archived
Arvioitu lukuaika 4 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Espoo ottaa käyttöön uuden toimintamallin lasten ja nuorten tukemiseksi

Julkaistu

Uusi toimintamalli parantaa tiedonkulkua lasten ja nuorten parissa työskentelevien välillä ja mahdollistaa tuen saamisen entistä aikaisemmassa vaiheessa.  

Espoossa on kokeiltu kesästä lähtien uutta, Sitran lanseeraamaa Tajua mut! -toimintamallia, joka kannustaa ammattilaisia yhteistyöhön varhaisen tuen tarjoamiseksi lapsille ja nuorille. Se myös tehostaa palvelujen koordinaatiota, mikä puolestaan vähentää perheiden juoksuttamista palvelusta toiseen.

”Tajua mut! -toimintamalli perustuu avoimuuteen ja välittämiseen. Se kannustaa tarttumaan aktiivisesti pieniinkin huoliin ja hakemaan kumppaneita yhteistyöhön jo varhaisessa vaiheessa”, sanoo projektipäällikkö Riikka Puusniekka Espoosta.

Malliin sisältyy työväline, liputustietojärjestelmä,  joka kytkee ammattilaiset yhteen. Ammattilainen voi viedä järjestelmään sellaisen lapsen tai nuoren yhteystiedot, jonka hän ajattelee olevan tuen tarpeessa, ja joka voisi hyötyä myös muiden ammattilaisten tuesta.

Ennen tietojen syöttämistä hän kertoo lapselle, nuorelle ja hänen huoltajilleen tarkemmin toiminnasta ja pyytää lupaa yhteystietojen kirjaamiseen. Jos kaksi ammattilaista kirjaa saman lapsen tai nuoren yhteystiedot, syntyy lippupari. Lippuparin jälkeen perheeseen ollaan yhteydessä ja ehdotetaan tapaamista yhdessä näiden ammattilaisten kanssa. Tapaamisissa keskustellaan lapsen tai nuoren tilanteesta, mahdollisesta tuen tarpeesta ja tuen järjestämisestä. Tukea tarjotaan, mutta tarjotusta avusta on aina myös mahdollista kieltäytyä.

Toiminta koskee aluksi kaikkia 9–28-vuotiaita espoolaisia lapsia ja nuoria. Myöhemmin toiminta on tarkoitus ulottaa myös nuorempiin ikäryhmiin.

”Samaa toimintamallia on kokeiltu helmikuusta saakka Mikkelissä, jossa uusi toimintatapa on lähtenyt hiljalleen, mutta erittäin lupaavasti liikkeelle. Tavoitteena on rakentaa tätä kautta nuoren ympärille valtakunnallinen ja kokonaisvaltainen palvelujärjestelmä, jossa saatavat palvelut eivät ole riippuvaisia kunnan taloustilanteesta tai siitä missä nuori asuu. Isona tavoitteena on päivittää nuorten palvelujärjestelmä vastaamaan yhteiskunnan muutosta ja ehkäistä nuorten syrjäytymistä”, sanoo johtava asiantuntija Kimmo Haahkola Sitrasta. 

Tajua mut! -toimintamallia kokeillaan Espoossa ensi kesäkuuhun asti projektina, jonka jälkeen toimintamalli vakiintuu, mikäli kokemukset mallista ovat kannustavia. Toimintamallia koskevat koulutukset käynnistyivät toukokuussa, ja tähän mennessä mallin käyttöön on perehdytetty yli 250 espoolaista lasten ja nuorten parissa työskentelevää ammattilaista, kuten nuorisonohjaajia, etsivän nuorisotyön ohjaajia, terveydenhoitajia, koulukuraattoreita ja -psykologeja, työpajaohjaajia sekä poliiseja. Koulutukset jatkuvat syksyn kuluessa tiiviinä.

”Ammattilaiset ovat suhtautuneet uuteen toimintamalliin pääosin ilolla. Koulutuksiin osallistuneista ammattilaisista kolme neljästä kokee, että mallille on tarvetta Espoossa. Yhtä moni kokee, että malli edistää ammattilaisten välistä yhteistyötä ja että malli tukee lasten ja nuorten avun saamista yhä varhaisemmin”, kertoo projektipäällikkö Riikka Puusniekka.  

Liputusjärjestelmä on kehitetty alun perin Hollannissa, jossa se on ollut käytössä vuodesta 1998 lähtien. Hollannissa mallia kokeiltiin ensin Rotterdamin kaupungissa, ja hyvien kokemusten perusteella toimintamalli säädettiin lakisääteiseksi kaikissa kunnissa vuonna 2010. Malli valikoitui Suomessa kokeiltavaksi osana Sitran nuoriin kohdistuvaa hyvinvoinnin edistämisen hankekokonaisuutta. Hankkeen tavoitteena on ehkäistä ennalta nuorten syrjäytymistä.

”Syrjäytyminen on sekä inhimillinen tragedia että taloudellinen ongelma. Yhden syrjäytetyn nuoren elämänkaaren aikaiset kustannukset yhteiskunnalle ovat 1-2 miljoonaa euroa. Kuitenkin liputusjärjestelmän kaltaisilla pienillä panostuksilla oikeassa kohdassa voidaan päästä tosi hyviin tuloksiin niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta”, Haahkola sanoo.

Espoolaisille lasten ja nuorten parissa toimiville ammattilaisille järjestetään  28.8.2014 Tajua mut! -kick off -tilaisuus, jonka tavoitteena on tuoda mallia tutuksi esimiehille ja asiantuntijoille – ja samalla sitouttaa heitä toimintamallin käyttöönottoon omissa organisaatioissaan. Tavoitteena on myös jakaa ajatuksia osallistujien kesken sekä antaa mahdollisuus tuoda esiin kehittämisideoita. Espoolaisia nuoria ja heidän perheitään tavoitellaan omalla kiertueella, joka toteutetaan suurimmissa kauppakeskuksissa marraskuussa.

Asiantuntijat, kuntapäättäjät ja median edustajat ovat tervetulleita tutustumaan liputustoimintamalliin ja nuorten palveluiden uusiin tuuliin Tajua Mut! – Liputus nuoren tukena -seminaariin 4.9.2014 Messukeskukseen (Messuaukio 1, Helsinki).

Lisätietoa: www.espoo.fi/tajuamut

Riikka Puusniekka, Tajua mut! -projektin projektipäällikkö, Espoon kaupunki
riikka.puusniekka@espoo.fi, 043 825 6043

Kimmo Haahkola, johtava asiantuntija, Sitra
kimmo.haahkola@sitra.fi, 050 380 8603

Tiedustelut ja ilmoittautuminen 4.9. pidettävään Tajua Mut! – Liputus nuoren tukena -seminaariin:

Kirsi Suomalainen, viestinnän asiantuntija, Sitra
kirsi.suomalainen@sitra.fi, 050 369 9975

#TajuaMut

 

 

Mistä on kyse?