1. Yhteiskunnalliset yritykset

    Suomessa on tuhansia yhteiskunnallisia yrityksiä, joiden tavoite on tuottaa yhteistä hyvää. Sitra edistää osaltaan yhteiskunnallisen yritys- ja rahoitusmallin kehittymistä.

  2. Yhteistä hyvää yrittämällä

    Tavoitteena on ratkaista  yhteiskunnallisia ja ekologisia ongelmia yritystoiminnan kautta. Taloudellisen voiton jakaminen osakkeenomistajille ei ole ensisijainen päämäärä vaan yhteiskunnallisen hyvän tuottaminen.

  3. Rahasto kasvun turvaamiseksi

    Keväällä 2011 valmistuneessa selvityksessä ehdotettiin 50 M€:n suuruisen rahaston perustamista yhteiskunnallisten yritysten kasvun turvaamiseksi Suomessa. Rahoitusmuotona olisi lainoitus, mutta rahasto voisi myös tehdä pääomasijoituksia. Yli puolet rahaston pääomasta kerättäisiin yksityisistä lähteistä. Päätös rahaston kokoamisesta tehdään vuoden 2012 aikana.

Ajankohtaista


Mahdollisuus uuteen

Yhteiskunnallisen yrityksen (social enterprise)  tarkoitus on yhteiskunnallisen hyvän tuottaminen. Tyypillisesti yritys perustetaan halusta tuoda ratkaisu tai uusi toimintamalli yhteiskunnalliseen haasteeseen. Yritysten toiminta on kannattavaa, mutta arvopohjaista  ja siksi ne eivät ensisijaisesti tavoittele voittoa omistajilleen. Yhteiskunnallisen yrityksen voi tunnistaa seuraavista ominaisuuksista:

  • Yrityksen toiminnan vaikuttimena on yhteiskunnallisten ongelmien ratkaiseminen ja yhteiskunnallisten tavoitteiden toteuttaminen.
  • Yritys käyttää voitostaan enemmän kuin puolet tavoitteensa ja toiminta-ajatuksensa edistämiseen ja toimintansa kehittämiseen.
  • Yrityksen perustajiksi päätyy henkilöitä, jotka eivät muuten olisi kiinnostuneita yrityksen pyörittämisestä.

Yhteiskunnallinen yritys voi valita minkä tahansa yritysmuodon toimintamuodokseen. Suomen lainsäädäntö ei tunnista yhteiskunnallisia yrityksiä erikseen. Ne eivät saa erityistä tukea, vaan niitä kohdellaan kuten muita yrityksiä.

Uusi yrittämisen tapa yleistyy Suomessa ja maailmalla

Maailmalla on paljon esimerkkejä yhteiskunnallisista yrityksistä. Yritykset toimivat monilla aloilla, mutta yhteiskunnallisen yrittäjyyden edelläkävijämaassa Englannissa ne täydentävät sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita. Suomessa tunnetuimpia yhteiskunnallisia yrityksiä ovat Lastenpäivän säätiön Linnanmäki ja Diakonissalaitoksen omistama Diacor.

Yhteiskunnallinen yrittäjyys karsinoidaan herkästi sosiaali- ja terveyssektoriin. Uutta toimintaa voi kuitenkin syntyä minkä tahansa yhteiskunnallisen epäkohdan tai mahdollisuuden ympärille. Mahdollisuuksia on valtavasti: nuorten hyvinvoinnissa, alueellisessa elinvoimaisuudessa, kulttuurissa, liikunnassa, erityisryhmien tarpeissa ja koulutuksessa.

Sitra edistää uutta yritys- ja rahoitusmallia

Sitra edistää osaltaan yhteiskunnallisen yritysmallin kehittymistä Suomessa luomalla yrityksille toimintamahdollisuuksia. Sitra on ollut aktiivisesti mukana luomassa yhteiskunnallisille yrityksille määritelmää sekä suunnittelemassa toiminnan brändäämistä sitä kuvaavan merkin tai symbolin avulla. Sitra on mukana Koukkuniemi ja Kierrätysverkko -kehityshankkeissa, joissa käytetään yhteiskunnallisen yrittäjyyden toimintatapaa.

Sitra on ollut myös mukana kehittämässä yhteiskunnallisia yrityksiä rahoittavan rahaston toimintamallia sekä selvittämässä toiminnan edellytyksiä yhdessä Eeran, Ajatushautomo Demos Helsingin, Helsingin diakonissalaitoksen, Helsingin kaupungin, Kuntaliiton ja Tapiola-yhtiöiden kanssa . Ehdotuksessa on pyritty löytämään Suomeen soveltuvaa rahoitusrakennetta, joka kannustaisi instituutioita ja yksilöitä hyvän tekemiseen sekä synnyttäisi että kehittäisi yhteiskunnallisia yrityksiä. Päätös rahaston mahdollisesta kokoamisesta tehdään vuoden 2012 aikana.

Tutustu Euroopan komission tiedotteeseen:
"More responsible businesses can foster more growth in Europe"

Ota yhteyttä


Kommentit

Lomakkeen lähettämällä hyväksyt Mollomin yksityisyyssäännöt.

Sisältövirtaa

Sitra.fi:stä Ulkoisista lähteistä
Uutiset Vuoden paras opinnäytetyö yhteiskunnallisesta yritystoiminnasta

FinSERN ja Suomalaisen Työn Liitto valitsivat diplomi-insinööri Anna Cajanuksen opinnäytetyön "Towards More Strategic Corporate Social Responsibility — Partnerships with Social Enterprises" parhaaksi yhteiskunnallista yritystoimintaa käsitteleväksi opinnäytetyöksi 2013. Cajanus palkittiin 1 000 eurolla FinSERNin ja Suomalaisen Työn Liiton "Tutkimuksesta vauhtia yhteiskunnallisen...

4 päivää sitten

Artikkelit Yhteiskunnallisista yrityksistä vauhtia palvelutuotantoon

Suomen Kuvalehdessä ( 5/2013 ) oli puheenvuoro yhteiskunnallisten yritysten tarpeellisuudesta ja niiden mahdollisuudesta tarjota uusia palveluita erityisesti sosiaali- ja terveyssektorilla sekä kulttuurialalla. Puheenvuorossa korostettiin, että kaikki yritystoiminta on hyväksi ja että pitäisi pystyä hyväksymään monimuotoisuus myös yrittäjyydessä ja yrityksissä. Myös julkisen...

1 viikko sitten

Artikkelit Hankintamenettelyt uusiksi Tampereen vanhusten palvelussa

Hankintalaki määrittelee tiukasti kilpailutusprosessin toteuttamistavat. Lain mukaiset linjaukset mahdollistavat kuitenkin huomattavasti laajemman liikkumavaran, kuin yleisesti ajatellaan. Hankintojen tulee olla entistä vaikuttavampia ja niiden tulee jopa heijastaa arvovalintoja. Hankintamenettelyjä uudistetaan muun muassa osana Sitran rahoittamaa Koukkuniemi 2020 -hanketta. Tampereen...

1 viikko sitten

Blogit Muistisairaan hoitoon tukea asukaslähtöisestä toimintamallista

Muistisairaan vanhuksen asukaslähtöisen toimintamallin kehittäminen Koukkuniemen vanhainkodin Havula-talon pilotissa Koukkuniemen vanhainkoti on osa Tampereen kaupungin laitoshoitoa ja nykyisellään se on koti noin 550 asukkaalle. Osastoilla on 18-40 asukasta. Vanhainkodin hoito- ja palvelukokonaisuus sisältää kaikki asukkaan elämiseensä tarvitsemat palvelut ruuasta, hygieniasta,...

Yksi kuukausi sitten kirjoittajalta Arja-Liisa Heikkilä

Uutiset Yhteiskunnallinen yritys, hae Hyvän työn -palkintoa!

Yhteiskunnallisten yritysten koalitio etsii yhteiskunnallisen yritystoiminnan malli-esimerkkiä: innovatiivista, kasvukykyistä ja vahvaa yhteiskunnallista arvopohjaa toteuttavaa yhteiskunnallista yritystä. Kuka voi hakea? Hyvän työn palkintoa voi hakea seuraavat kriteerit täyttävä yhteiskunnallinen yritys: yritys on syntynyt ratkaisemaan jotain selkeästi määriteltävää...

1 vuosi sitten kirjoittajalta Kirsi Mäki

Muualla verkossa FinSERN

Uusi perustettu yhteiskunnallisen yritystoiminnan tutkimusverkosto on nyt FinSERN (Finnish Social Enterprise Research Network).

1 vuosi sitten sivustolta www.yhteinenyritys.fi

Muualla verkossa Jonna Stenman: Yhteiskunnallisten yritysten voima piilee toimintakulttuurissa

Suomessa on jo 5 000-12 000 yhteiskunnallista yritystä, riippuen kuka laskee ja miten. Ne ovat liiketoimintaa harjoittavia säätiöitä, yhdistyksiä, osuuskuntia sekä yrityksiä. Kyseessä on liiketoimintamalli, ei siis juridinen muoto. Ulkomailla ilmiö on tällä nimellä paljon tunnetumpi, ja esimerkiksi Briteissä yhteiskunnalliset yrityksetovat merkittävässä roolissa myös julkisessa palvelutuotannossa.

1 vuosi sitten sivustolta www.uusijohtajuus.fi

Uutiset Vammaisten työllistymisen win-win-win

VATES-säätiön toteuttamassa ja Sitran rahoittamassa projektissa selvitettiin vammaisten ja osatyökykyisten työllistämisen kansantaloudellista merkitystä. Projektin lähtökohtana oli, että vammaisten ja osatyökykyisten työllistymisen tukitoimia voitaisiin katsoa "avustus-ajattelun" sijasta kansantaloudellisina win-win-win -investointeina.

1 vuosi sitten kirjoittajalta Helena Mustikainen

Uutiset Uusi yhteiskunnallisten sijoitusten rahasto

Tuoreessa raportissa esitetään rahaston perustamista yhteiskunnallisten yritysten kasvun rahoittamiseksi. Uusi rahoitusmalli kannustaa instituutioita ja yksilöitä hyvän tekemiseen ja synnyttää yhteiskunnallisia yrityksiä.

2 vuotta sitten

Artikkelit Sanoista tekoihin

Tarvitaan paljon muutakin kuin oikeaa tietoa, jos kansalaisista halutaan tehdä ilmastonmuutoksen suitsijoita.

2 vuotta sitten

Artikkelit Sitra-paneeli: Tässä rajut ehdotukset Suomen tulevaisuudelle

Korkman: Suomi voisi harkita siirtymistä demokratiaan Kosonen: Suomesta voisi tulla yrittäjäyhteiskunta Taneli Heikka Suomen tilanne on paljon luultua pahempi. Päättäjien piirissä pohditaan viimeisenä keinona jopa Suomen siirtämistä demokratiaan. Asia tuli esille Sitran Elivoima-verkostotapaamisen paneelikeskustelussa 10.3. Ajatuksen muotoili elinkeinoelämän rahoittaman...

2 vuotta sitten kirjoittajalta Taneli Heikka

Uutiset Yhteiskunnallisen yrityksen toimintamallin kehittämistä jatkettava

Yhteiskunnallista yrittäjyyttä selvittänyt työryhmä esittää, että seuraava hallitus käynnistäisi hankkeen yhteiskunnallisen yrityksen liiketoimintamallin kehittämiseksi ja jatkotoimenpiteiden edistämiseksi. Toimintamalli voisi laajentaa yrittäjyyden mahdollisuuksia ja monipuolistaa julkista palvelutuotantoa. Sitra on ollut mukana työryhmässä.

2 vuotta sitten kirjoittajalta Janne Ahlström

Tapahtumat Onnistamo 2011 pohtii yhteiskunnallista yrittäjyyttä

Onnistamo2011-tapahtumassa pohditaan yhteiskunnallista yrittäjyyttä. Kolmipäiväisen seminaarin työpajoineen järjestää Hub Helsinki 11-13.2.2011. Sitra haluaa osallistua keskusteluun yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä ja on mukana tukemassa tapahtumaa.

2 vuotta sitten

Julkaisut Nettidemo/Elinvoimainen Suomi

Vaikka Suomella ei ollut osaa eikä arpaa globaalin kriisin syissä tai synnyssä, se iski meihin kovemmin kuin useimpiin muihin kehittyneisiin maihin. Vienti romahti, ja bkt supistui enemmän kuin milloinkaan rauhan ajan historiassa. Kriisin jälkeinen maailma ei ole entisensä. Kirjassa joukko talous- ja yhteiskuntatutkijoita pohtii, miten kriisi muutti maailmantaloutta, Eurooppaa ja Suomea:...

Aarne Nurmio, Teppo Turkki (Toim.)

Hankkeet Koukkuniemi 2020

Tampereen kaupunki ja Sitran Julkishallinnon johtamisohjelma toteuttavat osana Tampereen kaupungin palvelujärjestelmän uudistamista kehittämishankkeen Koukkuniemen palveluiden ja vanhainkotialueen kehittämiseksi. Tavoitteena on luoda uudenlaista palvelutuotantoa ja johtajuutta Koukkuniemen alueelle. Kolmivuotisella hankkeella pyritään takaamaan pitkäjänteisesti kustannustehokas ja laadukas palvelutuotanto ja näin edistämään asiakkaiden ja työntekijöiden tyytyväisyyttä. Keskeisimpiä tavoitteita o

Kesäkuu 2010 - Joulukuu 2013

2011 Sitra | käyttöehdot