archived
Arvioitu lukuaika 2 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Katainen: Komissio kuulolla ideoille kiertotalouden vauhdittamiseksi

Jyrki Katainen luonnehtii EU:n komission kiertotalouspakettia aiempia vastaavia ehdotuksia kunnianhimoisemmaksi.

Kirjoittaja

Jukka Vahti

Projektijohtaja, Digitaalinen valta ja demokratia

Julkaistu

Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen arvioi perjantaina 4.12. Sitran järjestämässä kiertotaloustapahtumassa Helsingissä, että komission keskiviikkona julkistaman kiertotalouspaketin tiimoilta voidaan vielä kuunnella uusia ideoita.

Hän luonnehti pakettia aiempia vastaavia ehdotuksia kunnianhimoisemmaksi ja monipuolisemmaksi. Esimerkkinä aiempaa kovemmista tavoitteista Katainen mainitsi muun muassa sitovat tavoitteet kaatopaikalle päätyvän jätteen määrän vähentämisestä. Tavoitteena on, että vuonna 2030 vain kymmenen prosenttia kaikesta jätteestä päätyisi kaatopaikalle. Samaan aikaan pyritään vähentämään syntyvän jätteen määrää kokonaisuudessaan.

Samalla Katainen totesi, että komissio on avoin kuulemaan hyviä ideoita, miten esimerkiksi digitalisaation mahdollisuuksia voitaisiin hyödyntää kiertotalouden edistämisessä nykyistä tehokkaammin.

”Paketin toimeenpanon seuraavat askeleet on aikataulutettu ja jos on hyviä ideoita esimerkiksi digitaalisten työkalujen käyttämisestä talouden tai kierrätyksen tehostamiseksi, niin kertokaa niistä ihmeessä meille”, Katainen sanoi tilaisuuden yhteydessä tehdyssä haastattelussa. Katso koko haastattelu alta.
 

You need to accept marketing-cookies to watch this video

Open cookie settings

Lisäksi Katainen totesi, että  tarvitaan myös kannusteita liiketoimintamallien muuttamiseen. Hän kuitenkin huomautti, että riskinä on liiallinen sääntely, joka kukistaa hyvät aloitteet kiertotalouden aikaansaamiseksi.

Ministeri Kimmo Tiilikainen: Komission paketti hyvä selkänoja Suomelle

Finlandia-talolla järjestetyssä tilaisuudessa Kataisen lisäksi puheenvuoron käyttivät myös muun muassa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ja europarlamentaarikko Heidi Hautala.

Kimmo Tiilikainen arvioi, että komission paketti antaa myös Suomen hallitukselle hyvän selkänojan kiertotalouden edistämiseksi Suomessa.  Hän painotti, että mikäli Suomessa tavoitellaan edelläkävijän asemaa kiertotaloudessa, on oltava riittävän kunnianhimoinen. Ministeri kehotti muun muassa suomalaisia tutkimustahoja liittoutumaan ja hakemaan tutkimusrahaa EU:lta kiertotaloushankkeisiin.

”Meillä on muun muassa Sitran viitoittamana jo valmiiksi osaamista, miksi ei siis hakea rahoitusta?”

Samalla Tiilikainen näkee kiertotalouden oleellisena osana työtä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Pariisin ilmastokokouksen lopputulosta Tiilikainen ei kuitenkaan lähtenyt ennakoimaan kaksiviikkoisen kokouksen ensimmäisen viikon lähentyessä loppuaan. 

”Toivon, että saavutamme ilmastosopimuksen, joka tarpeeksi kunnianhimoinen ja laaja, jotta siitä tulee käännekohta kansainvälisessä taistelussa ilmastonmuutosta vastaan”, Tiilikainen sanoi.

Katso tilaisuuden yhteydessä tehty Tiilikaisen haastattelu tästä.
 

You need to accept marketing-cookies to watch this video

Open cookie settings

Tilaisuudessa oli läsnä miltei 400 henkeä. Kutsuvierastilaisuuden tarkempi ohjelma löytyy täältä

Mistä on kyse?