archived
Arvioitu lukuaika 2 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Asiantuntijapaneeli täydentyi kahdella uudella kasvolla

Sitran isännöimä Kestävän kehityksen asiantuntijapaneeli on saanut uutta verta ja uuden puheenjohtajan. Tuoreita lisäyksiä ovat Tuuli Hirvilammi ja Anne Birgitta Pessi.

Kirjoittaja

Tuula Sjöstedt

Asiantuntija, Viestintä ja yhteistyösuhteet

Julkaistu

Sitran isännöimä Kestävän kehityksen asiantuntijapaneeli on saanut uutta asiantuntemusta. Vuonna 2013 perustetun paneelin uusiksi jäseniksi on nimitetty tutkijatohtori Tuuli Hirvilammi Jyväskylän yliopistosta (Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksesta) sekä kirkkososiologian professori Anne Birgitta Pessi Helsingin yliopistolta. Aiemmin paneeliin nimetyt jäsenet jatkavat edelleen toiminnassa mukana. Panelistit ovat valinneet keskuudestaan puheenjohtajaksi ympäristöpolitiikkakeskuksen johtajan, professori Eeva Furmanin.

Asiantuntijapaneeli nostaa ajankohtaisia kestävän kehityksen kysymyksiä yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tuo riippumatonta tieteellistä tukea pääministeri Juha Sipilän johtamalle kestävän kehityksen toimikunnalle, joka vuodenvaihteessa siirtyi ympäristöministeriöstä valtioneuvoston kanslian alaisuuteen. Toimikunta ja asiantuntijapaneeli kokoontuivat viime maanantaina yhteiseen työpajaan, jonka paneeli yhdessä Sitran kanssa fasilitoi.

”Valmistelemme, haastamme ja arvioimme toimikunnan työtä. Tuomme esille näkemyksiämme myös laajemmin Suomessa ja viemme niitä kansainvälisille areenoille. Koska meillä panelisteilla on hyvin erilaiset taustat, tarkastelemme kestävää kehitystä monelta eri kantilta. Näitä näkemyksiä voitte lukea mm. uudessa blogisarjassa, joka käynnistyy loppukuusta”, sanoo asiantuntijapaneelin puheenjohtaja, professori Eeva Furman Suomen ympäristökeskuksesta.

Paneeli tuottaa syötettä, joka auttaa toimikuntaa kehittämään Suomen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumusta Suomi jonka haluamme 2050: Luonnon kantokyvyn rajoissa hyvinvoiva Suomi. Toiminnallaan asiantuntijapaneeli myös edesauttaa YK:n kestävän kehityksen Agenda2030:n tavoitteiden jalkauttamista suomalaisen yhteiskunnan päätöksentekoon.

Asiantuntijapaneelin puheenjohtajana toimii ympäristöpolitiikkakeskuksen johtaja, professori Eeva Furman Suomen ympäristökeskuksesta. Muita jäseniä ovat tutkimusjohtaja Eva Heiskanen Kuluttajatutkimuskeskuksesta, sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo Helsingin yliopistosta, tutkijatohtori Tuuli Hirvilammi Jyväskylän yliopistosta, ympäristöpolitiikan professori Janne Hukkinen Helsingin yliopistosta, kansantaloustieteen dosentti, taloudesta ja eläkepolitiikasta vastaava johtaja Jaakko Kiander Ilmarisesta, kirkkososiologian professori Anne Birgitta Pessi Helsingin yliopistosta ja hyvinvointisosiologian professori Juho Saari Itä-Suomen yliopistosta. Sitrassa paneelin työtä koordinoivat johtava asiantuntija Eeva Hellström ja viestinnän asiantuntija Tuula Sjöstedt.

Lisätietoja
asiantuntijapaneelin puheenjohtaja Eeva Furman, p. 029 5251 123, eeva.furman@ymparisto.fi
johtava asiantuntija Eeva Hellström, Sitra, p. 029 4618 276, eeva.hellstrom@sitra.fi
viestinnän asiantuntija Tuula Sjöstedt, Sitra, puh. 050 3738 601, tuula.sjostedt@sitra.fi

Mistä on kyse?