuotantokoneisto joutuu rakennemuutokseen
  • kuntien päätöksentekijät alkavat ratkaista uudenlaisia kysymyksiä

 Hyödyt yhteiskunnalle

  • Asiakkaiden valinnan vapaus tuottajasta
  • Tuottajien alalle tulon säännelty vapauttaminen
  • Kansallisen tilaajaorganisaation osaaminen ja neuvotteluvoima suhteessa tuottajiin
  • Järjestelmän paremman toimivuuden ansiosta sairauspoissaolot lyhenevät
  • Toisaalta kaikkien väestöryhmien terveyspalvelujen tason nouseminen nykyisen työterveyshuollon tasolle kasvattaa alkuvaiheessa järjestelmän kustannuksia
  • Vanhustenhoidon laitosvaltaisuus vähenee, koska potilas (omaisten tukemana) valitsee kevyemmän palvelun.

 

Ota yhteyttä


Kommentit

Lomakkeen lähettämällä hyväksyt Mollomin yksityisyyssäännöt.

Sisältövirtaa

Sitra.fi:stä Ulkoisista lähteistä
Blogit Terveydenhoito luisuu kohti amerikkalaista mallia

Helsingin Sanomat kuvasi artikkelissaan 30. syyskuuta perusteellisesti lääkäripulaa ja yleisemminkin julkisen terveydenhuollon ongelmia. Suomalaisesta terveydenhuollosta on kehittymässä yhä epätasa-arvoisempi. Olemme luisumassa kohti Yhdysvalloista tuttua mallia, jossa laadukasta ja nopeaa palvelua saavat työterveyshuollon piirissä olevat, yksityisesti vakuutetut ja varakkaat — tai...

7 kuukautta sitten kirjoittajalta Juha Kostiainen

Uutiset Sitra on valmis rahoittamaan henkilökohtaiseen budjettiin liittyviä kokeiluja kunnissa

Henkilökohtaisen budjetin käyttöä sosiaali- ja terveyspalveluissa on arvioitu sosiaalilainsäädännön uudistamistyöryhmässä. Työryhmä pitää mahdollisena laatia kokeilulainsäädäntöä henkilökohtaisen budjetin kokeilemiseksi. Sitra on valmis rahoittamaan ja tukemaan henkilökohtaisen budjetin kokeiluja kunnissa, jos kokeilulainsäädäntöä ryhdytään valmistelemaan.

8 kuukautta sitten kirjoittajalta Tuomo Melin

Tapahtumat Kansanedustajien avustajien vierailu Sitrassa

Klo 15.30                            Tervetulosanat, Juha Kostiainen   Klo 16.00                             Sitran strategia...

1 vuosi sitten kirjoittajalta Kalle Nieminen

Uutiset Yhden potilastietojärjestelmän malli on mahdollinen vaihtoehto

Yliopistolliset keskussairaalat ja Sitra teettivät selvityksen kansainvälisten johtavien potilastietojärjestelmien soveltuvuudesta Suomen terveydenhuoltoon. Selvityksen avulla haluttiin tietää, mitä vaihtoehtoja nykyisille potilastietojärjestelmille on ja miten järjestelmä voisi parhaalla mahdollisella tavalla kasvattaa toiminnan tehokkuutta, potilasturvallisuutta ja asiakastyytyväisyyttä.

2 vuotta sitten kirjoittajalta Antti Kivelä

Hankkeet Uusi terveydenhoidon rahoitus- ja ohjausjärjestelmä

Sitran Kuntaohjelman julkaisema raportti esittelee vaihtoehtoisen tavan uudistaa terveydenhoitojärjestelmä ja ratkaista nykyiseen järjestelmään liittyvät monimuotoiset haasteet. Uuden terveydenhoidon rahoitus- ja ohjausjärjestelmämallin tavoitteena on taata kansalaisille tasa-arvoinen perusterveydenhuolto, joka vastaisi nykyisen työterveyshuollon tasoa.

Helmikuu 2010 - Joulukuu 2011

2011 Sitra | käyttöehdot