archived
Arvioitu lukuaika 3 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Tutkimus: Puolet autonomistajista on valmis vaihtamaan sähkö- tai biokaasuautoon

Julkaistu

Puolet autonomistajista olisi valmis hankkimaan sähkö- tai biokaasuautoon seuraavan viiden vuoden aikana, ilmenee tuoreesta Sitran Taloustutkimuksella teettämästä kyselytutkimuksesta.

Suomalaisista autonomistajista  noin 50 prosenttia on valmis hankkimaan viiden vuoden kuluessa sähkö- tai biokaasuauton. Tulokset ilmenevät tuoreesta Sitran Taloustutkimuksella teettämästä Resurssitehokkuuden kartoitus -kyselytutkimuksesta, johon haastateltiin 1005 suomalaista 7. – 15. huhtikuuta. Kyselyllä selvitettiin suomalaisten asenteita ilmastonmuutokseen ja valmiutta kestäviin elämäntapoihin.

Tutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista, 76 prosenttia, on huolissaan ilmastonmuutoksesta ja vain harva, noin 5 prosenttia, ei usko ilmastonmuutokseen. Yli 70 prosenttia ihmisistä myös uskoo, että omilla ja perheen toimilla on vaikutusta ilmastonmuutoksen hillinnässä. Suomalaiset tietävät, että esimerkiksi autolla-ajon ja lentomatkustamisen vähentämisellä, kierrättämisellä ja energiansäästöllä voi omalta osaltaan hillitä ilmastonmuutosta. Suuri osa kansalaisista on myös ottanut käyttöön erilaisia tapoja pienentää omaa hiilijalanjälkeään ja energiankulutustaan: 82 prosenttia pyrkii systemaattisesti vähentämään sähkönkulutustaan, 72 prosenttia pyrkii vähentämään vedenkulutusta ja 47 prosenttia on tehnyt energiatehokkuutta edistäviä toimenpiteitä ja remontteja.

Suomalaiset suhtautuvat hyvin myönteisesti uusiutuvaan energiaan. Peräti 85 prosenttia suomalaisista on kyselyn mukaan kiinnostuneita lähienergiasta. Aurinkosähköpaneeleihin suhtautuu myönteisesti lähes 90 prosenttia suomalaisista ja maalämpöpumppuihin suhtautuu myönteisesti vajaat 80 prosenttia kansalaisista. Myös ilma- tai vesilämpöpumput, pientuulivoimalat ja pellettilämmitys ovat kansalaisilta suosiota osakseen.

”Tulokset kertovat, että suomalaiset suhtautuvat ilmastonmuutokseen vakavasti ja haluavat kantaa oman kortensa kekoon sen hillitsemiseksi. Tietoisuus on kasvanut nopeasti verrattuna aiempiin tutkimuksiin. Myönteinen suhtautuminen aurinkoenergiaan, sähkö- ja kaasuautoihin sekä energiansäästöön kertovat suomalaisten vastuunkannosta, järkevyydestä ja ympäristöstä huolehtimisesta – toki myös taloudellisuudesta. Tuntuu, että kansa on näissä asioissa jopa poliitikkoja valveutuneempaa ja valmiimpaa muutoksiin. Päätöksentekijöiden pitääkin nyt havahtua muutokseen ja tehdä kestävistä elämäntavoista kansalaisille helpompia toteuttaa”, sanoo johtaja Mari Pantsar-Kallio Sitrasta.

Valtiovalta voi edistää kestäviä elämäntapoja ja siirtymistä uusiutuvaan energiaan monin tavoin, esimerkiksi helpottamalla aurinkoenergian lupakäytäntöjä, velvoittamalla sähköyhtiöt maksamaan itse tuotetusta energiasta pientuottajille kohtuullista korvausta ja esimerkiksi laskemalla syöttötariffin alarajaa niin, että aurinko- ja bioenergiantuotanto on yritysten lisäksi kannattavaa tavallisille ihmisille.

”Tärkeintä olisi ylipäätään leikata tukia fossiilisilta polttoaineilta ja siirtää niitä uusiutuvaan energiaan. Tai ainakin luoda eri energiamuodoille tasainen pelikenttä niin, että myös uusiutuvalla energialla olisi mahdollisuus pärjätä hintakilpailussa”, Pantsar-Kallio toteaa.

Saksassa ja muualla Keski-Euroopassa suosituille yhteiskäyttöautoille suomalaiset eivät kuitenkaan ole vielä lämmenneet: vain 17 prosenttia suomalaisista olisi valmis luopumaan omasta autostaan ja siirtymään käyttämään yhteiskäyttöautoa.

”Toisaalta tähänkin voidaan kannustaa esimerkiksi alentamalla yhteiskäyttöautoiksi tarkoitettujen autojen verotusta ja takaamalla niille ilmainen pysäköinti kaupungissa. Tällaiset toimet voisivat myös uudistaa autokantaa ja helpottaa vähävaraisten perheiden liikkumista”, Pantsar-Kallio sanoo.

Suomen tulevaisuusorganisaatio Sitra tekee työtä resurssiviisauden edistämiseksi Suomessa. Resurssiviisauden avulla vähennetään luonnonvarojen kulutusta ja päästöjä samalla kun lisätään ihmisten hyvinvointia.

Tutustu tutkimustuloksista tehtyyn infograafiin.

Katso tarkemmat tutkimustulokset alla olevasta esityksestä.

You need to accept statistics-cookies to display content from Slideshare

Open cookie settings