Arvioitu lukuaika 6 min

Koulutuksen sivistysihanteista tarvitaan avointa keskustelua

Koulutuksen sivistysihanteet heijastavat yhteiskunnan arvoja ja uusintavat niitä. Koulutus on kuitenkin myös keino uudistua. Viheliäisten ongelmien ajassa on tarpeen kysyä, millaiset sivistysihanteet vievät kohti kestävää tulevaisuutta?

Kuva: Topias Dean / Sitra

Kirjoittaja

Sanna Rekola

Asiantuntija, Ennakointi, Sitra

Julkaistu

Suomalaisen koulujärjestelmän taustalla vaikuttavat vahvasti hyvinvointivaltion arvot. Niiden mukaisesti maahamme on rakentunut tasa-arvoisia oppimisen mahdollisuuksia tarjoava koulutusjärjestelmä, jonka palveluista ovat voineet nauttia kansalaiset ikään, varallisuuteen ja muihin ominaisuuksiin katsomatta. Sivistys on nähty yhteiskunnan kantavana voimana ja sen on katsottu kuuluvan kaikille.

Yhteiskunnan arvot ovat kautta aikojen heijastuneet koulutuksen sivistysihanteisiin. Taustalla vaikuttavat ajatukset siitä, millainen on ihanneyhteiskunta ja millaisia sen ihanneyksilöt. Esimerkkinä tästä toimii Putinin aloitteesta Pietariin perustettu tyttökoulu, jossa kasvatetaan tulevia äitejä ja liedenvartijattaria.

Tutkija Heikki Kinnari kuvaa koulutusta vallankäytön prosessina, jossa oppijat altistuvat vallitseville normeille ja ihanteille. Ja usein, lähes huomaamattaan, he alkavat toimia odotusten mukaisesti pärjätäkseen yhteisössä ja laajemmin yhteiskunnassa uusintaen samalla toiminnallaan omaksumiaan ihanteita.

Millaisia koulutuksen ihanteet tällä hetkellä ovat? Millaisille arvoille koulutus rakentuu ja mille sen tulisi rakentua, kun vastassamme on joukko ihmiskunnan tulevaisuutta määritteleviä viheliäisiä ongelmia?

Joukko kansainvälisiä tutkijoita on nostanut artikkelissaan Mobilising Different Conversations About Global Justice in Education: Toward Alternative Futures in Uncertain Times (2018) esille koulutuksen ontologiaan liittyviä kysymyksiä. Millaista maailmasuhdetta koulutus rakentaa? Millaisille arvoille se rakentuu? Tutkijajoukon mukaan koulutuksen arvot sisältävät  historiallisia jännitteitä, jotka on syytä tunnistaa. Jos pyrkimyksenä on reilu siirtymä kestävään yhteiskuntaan, arvojen osalta on syytä tehdä tietoisia valintoja.

Millaisia jännitteitä on tunnistettavissa? Millaiset arvot ja ihanteet auttaisivat meitä ekologisessa jälleenrakennuksessa ja viheliäisten ongelmien kohtaamisessa? Näistä kysymyksistä olisi tärkeää keskustella.

Kohti kasvavaa taloutta vai kestävää hyvinvointia?

Koulutusta ohjaavan lainsäädännön tasolla suomalaisen koulutuksen arvopohja rakentuu sivistyksen ja tasa-arvon ihanteille. Koulutuksen tehtävänä on tukea oppijoiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen. Opetussuunnitelmien perusteissa tärkeitä arvoja ovat esimerkiksi ihmisoikeudet, kestävä kehitys ja globaali vastuu.

Koulutuksen taustalta voidaan löytää kuitenkin myös toisenlaisia arvoja, jotka näyttäytyvät osin ristiriitaisilta opetuksen arvopohjaa koskevien kirjausten kanssa. Laajemmassa koulutuspoliittisessa keskustelussa korostuvat usein kasvun ja kilpailun näkökulmat. Kuvaavaa on, että juuri taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD on noussut maailmanlaajuisesti merkittäväksi koulutuspoliittiseksi suunnannäyttäjäksi PISA-arviointeineen, 21. vuosisadan taitoineen ja elinikäisen oppimisen visioineen.

Kinnari kuvaa muutoksia elinikäisen oppimisen politiikassa. Hän erittelee neljä elinikäisen oppimisen sukupolvea, joista tällä hetkellä vallitsevan, yrittäjämäisen talouden sukupolven oppimista määrittävä tekijä on yksilön kilpailukyky työmarkkinoilla ja yhteiskunnassa. Artikkelissaan Elinikäisestä oppijasta kykypääomakoneeksi (2020) hän kuvailee koulutuksen lopputuotteen kapenevan suorituskyvystään huolehtivaksi, yhteiskunnalliset tuotanto- ja kasvuodotukset omaksuneeksi yrittäjämäiseksi yksilöksi.

Myös Martha Nussbaum haastaa talouskasvua palvelevat päämäärät teoksessaan Talouskasvua tärkeämpää – Miksi demokratia tarvitsee humanistista sivistystä? (2010). Sivistyksen perimmäinen voima on kuitenkin siinä, että se vahvistaa oikeudenmukaista maailmanjärjestystä ja kannustaa kansalaisia kriittiseen ajatteluun, empatiaa unohtamatta.

Kestävän tulevaisuuden näkökulmasta kasvun ja kilpailun ihanteet herättävät kysymyksiä. Kun kestävyyden rajat on jo ylitetty, olisiko taloudellisen kasvun ihanteita arvioitava uudelleen? Koulutuspoliittista keskustelua seuratessa tulevaisuuden suunnasta jää epävarma olo.

Tavoitteena itseään kehittävä individualisti vai empaattinen yhteisökansalainen?

Toinen koulutuksen sivistysihanteisiin kytkeytyvä jännite liittyy kysymykseen, millaista yhteiskunnan jäsenyyttä koulutuksella rakennetaan. Toisessa päässä ihanteiden kirjoa häämöttää aktiivisesti yhteiskunnan toimintaan osallistuva yhteisökansalainen, joka pyrkii toiminnallaan edistämään yhteistä hyvää ja merkityksellisen elämän mahdollisuuksia kanssaihmisilleen.

Toisessa päässä ihanteiden kirjoa puolestaan sijaitsee itsensä kehittämiselle omistautunut individualisti, jolle koulutus on avain yhteiskunnassa menestymiseen, vaurauteen ja valinnanmahdollisuuksien lisääntymiseen. Yhteiskunta näyttäytyy tällöin hierarkkisena järjestelmänä, jossa nopeat syövät hitaat ja hyvä elämä on itsestä kiinni.

Avaruudessa leijuvalla planeetalla, jossa vastassa on isoja systeemisiä haasteita, yksilön äärimmäinen korostaminen näyttäytyy ongelmallisena ja siitä voivat joutua kärsimään niin yhteiskunta kuin yksilö itse. Jos maailma ympärillä suistuu yhä suurempiin katastrofeihin, yksilönkin edellytykset hyvään elämään heikkenevät.

Ironista on, että suoritus- ja kilpailukeskeisessä ajassa jopa hyvinvoinnin ja onnellisuuden optimointi voi kääntyä ongelmalliseksi. Hyvinvointiinkin voi sairastua, muistuttaa sosiologian professori Suvi Salminen Helsingin Sanomien haastattelussa. Heikki Kinnarin mukaan terveyden ja tunteiden hallinnasta on tullut kilpailukykytekijöitä, joista vastuu on yksilöllä itsellään. Neurologiset näkökulmat on omaksuttu esimerkiksi osaksi OECD:n elinikäisen oppimisen politiikkaan. Ruokavalio, uni ja elämäntavat ovat tällöin osa yksilön kilpailukykypotentiaalia.

Tutkimukset osoittavat, että ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita myös muiden hyvinvoinnista, ovat onnellisempia kuin ne, jotka ajattelevat vain itseään. Myötätuntotutkija Anne Birgitta Pessin mukaan esimerkiksi vapaaehtoistoiminta vahvistaa ihmisen onnellisuuden kokemuksia. Yhteistä hyvää edistämällä myös kokemus elämän merkityksellisyydestä kasvaa.

Myötätunto on todettu paitsi elimelliseksi osaksi toimivaa organisaatiokulttuuria, myös keskeiseksi tekijäksi yhteiskunnan jäseneksi kasvamisessa. Yhdessä eläminen, toimiminen ja viheliäisten ongelmien ratkominen edellyttävät asioiden katsomista toistenkin näkökulmasta. Muun muassa kasvatustieteen professori ja filosofi Veli-Matti Värri on haastanut myötätunnon laajentamista ihmisten lisäksi eläimiin ja luontoon. Tällöin ne eivät näyttäytyisi enää ihmisen toiminnan kohteina vaan kanssaeläjinä ja kumppaneina. Ajatusta kehittelee kiinnostavasti Julianne Yip artikkelissaan Partnering With Nonhumans for Climate Action. Jos näkisimme luonnon ilmastotoimissa aktiivisena kumppanina, voisimme onnistua löytämään uudenlaisia kestävyysratkaisuja.

Me vastaan muut vai ihmiskunta yhdessä?

Koko ihmiskuntaa koskettavien kohtalonkysymysten äärellä tarvitaan yhteisiä päämääriä ja yhteistyötä niiden toteuttamiseksi. Kestävän tulevaisuuden toteutuminen voi jäädä haaveeksi, ellemme kykene moninaisuutta arvostavaan kohtaamiseen ja yhteistoimintaan muiden ihmisten kanssa.

”Me vastaan ne” -ajattelu kuitenkin näyttää yleistyvän monen asian suhteen. Sitran megatrendiraportissakin esille nostettu heimoutuminen ja heimouttaminen, eli pyrkimys määritellä itseä ja muita jonkin yksittäisen ominaisuuden perusteella, on omiaan lisäämään sulkeutumista omanmielisten keskuuteen. Omasta kuplasta on hyvä huudella. Asenteet kiristyvät ja vihapuhe lisääntyy. Heimoutumiseen taustalta löytyy usein arvoristiriitoja ja halua yksinkertaistaa monimutkaista maailmaa.

Ilmiö haastaa myös koulua määrittelemään omaa asemaansa kärjistyneiden mielipiteiden viidakossa. Millaisia sivistysihanteita koulutuksella edistetään ja mitä se tarkoittaa käytännössä? Millaiset arvot ja ihanteet auttavat meitä matkalla kohti kestävää ja oikeudenmukaista tulevaisuutta?

Suomalaisen koulutuksen arvopohjasta löytyvät tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteet. Viime vuosina on puhuttu paljon antirasistisesta kasvatuksesta ja koulutuksesta, mutta mitä ne tarkoittavat käytännössä? Ongelmia ovat nostaneet esille esimerkiksi Ruskeat tytöt podcast-sarjassaan Kaikkien koulu? Oppikirjojen ja opetuksen stereotyyppisiä representaatioita ovat purkaneet esimerkiksi tutkija Pia Mikander sekä Historioitsijat ilman rajoja.

Ihminen ensin vai osana luontoa?

Kestävän tulevaisuuden näkökulmasta yksi keskeinen jännite liittyy käsitykseemme luonnon ja ihmisen suhteesta. Jännite näyttäytyy merkittävällä tavalla myös koulutuksen kontekstissa. Opimmeko hahmottamaan ympäristön ihmisen hyödynnettävissä olevana resurssina vai tunnistammeko olevamme osa luontoa ja siitä riippuvaisia. Aukkoja sivistyskäsityksessä -julkaisussa Vesa-Matti Lahti nostaa ihmiskeskeisyyden esille yhtenä perinteiseen sivistyskäsitykseen liittyvänä oletuksena, jota olisi aika tarkastella uudelleen.

Vaikka ihmiskeskeisyyden ongelmat on tiedostettu ja ymmärrys ihmisen toiminnan haitallisista vaikutuksista muulle eliökunnalle on kasvanut, olemme vielä pitkän matkan päässä tasapainoista. Kuten Sitran megatrendiselvityksessä todetaan, ympäristötietoisuus on kyllä kasvanut, mutta sen vaikutus ei näy vielä riittävästi tekojen tasolla. Ilmasto- ja ympäristötekoja vaativat kansalaiset ovat saaneet vastaansa myös äänekkään joukon skeptikkoja, jotka kyseenalaistavat ihmisen vaikutuksen ilmastonmuutokseen.

Koulutus ei ole irrallaan näistä jännitteistä. Kirjassaan Kasvatus ekokriisin aikakaudella (2018) Veli-Matti Värri vaatii kasvatusajattelun pikaista uudistamista. Hänen mukaansa kasvatus ja koulutusinstituutiot on valjastettu talouden ja tuotannon välineiksi, jolloin ne ruokkivat luonnolle tuhoisaa ylikulutusta ja hedonismia. Ihmisen ja luonnon suhde on ajateltava uudelleen myös kasvatuksessa, jotta tulevilla sukupolvilla olisi mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään.

Nykyhetkeä vai tulevaisuutta varten?

Eräs merkittävä jännite koulutuksen kentällä liittyy ajalliseen orientaatioon. Suunnataanko katsetta rohkeasti kohti tulevaisuutta vai onko toiminnan keskiössä yhteiskunta sellaisena kuin se nyt on? Onko koulutus luonteeltaan säilyttävää vai yhteiskuntaa uudistavaa?

Koulutuksen kentällä tehdyt valinnat vaikuttavat väistämättä tulevaisuuteen ja siksi koulutukseen liittyvä tulevaisuusvalta on syytä tiedostaa. Oli koulutus kallellaan menneeseen tai tulevaan, valinnalla on vaikutusta.

Konservatiiviset sivistysihanteet ohjaavat vaalimaan yhteiskunnassa perinteisiksi tulkittuja arvoja ja kasvattamaan rooliodotukset täyttäviä kunnon kansalaisia. Tämän suuntaiset äänenpainot eivät ole aivan harvinaisia koulutuspoliittisessa keskustelussa Suomessakaan, kuten käy ilmi Helsingin Sanomien pääkirjoituksesta Radikaalit ovat taas kouluopetuksen kimpussa, jossa ruoditaan perussuomalaisten haluja puuttua koulujen toimintaan. Kouluissa edistetään tämän ajan vallitsevia arvoja, kuten kaikille yhtäläisiä ihmisoikeuksia ja kulttuurista moninaisuutta, jotka ovat ristiriidassa perussuomalaisten arvojen kanssa.

Uudemmassa ajattelussa korostuu koulun potentiaali kestävää tulevaisuutta rakentavana instituutiona. Artikkelissaan Transformatiivinen oppiminen ekososiaalisen sivistyksen mahdollistajana (2018) Erkka Laininen avaa opetussuunnitelmien perusteisiinkin sisällytettyä ekososiaalisen sivistyksen ajatusta. Lainisen mukaan tulevaisuuden kriisiytyminen on synnyttänyt tarpeen transformatiiviselle oppimiselle ja sivistykselle, jossa ekososiaalisten arvojen lisäksi painottuu tulevaisuuteen suuntautuminen, vaihtoehtoisten tulevaisuuksien visiointi ja tulevaisuuden käyttäminen nykyhetkessä muutoksen tekemisen välineenä.

Viheliäiset ongelmat haastava meitä uudistamaan koulutusta. Koulutuksen sivistysihanteista tarvitaan yhteiskunnallista keskustelua, sillä niillä on lopulta valtava vaikutus tulevaisuuteemme. Kiihtyvätempoisessa ja monimutkaisessa maailmassa on syytä kysyä, mitä varten koulutusta kehitetään ja uudistetaan. Mitä ovat ne päämäärät ja tulevaisuudenvisiot, joita haluamme olla tukemassa?

Koulutuksen tulevaisuudesta keskustellaan myös 29.1. Tulevaisuus kutsuu, kuuleeko koulu? -tilaisuudessa.

Projekti

Sivistys+

Sivistyksen tarina on päivitettävä vastaamaan nykyajan haasteisiin. Sivistys+-projektin tavoitteena on luoda ja vahvistaa sivistystä, joka antaa meille entistä suuremman valmiuden uudistua ja vastata viheliäisiin ongelmiin. Tällainen sivistys myös luo merkityksellisyyttä ja hyvinvointia kulutuskeskeisyyden sijaan.

Kirjoittaja

Sanna Rekola

Asiantuntija, Ennakointi, Sitra

Julkaistu

Suosittelemme

Tästä eteenpäin.

Mistä on kyse?