PSLifestyle

PSLifestyle on Euroopan Unionin vihreän kehityksen ohjelmaan kuuluva hanke, jossa kehitetään innostava työkalu kestävän elämän rakentamiseen kahdeksaan maahan.

Mistä on kyse?

PSLifestyle on EU:n vihreän kehityksen ohjelmaan kuuluva hanke, jossa kehitetään eurooppalaisille kansalaisille innostavaa työkalua kestävän elämän rakentamiseen. Syksyllä 2021 alkaneessa hankkeessa toteutetaan paikallisesti räätälöitävissä oleva verkkopalvelu kahdeksaan eri maahan. Verkkopalvelun avulla ihmiset voivat löytää oman tapansa elää hyvää elämää 1,5 asteen lämpenemisen rajoissa sekä tehdä oman suunnitelman tämän toteuttamiseksi.

Hankkeen teknologinen ratkaisu pohjautuu Sitran Suomessa kehittämiin kestävän arjen menetelmiin. Tavoitteena on mahdollistaa kansalaisten itsensä tuottaman kulutus- ja päästödatan analysointi ja seuranta, josta niin yritykset kuin päätöksentekijät voivat saada ajankohtaista tietoa kansalaisten kestävän arjen tavoitteista, motiiveista ja käyttäytymisen muutoksesta.

Mitä olemme tehneet?

Sitra on valittu yhdessä 16 kansainvälisen kumppanin kanssa kehittämään keinoja kansalaisten aktivoimiseksi ilmastonmuutoksen torjuntaan. PSLifestyle aktivoi ja tukee kansalaisia hyvän ja kestävän arjen rakentamisessa. Hanke pohjautuu Sitran Kestävä arki -projektissa tehdylle yhteistyölle kansalaisten, järjestöjen ja yritysten kanssa.

Sitran elämäntapatestiä on tehty jo yli 1,2 miljoonaa kertaa, ja tuhannet suomalaiset ovat tehneet oman suunnitelmansa hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Olemme selvittäneet, kuinka kestävästi suomalaiset toimivat ja millaisia tunteita ilmastonmuutos aiheuttaa. Lisäksi olemme koonneet tietoa arjen ympäristövaikutuksista helposti saataville ja järjestäneet kehitysohjelmia yrityksille ja järjestöille.

Missä mennään?

PSLifestyle-hankkeessa Sitra vastaa projektin vetämisestä ja eri maissa toteutettavien kansalaisosallistamisen pilottien koordinoinnista. Hanketta rahoitetaan EU:n Horizon2020-ohjelmasta, joka tukee vaikuttaviin ratkaisuihin tähtääviä innovaatioita.

Horizon 2020 -ohjelma on osa EU:n vihreän kehityksen ohjelmaa (Green Deal), jonka tavoitteena on ohjata EU:ta kohti ilmastoneutraaliutta vuoteen 2050 mennessä sekä vahvistaa EU:n globaalia johtoasemaa ilmastotoimissa asettamalla perustus kestävälle ja reilulle kasvulle. Rahoitushaussa etsittiin ratkaisuja, joilla kansalaisille tarjotaan mahdollisuus toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi omien valintojensa, kestävän kehityksen ja ympäristönsuojelun edistämiseksi koulutuksen ja kansalaisten itsensä tuottaman uuden tiedon avulla.

Yhteistyöhanke alkoi syksyllä 2021 ja jatkuu kevääseen 2025. Hankkeen osana tuotettavaa työkalua kehitetään Living Lab -työpajoissa toukokuussa 2022 kolmessa kaupungissa: Lappeenranta, Raisio ja Tampere.

Kuka on mukana?

Mukana on joukko eurooppalaisia organisaatioita, jotka työskentelevät kansalaisten parissa.

EU logo

Tämä hanke on saanut rahoitusta EU:n tutkimuksen ja innovoinnin Horisontti 2020 -puiteohjelmasta avustussopimuksen nro 101037342 nojalla.

AJANKOHTAISTA

Pinnalla nyt.

artikkelit

Kysymyksiä ja vastauksia uudistetusta Elämäntapatestistä

Työpaja

Työpajat: Tule testaamaan uutta kestävän elämän suunnittelutyökalua

Helsinki, Tampere, Jyväskylä, keskiviikko – tiistai, 12.4. – 9.5.
Työpaja

Työpaja Jyväskylässä: Tule testaamaan uutta kestävän elämän suunnittelutyökalua

Jyväskylä, keskiviikko – perjantai, 12.4. – 21.4.
Työpaja

Työpaja Helsingissä: Tule testaamaan uutta kestävän elämän suunnittelutyökalua

Helsinki, tiistai – tiistai, 25.4. – 9.5.
Työpaja

Työpaja hyvän ja kestävän elämän suunnittelemiseen – Helsinki

Helsinki, keskiviikko, 9.11.
Työpaja

Työpaja hyvän ja kestävän elämän suunnittelemiseen – Helsinki, Tampere, Turku

Helsinki, Turku, Tampere, keskiviikko – lauantai, 9.11. – 19.11.
tapahtumat

Työpaja hyvän ja kestävän elämän suunnittelemiseen – Helsinki / Turku / Tampere

Helsinki, Turku, Tampere, maanantai – lauantai, 19.9. – 24.9.
tapahtumat

Työpaja hyvän ja kestävän elämän suunnittelemiseen – Tampere 24.9.

Tampere, lauantai, 24.9.
tapahtumat

Työpaja hyvän ja kestävän elämän suunnittelemiseen – Helsinki 19.9.

Helsinki, maanantai, 19.9.
tapahtumat

Työpaja hyvän ja kestävän elämän suunnittelemiseen – Turku 20.9.

Turku, tiistai, 20.9.
Työpaja

Työkalu hyvän ja kestävän elämän suunnittelemiseen – työpajat Tampereella

Tampere, torstai – lauantai, 19.5. – 21.5.

OTA YHTEYTTÄ

ihmiset
Markus Terho
Projektijohtaja, Luonto ja arki sekä PSLifestyle
ihmiset
Tuula Sjöstedt
Asiantuntija, Viestintä ja yhteistyösuhteet
ihmiset
Emma Hietaniemi
ihmiset
Dushyant Manchandia
Asiantuntija, Luonto ja arki sekä PSLifestyle
ihmiset
Saara Rimon
Johtava asiantuntija, Luonto ja arki sekä PSLifestyle
ihmiset
Ramona Pulli

Mistä on kyse?