archived
Arvioitu lukuaika 3 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Sitra on edistänyt lähienergian läpimurtoa Suomessa

Kirjoittaja

Tuula Sjöstedt

Asiantuntija, Viestintä ja yhteistyösuhteet

Julkaistu

Sitra on edesauttanut uusiutuvan energian pientuotantoa Suomessa pitkäjänteisesti, jo 1970-luvulta lähtien. Työ huipentui hiljattain päättyneeseen, lähes kolme vuotta kestäneeseen Lähienergia-hankekokonaisuuteen, jonka keskeiset tulokset löytyvät Lähienergia-esitteestä.

Sitrassa on ollut käynnissä vuodesta 2009 lähtien lähienergia-hankekokonaisuus, jolla on edistetty kansalaisten mahdollisuuksia tuottaa omaa energiaa. Tällä tavoin olemme halunneet vauhdittaa hajautetun uusiutuvan energian ja älykkäiden kysyntäjoustopalvelujen markkinoita Suomessa sekä edistää päästöjen vähentämistä ja alan liiketoiminnan kasvua. Avainalue päättyi syyskuussa 2013.

Sitra on tehnyt pitkäjänteistä työtä lähienergian edistämiseksi. 1970-luvun lopulla Sitra toteutti sarjan selvityksiä aurinkoenergian hyödyntämisestä Suomen olosuhteissa. Vuonna 1980 ilmestyneen julkaisun Aurinkoenergian käyttö pientaloalueen lämmityksessä oppien pohjalta suunniteltiin ja rahoitettiin Keravan aurinkokylä. Aurinkoenergian pioneerihanke Suomessa päättyi kuitenkin tuolloin johtopäätökseen, ettei tekniikka ollut vielä kypsää. Sittemmin edellytykset lähienergian hyödyntämiselle ovat teknologian osalta parantuneet huimasti.

Aurinkoenergiamarkkinat ovat viime vuosina kasvaneet maailmalla vauhdilla ja aurinkopaneelien hinnat laskeneet nopeasti. Energiaa itse tuottavat kuluttajat ovat laajeneva ilmiö. Uusiutuva energia kiinnostaa myös Suomessa, sillä Energiateollisuuden selvityksen mukaan yhdeksän kymmenestä suomalaisesta haluaa lisää aurinko- ja tuulienergiaa.

Sitra on edistänyt lähienergian kotimarkkinoiden syntymistä tiiviissä yhteistyössä uusiutuvan energian edelläkävijäkäyttäjien ja edistäjäorganisaatioiden kanssa. Panostamalla lähienergiaan on mahdollista kasvattaa uutta osaamista, työpaikkoja, vientieuroja ja hyvinvointia. Jotta suomalaisyritykset pärjäisivät myös maailmalla, tarvitaan kotimarkkinoita, joilla voi kehittää uusia ratkaisuja ja liiketoimintamalleja.

Sitra on etsinyt toimintatapoja, joiden avulla ihmiset pystyisivät tuottamaan uusiutuvaa energiaa kannattavammin ja helpommin. Osana tätä työtä on selvitetty käyttäjien tarpeita, pohdittu palvelumalleja sekä kokeiltu ryhmähankinta– ja hybridienergian avaimet käteen -palvelukonsepteja. Näiden myötä kävi ilmi, että Suomen toimintaympäristö lähienergian laajamittaiselle yleistymiselle on varsin haastava etenkin hallinnollisten esteiden vuoksi.

Haasteiden murtamiseksi julkaisimme viime vuonna keskustelupaperin uusiutuvan sähkön pientuotannon esteistä ja ratkaisuista. Lisäksi olemme aktiivisesti osallistuneet esteitä ratkoviin työryhmiin ja edistäneet alan yhteistyötä paremman vaikuttavuuden saavuttamiseksi tukemalla Suomen Lähienergialiiton käynnistymistä. Viimeaikainen kehitys onkin tekemässä lähienergian hyödyntämisen entistä helpommaksi. Tavoitteena tulee jatkossa olla byrokratian kerääminen yhden luukun nettipalveluun, joka toisi kuluttajalle mahdollisimman vaivattoman keinon ryhtyä pientuottajaksi.

Jatkossa työtä lähienergian eteen tekee muun muassa Suomen Lähienergialiitto. Liitto vaikuttaa yhtäältä päättäjiin, mutta pyrkii myös saamaan lähienergiaa kansalaisten huulille ja helpottamaan pientuotannon aloittamiseksi vaadittavia toimenpiteitä. Jos lähienergian edistäminen on mielestäsi tärkeää, kannattaa liittyä liiton jäseneksi!

Ilmasto- ja energiahaasteet luovat tarvetta energiansäästölle ja paikalliselle uusiutuvan energian tuotannolle. Rakentamismääräykset tiukentuvat, fossiilisen energian hinta nousee ja ilmasto lämpenee. Siksi tarvitaan myös ratkaisuja, joita tavalliset ihmiset voivat toteuttaa.

Lue lisää lähienergian hankkeistamme ja niiden tuloksista. 

Karoliina Auvinen
Lähienergia-hankekokonaisuuden vetäjä

Mistä on kyse?