archived
Arvioitu lukuaika 1 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Raumalle perustetaan palvelutori tukemaan ikäihmisiä

Kirjoittaja

Kirsi Suomalainen

Asiantuntija, Viestintä ja yhteistyösuhteet

Julkaistu

Rauman kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto käynnistää hankkeen palvelutorin perustamiseksi. Uusi asiakaslähtöisempi palvelumalli tukee ikääntyvien kuntalaisten kotona asumista. Palvelutori yhdistää palvelut, tekijät ja asiakkaat. Palvelutorilla annettava neuvonta on maksutonta.

Palvelutori tulee lähelle ikäihmistä

Raumalla on tarve eri toimijoiden; kunnan, yritysten, seurakunnan ja kolmannen sektorin toimijoiden yhteistyön lisäämiselle ja koordinoinnille. Palvelutorin tehtävänä on asiakkaiden ohjaaminen palvelujen pariin, erilaisten palveluntuottajien koordinointi ja uusien sähköisten palvelujen hyödyntäminen.

Palvelutorilla työskentelevä palveluintegraattori yhdistää palvelut, tekijät ja asiakkaat, jotta ikäihmiset saisivat tarvitsemiaan palveluita. Palvelutori keskittyy sellaisten ikääntyneiden palveluohjaukseen, jotka eivät vielä kuulu kaupungin säännöllisten palveluiden piiriin. Siten edistetään ikäihmisten itsenäistä selviytymistä arjessa. Neuvonta on asiakkaalle maksutonta.

”Rauma osoittaa aitoa edelläkävijyyttä lähtemällä kehittämään Palvelutori-toimintamallia. Palvelutorin toimintatapa varmistaa palvelujen turvallisen ostamisen ja vahvistaa paikallis- ja aluetaloutta”, toteaa johtava asiantuntija Tuomo Melin Sitrasta.

Hankkeessa perustetaan palvelutori ja kehitetään palvelutorin prosesseja osa-alueittain. Hankkeen aikataulu on 15.8.2014–31.3.2015 ja se toteutetaan osana Sitran Aktiivinen kansalainen -avainaluetta.

Lisätietoja

Ikäihmisille apua palvelutorilta (Rauman kaupungin tiedote 23.9.2014)

Antti Parpo, sosiaali- ja terveysjohtaja, Projektin vastuullinen johtaja, Rauman kaupunki
antti.parpo@rauma.fi, 044 403 2600

Mistä on kyse?