Työkaluja kiertotalouden työllisyysvaikutusten arviointiin

Päättynyt hanke 7/2018 – 3/2020

Tuotimme tietoa ja kehitimme työkalun kiertotalouden työllisyysvaikutusten arviointiin.

Mistä oli kyse?

Hyvinvointi ei voi enää perustua aina vain uusien luonnonvarojen käyttöönottoon ja kiihtyvään kulutukseen. Kiertotalouden hyödyt ilmastolle, ympäristölle, ihmisille ja taloudelle onkin jo tunnistettu.

Kun siirrytään kiertotalouteen, syntyy kokonaan uusia töitä, osa töistä muuttuu ja työpaikkoja myös katoaa. Muutos vaatii uudenlaista osaamista yhteiskunnan eri aloilla ja kaikilla koulutusasteilla. Osaamisen päivittäminen ja jatkuva oppiminen ovat tärkeitä teemoja, kun pyritään varmistamaan, että jokainen löytää paikkansa reilussa kiertotalousyhteiskunnassa.

Mitä saatiin aikaan?

Työnteon ja kuluttamisen tavat muuttuvat, mutta emme vielä tiedä tarkalleen, miten. Tarvitaan lisää tietoa, jotta muutos tapahtuu reilulla tavalla. Pyrimme lisäämään ymmärrystä kiertotalouden vaikutuksista ihmisiin etenkin työllisyyden ja jatkuvan oppimisen näkökulmista.

Kuka oli mukana?

Teimme yhteistyötä kansainvälisten alan toimijoiden kanssa ja kävimme dialogia sekä Suomessa että Euroopan unionissa. Työkalun ja selvitykset toteutti Sitran rahoituksella The International Institute for Sustainable Development (IISD).

OTA YHTEYTTÄ

ihmiset
Eero Jalava
Johtava asiantuntija, Globaali yhteistyö, Kestävyysratkaisut

Mistä on kyse?