archived
Arvioitu lukuaika 1 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Perustulokokeilun kohdejoukkoa olisi syytä laajentaa

Sitra julkaisi lausuntonsa hallituksen esityksestä laiksi perustulokokeilusta.

Julkaistu

Sitra julkaisi lausuntonsa hallituksen esityksestä laiksi perustulokokeilusta.

Lausunnon keskeisenä viestinä on, että valitun kohdejoukon, eli työttömien työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa saavien kannalta tarkasteltuna esitetty kokeilu on  hyvin suunniteltu. Satunnaistetun kenttäkokeen käyttäminen päätöksentekoa tukevan tiedon keräämiseen on edistyksellistä. Jotta menetelmällä saadaan luotettavia tuloksia, on tärkeää säilyttää laissa esitetty valtakunnallinen satunnaistaminen sekä pakollinen osallistuminen kokeeseen valikoitumisharhan estämiseksi.

Esityksen keskeiseksi puutteeksi nostamme lausunnossamme lain tavoitteeseen nähden varsin suppean kohdejoukon, eli kokeilun rajaamisen koskemaan ainoastaan lähtötilassa työttömiä, työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa saavia. Jotta perustulokokeilulla saataisiin yleistettävämpää tietoa sosiaaliturvan kehitysmahdollisuuksista, ehdotamme, että hallituksen esitystä täydennettäisiin kahteen tai kolmeen muuhun kohdejoukkoon keskittyvällä perustulokokeilulla. Näistä täydentävistä kokeiluista voitaisiin säätää erilliset kokeilulait ja ne voisivat alkaa esimerkiksi vuoden 2018 alusta.

Linkki Sitran lausuntoon.

Mistä on kyse?