archived
Arvioitu lukuaika 1 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Elinvoima -kehitysohjelma jatkaa Sitran koulutusperinnettä uusin voimin

Julkaistu

Lähes kymmenen vuotta tauolla ollut Sitran koulutus- ja kurssitoiminta alkaa jälleen uusin voimin ja aihein. Elinvoima-kehitysohjelman puitteissa järjestetään vuosina 2011-2012 kolme foorumia, joiden osallistujat tulevat työstämään konkreettisiksi toiminnaksi niitä haasteita, joiden kanssa suomalainen yhteiskunta tällä hetkellä painii.
 
-Sitran koulutustoimintaa on tasaisin väliajoin kyselty takaisin. Näimme että nyt oli sopiva aika jatkaa toimintaa, mutta ei niinkään perinteisen kurssittamisen muodossa vaan uudenlaisen yhdessä ajattelemisen ja tekemisen tavoilla, kertoo Elinvoima-kehitysohjelman johtaja Mika Kalliomaa.

Foorumeilla perehdytään syvemmin ja teemakohtaisesti aiheisiin, jotka liittyvät Suomessa meneillään oleviin muutoksiin. Tällaisia muutoksia ovat Suomen elinkeinorakenteen murros, palvelutalouden rakentamisen haasteet ja ihmisten oman tekemisen ja mukana olemisen mahdollistaminen.

– Ensimmäisen foorumin aiheena on uusi työ ja syksyllä uusi demokratia. Elinvoimafoorumeilla halutaan päästä kiinni konkreettiseen tekemiseen ja ongelmien ratkomiseen näiden teemojen osalta, Mika Kalliomaa kertoo.

Elinvoimafoorumin työskentely on avointa ja sitä voi seurata kehitysohjelman virtuaaliverkostossa www.sitra.fi/elinvoima ja Facebookissa Elinvoima -ryhmän sivuilla