archived
Arvioitu lukuaika 3 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Työn tulevaisuus suurennuslasin alla

Skenaariotutkimuksella selvitetään, miltä työelämä voisi näyttää vuonna 2040 ja miten muutoksiin voisi varautua.

Julkaistu

Sitra tutkii työn tulevaisuutta yhdessä Demos Helsingin kanssa. Työ 2040 -skenaariotutkimuksessa selvitetään, miltä työelämän muutos voisi näyttää reilun parinkymmenen vuoden aikajänteellä. Vaihtoehtoisten kehityspolkujen lisäksi hahmotetaan toimenpiteitä, joiden avulla muutokseen on mahdollista varautua. Tutkimustyöhön osallistuvat myös Ammattiliitto Pro, Tieto, Varma ja Verohallinto.

Työnteon ja aherruksen loppua on povattu läpi teollisen historian. Samalla työ on yhteiskunnan peruspilareita niin ihmisten toimeentulon kuin yhteiskuntaan kuulumisen kannalta. Viime vuosina keskustelu työstä ja sen tulevaisuudesta on keskittynyt erityisesti työn riittävyyteen ja sen muuttuvaan luonteeseen digitalisaation ja globalisaation edetessä. Olemmeko vapautumassa työstä vai siirtymässä pirstaloituneen ja epävarman työn maailmaan?

“Työstä puhutaan juuri nyt paljon. Esimerkiksi hallituksen uusin tulevaisuusselonteko keskittyy työn muutokseen. Työn tulevaisuudesta keskustellaan viikoittain myös julkisuudessa, mutta varsin yleisellä tasolla ja rajatuista aiheista. Työ 2040 -skenaariotutkimuksella haluamme parantaa tämän keskustelun tarkkuustasoa”, sanoo Johannes Koponen, joka johtaa Demos Helsingissä ennakointia.

”Työelämässä tapahtuvat muutokset vaikuttavat yhteiskuntaamme laajalti – niin sosiaaliseen hyvinvointiin kuin julkisen talouden rahoituspohjaan. Monien keskustelujen tuloksena vakuutuimme Sitrassa siitä, että työelämän pidemmän ajan tulevaisuuskuville löytyy aitoa tarvetta ja kysyntää. Toivomme, että skenaariot tarjoavat käyttökelpoisia työkaluja eri osapuolille, kun ne pohtivat, miten pärjäisimme mahdollisimman hyvin tulevien vuosien työelämässä”, sanoo tutkimuksen käynnistäneen Sitran Uusi työelämä ja kestävä talous -teeman johtaja Timo Lindholm.

Työ 2040 -hanke kannustaa mukana olevia kumppaneita ja yhteiskuntaa laajemminkin konkreettiseen toimintaan, jolla tulevaisuuden hyvää työelämää rakennetaan.

“Tutkimus syventää ymmärrystä työtehtävien muutoksesta seuraavien vuosikymmenten aikana sekä näiden muutosten vaikutuksista suomalaisen yhteiskunnan perusoletuksiin. Tavoitteena on kuitenkin rohkaista työelämän edelläkävijöitä rakentamaan toivomaansa työelämää jo nyt”, Koponen painottaa.

Sitra ja Demos Helsinki kartoittavat työn tulevaisuutta vuoteen 2040 yhdessä Ammattiliitto Pron, Tieto Oyj:n, työeläkeyhtiö Varman ja Verohallinnon kanssa. Tammikuussa 2017 julkistettavassa skenaariotutkimuksessa kuvataan työn tulevaisuuden keskeisimmät ilmiöt ja muutosprosessit sekä toimintastrategiat, jotka auttavat varautumaan muutokseen siten, että siitä muodostuu sekä yksilön että yhteiskunnan näkökulmasta mahdollisimman myönteinen asia.

Lisätietoja:

Johannes Koponen, Demos Helsinki, puh. 041 540 3608, johannes.koponen@demoshelsinki.fi

Timo Lindholm, teemajohtaja, Uusi työelämä ja kestävä talous, Sitra, puh. 050 303 9398, timo.lindholm@sitra.fi
 

Sitran Uusi työelämä ja kestävä talous -teema edistää työhön ja talouteen liittyvien uudenlaisten ratkaisujen kokeilua ja käyttöönottoa Suomessa. Nostamme esiin uuden työelämän muutosilmiöitä, haemme niihin positiivisia ratkaisuja ja herättelemme keskustelua työelämäkysymyksistä.

Mistä on kyse?