Julkaistu 12.12.2017

Lahden MM-kisojen vinkit kestävän urheilutapahtuman järjestämiseksi

Sitra haastoi hiihdon MM-kilpailujen järjestäjät ja tapahtumakumppanit toteuttamaan maailman kestävimmän urheilutapahtuman Lahdessa vuonna 2017. Kisamatkan varrelta kertyi runsaasti kokemuksia ja oppeja. Lue 10 + 1 vinkkiä, miten voit järjestää maapallon kantokyvyn huomioivan urheilutapahtuman.
Kirjoittaja
Projektikoordinaattori, viestintä, Sitra

Termi Kiertotalous Talousmalli, jossa ei tuoteta jatkuvasti lisää tavaroita, vaan kulutus perustuu omistamisen sijasta palveluiden käyttämiseen: jakamiseen, vuokraamiseen sekä kierrättämiseen. Materiaaleja ei lopuksi tuhota, vaan niistä syntyy yhä uudelleen uusia tuotteita. Lue lisää. on yhä merkittävämpi rooli suurtapahtumissa. Resurssiviisaista kiertotalousratkaisuista voi kehittyä suomalaisille vientivaltti maailman yleisötapahtumiin. Sitra, Lahti2017, Ekokompassi ja POW etsivät, kehittivät ja kokeilivat kestäviä toimintamalleja vuoden 2017 Lahden MM-kilpailuissa yhdessä tapahtumakumppaneiden kanssa. Kokosimme yhteen hyväksi havaittuja oppeja kestävän urheilutapahtuman järjestämiseksi.

Lahti2017 numeroina

  • 10 päivää
  • 2800 vapaaehtoista
  • 1600 toimittajaa
  • 220 000 vierailijaa

Ennen tapahtumaa

1.Osallista kilpailukaupunki mukaan kiertotalouden edistämiseen. Lahti2017 haastoi Lahden kaupungin tukemaan joukkoliikennettä ja muita kestäviä vaihtoehtoja tapahtuman aikana.

2. Suunnittele yhdessä tapahtumakumppaneiden kanssa, miten tapahtuma voidaan järjestää kestävästi. Ennen kisoja järjestettiin kaksi työpajaa, joissa tapahtumakumppanit pohtivat yhdessä järjestäjien kanssa, mitä toimia ja ratkaisuja meidän tulee yhdessä tehdä maailman kestävimmän urheilutapahtuman järjestämiseksi.

3. Sitouta tapahtumakumppanit toimimaan kestävästi. Kaikille tapahtumakumppaneille lähetettiin vapaaehtoinen sopimus, jossa sitouduttiin hyödyntämään kiertotalousratkaisuja tapahtuman aikana. Lähes kaikki tapahtumakumppanit allekirjoittivat sopimuksen.

4. Lisää ympäristötietoisuutta. Kisajärjestäjät lisäsivät ympäristötietoisuutta osana koulujen kanssa tehtäviä projekteja. Oppilaat esimerkiksi ripustivat linnunpönttöjä ja istuttivat puita, jotka korvasivat uusien hiihtolatujen tieltä hakatut puut. Kiertotalousajattelua ja kestävää tapahtumajärjestämistä tuotiin esiin eri viestintäkanavissa koko tapahtumatuotannon ajan.

Tapahtuman aikana

5. Järjestä tapahtuma energiatehokkaasti uusiutuvalla energialla. MM-kisoissa pyrittiin säästämään energiaa energiatehokkuusinvestointien ja oman toiminnan kautta. Tapahtumassa käytettiin vain uusiutuvaa energiaa, kuten tuulivoimaa. Stadionin katolle asennettiin aurinkopaneeleja energianlähteeksi ja urheilukeskukseen syttyvä perinteinen kisatuli paloi biokaasulla.

6. Rohkaise käyttämään kestäviä tuotteita ja hyödyntämään materiaalivirtoja. Tapahtumakumppaneita rohkaistiin valmistamaan kisatuotteet ympäristöystävällisistä materiaaleista ja minimoimaan tapahtuma-aikana tuotetun jätteen määrä. Esimerkiksi vesipulloille löydettiin vaihtoehto kartonkipakkauksista. Yli jääneet materiaalit ja tuotteet hyödynnettiin uudelleen tapahtuman jälkeen: niitä käytettiin muissa tapahtumissa, ne myytiin kuluttajille tai niistä tehtiin uusia tuotteita. Myös kaikki tapahtuman aikana syntynyt jäte kierrätettiin: 50 % kisa-alueella syntyneestä jätteestä hyödynnettiin energiana ja 50 % materiaalina.

7. Vähennä ennakolta ruoan ympäristövaikutuksia. Järjestäjät haastoivat tapahtumakumppanit tekemään ruokaa paikallisesti tuotetusta ruoasta ja tuottamaan mahdollisimman vähän ruokahävikkiä.

8. Tue kestävää liikennettä. Tapahtumajärjestäjät kannustivat kisavieraita saapumaan Lahteen joukkoliikennevälineillä tai kimppakyydeillä. Vapaaehtoiset ja median edustajat saivat käyttää Lahden seudun liikenteen busseja ilmaiseksi kisojen aikana.

9. Keskustele lajiliittojen ja poliittisten päättäjien kanssa kiertotalouden kytkemisestä myös tuleviin tapahtumiin. Tapahtumajärjestäjät tapasivat tapahtuman aikana kansainvälisen hiihtoliiton (International Ski Federations, FIS) edustajia sekä poliittisia ja kuntapäättäjiä. Keskusteluissa pohdittiin, miten kiertotalous saataisiin keskeiseksi osaksi myös tulevia urheilutapahtumia.

10. Pyydä ulkopuolista toimijaa arvioimaan tapahtuman ekologisuus. Lahti2017:lle myönnettiin Ekokompassi -ympäristösertifikaatti. Ekokompassi on tapahtumille suunnattu ympäristöjärjestelmä, jossa arvioidaan konkreettisia toimenpiteitä.

Tapahtuman jälkeen

11. Haasta kaikki urheilutapahtumien järjestäjät huomioimaan kiertotalous ja laita hyvät opit jakoon. Menestyksekkään yhteistyön seurauksena Sitra haastoi myös muut urheilujärjestöt ja tapahtumajärjestäjät tekemään tulevista tapahtumista entistä kestävämpiä. Koripallon Eurobasketissa 2017 hyödynnettiin jo Lahden MM-kisoista saatuja hyviä oppeja. Sitra ja Suomen Olympiakomitea kutsuvat kaikki urheiluseurat mukaan juuri perustettavaan Urheilun ympäristövastuu -verkostoon, joka jalkauttaa ympäristövastuullisuuden ja kiertotalousratkaisut urheilutapahtumiin sekä urheiluliittojen ja seurojen toimintaan.

Muista ainakin nämä:

  • Sitouta tapahtuman brändi (kuten FIS tai FIBA) rakentamaan kestävä tapahtuma.
  • Sisällytä kestävyysajattelu kilpailutukseen, sopimuksiin ja hankintoihin.
  • Ajattele kestävästi koko tapahtuman toteutuksen ajan: miksi, kuka, miten, milloin ja mitä sinun pitää tehdä, jotta tapahtumasta tulee kestävä?
  • Arvioi, mitä olet tehnyt, ota oppia ja jaa hyviksi havaitut käytännöt myös muille tapahtumajärjestäjille.

Lataa nämä vinkit sisältävä infograafi suomeksi täältä (pdf) ja englanniksi täältä (pdf).

Muita vinkkejä kestävän urheilutapahtuman järjestämiseksi:

Mistä on kyse?