archived
Arvioitu lukuaika 4 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Biopankeilla iso potentiaali kahmia Suomeen investointeja ja uutta tutkimustoimintaa

Biopankit mahdollistavat yksilöllisemmän terveydenhuollon, mutta samalla ne voivat vauhdittaa Suomen taloutta työpaikoin, verotuloin ja lääketeollisuuden investoinnein. Olennaista on, että biopankkien ympärille syntyy tutkimus- ja analyysipalveluita, jotka tekevät Suomesta kansainvälisesti houkuttelevan investointikohteen.

Julkaistu

Sitra rahoittaa hanketta, jossa biopankkien terveystieto ja kansalaisen itse keräämä elintapatieto yhdistyvät terveyden seurannan työkaluksi. Näytteen luovuttaminen edistää tutkimusta, mutta hyödyttää myös yksilöä itseään.

Suomella on käsissään hyvä mahdollisuus olla kärkimaita biopankkeihin liittyvässä liike- ja tutkimustoiminnassa. Biopankkilaki astui voimaan syksyllä 2013, ja Suomen ensimmäiset biopankit ovat käynnistäneet toimintansa. Tuore ja kattava laki, lääketieteelliseen tutkimukseen mielellään osallistuva väestö ja vahva julkinen terveydenhuolto ovat suomalaisille biopankeille kilpailuetuja, joita on vaikea kopioida.                                                                                             

”Asiantuntija-arvion mukaan biopankit ovat yksi tekijä, jonka avulla terveysalan tutkimusinvestoinnit Suomeen on mahdollista kaksinkertaistaa.* Biopankkien keräämistä näytteistä saatava tieto auttaa tutkijoita ymmärtämään eri lääkeaineiden vaikutuksia ihmisen elintoimintoihin. Tätä tietoa puolestaan voidaan kaupallistaa erilaisten diagnostiikkatuotteiden ja -palveluiden muodossa”, Sitran johtaja Antti Kivelä antaa esimerkiksi liiketoimintamahdollisuuksista.

”Nyt kun biopankkeja on suunnitteilla eri puolilla Suomea, on tärkeää pyrkiä vaikuttamaan siihen, että Suomesta tulee houkutteleva investointikohde tutkimus- ja analyysipalveluille. Ala vaatii selkeät pelisäännöt tutkimuksen, sijoittajien ja yritysten välille”, Kivelä toteaa.

Sitra pyrkii uudistamaan suomalaista terveydenhuoltoa sairauksien ennaltaehkäisyn, käyttäjäystävällisen terveysteknologian entistä paremman hyödyntämisen ja yksilöllisen hoidon suuntaan. Sitra valmistelee parhaillaan yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa kansallista strategiaa geenitiedon täysimittaiseksi hyödyntämiseksi terveydenhuollossa.

Kansalaiset ovat yksilöllistyvälle terveydenhuollolle viranomaisia valmiimpia

Sitran ja Auria Biopankin käynnissä oleva yhteishanke on askel yksilöllisemmän terveydenhuollon suuntaan. Hankkeessa luodaan henkilökohtaisten elintapa-, sairaus- ja geenitiedon yhdistämiseksi ja hyödyntämiseksi kansallinen standardi, jonka halutaan hyödyttävän kaikkia Suomeen perusteilla olevia biopankkeja.

Yhteistyön tavoitteena on saada aikaiseksi Suomen kattavin eHealth-ympäristö, jossa Auria Biopankille luovutetut näytteet ja niihin liitetyt terveystiedot liitetään yksilön itse keräämiin elintapatietoihin Taltioni-terveystilin kautta. Tuloksena on yksilön, terveydenhuollon ja tutkimuksen näkökulmasta ainutlaatuinen ympäristö, joka helpottaa kokonaiskuvan hahmottamista ihmisen terveydestä ja sen edistämiseen vaikuttavista tekijöistä. Yhdistämällä tietoa biopankin näytteistä ja yksilöiden elintavoista voidaan löytää uusia elintapojen ja sairauksien välisiä yhteyksiä.

Näytteen luovuttaminen biopankin käyttöön potilaskäynnin yhteydessä hyödyttää niin yksilöä kuin lääketieteellistä tutkimusta. Auria Biopankin sairaanhoitopiirien vaikutusalueella asuu 900 000 suomalaista.

”Näytteen luovuttamisen yhteydessä ihminen saa valita, haluaako hän tietää, mikäli hänen näytteestään ilmenee löydös, johon voidaan hoidollisesti tai elämäntapamuutoksella vaikuttaa. 99,5 % haluaa. Pidän tätä mullistavana. Kansalaiset ovat valmiimpia yksilöllistyvään terveydenhuoltoon kuin on kuviteltu, valmiimpia kuin viranomaiset tai terveydenhuoltojärjestelmämme”, Heli Salminen-Mankonen painottaa. 

”Sitran ja Aurian hankkeessa rakennettava nettipohjainen sovellus mahdollistaa samalla uudenlaisen osallistumisen lääketieteelliseen tutkimukseen – josta suomalaiset ovat tavattoman kiinnostuneita. Biopankkinäytteen antanut henkilö voi sovelluksesta seurata, mihin näyte on lähetetty ja minkälaiseen tutkimukseen sitä on käytetty”, Salminen-Mankonen kertoo.

Lyhyesti biopankeista:

Biopankki on kokoelma ihmisperäisiä näytteitä, joihin on liitetty näytteiden luovuttajien terveystietoja. Näytteet voivat olla esimerkiksi kudosta, verta tai soluista eristettyä DNA:ta. Biopankin tehtävänä on kerätä, käsitellä ja säilyttää ammattimaisesti näytteitä ja niiden tietoja ja lainata niitä eteenpäin lääketieteelliseen tutkimustyöhön.

Suomessa on kerätty lääketieteellistä tutkimustyötä palvelevia näytteitä jo vuosisadan ajan. Biopankkien myötä syntyvä kokonaisuus on siksi globaalisti ainutlaatuinen. Biopankkien tavoitteena on uusien hoitomuotojen kehittäminen ja terveyden edistäminen tieteellisen tutkimuksen samalla huomioiden näytteiden luovuttajien tarpeet. Luovuttajan tiedonsaantioikeuden hallinta on toteutettu tavalla, jossa henkilö kykenee hakemaan, selailemaan ja ylläpitämään omiin näytteisiinsä liittyviä tietoja.

Suomessa on kaksi jo toiminnassa olevaa biopankkia (Auria Biopankki ja THL Biopankki), jonka lisäksi perusteilla on uusia biopankkeja sairaaloiden ja yliopistojen yhteyteen. Biopankit toimivat sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) ja Tietosuojavaltuutetun valvonnan alaisuudessa.

*Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia 2014 http://www.tem.fi/files/40136/TEMrap_12_2014_web_26052014.pdf  

Mistä on kyse?