artikkelit
Arvioitu lukuaika 2 min

Miten sinulla on leikannut keittiössä? Nostamme esiin kokkien kekseliäitä kiertotaloustekoja

Monilla suomalaisilla on leikannut keittiössä – joku kasvattaa ravintolassa ruokaa sisällä, toinen on vähentänyt ruokahävikkiä koulussa ja kolmas vaihtanut muovikauhat kestävämpiin kotona. Nyt haluamme nostaa kekseliäiden kokkien kiertotalousratkaisut esiin.

Julkaistu

Suomalaiset ovat kehittäneet keittiöissään valtavasti hyviä kiertotalousratkaisuja ilmastonmuutoksen selättämiseksi. Tällä hetkellä monista niistä ei kuitenkaan tiedetä. Seuraamme ja puhumme Sitran kanavissa viikon aikana (14.5.-19.5.) inspiroivista ja toisinaan jopa utopistisista ratkaisuista.

Haastamme myös eri keittiöiden kokit kertomaan omista kiertotalousratkaisuistaan sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #leikkaakokeittiössä. Tarkoituksena on innostaa kokkeja niin ravintoloissa kuin kotona kokeilemaan jo toimiviksi havaittuja tapoja sekä jakamaan omia suosituksiaan.

Miksi juuri #leikkaakokeittiössä?

Leikkaaminen viittaa tajuamiseen sekä päästöjen, hävikin ja kestävien raaka-aineiden leikkaamiseen.

Keittiössä taas (kestävä) ruuantuotanto ja -kulutus kohtaavat. Ruuan kestävyyttä kun ei mitata vain ruuantuotantoon liittyvissä teoissa, eikä ruuan matka pääty vain lautaselle, vaan jatkuu myös sen yli. Lisäksi keittiössä on mahdollista tehdä myös monia muita kiertotalousratkaisuja, kuten vaikkapa vähentää kertakäyttöastioiden käyttöä tai kypsyttää vihannekset vihreällä energialla.

Miksi juuri nyt?

Tulevaisuuden ruoka puhututtaa tällä viikolla monissa eri tapahtumissa niin ammattikokkeja kuin kotikokkejakin. Viikon menussa on luvassa muun muassa:

Kyllä, olen kokeillut hyvällä menestyksellä kiertotalousratkaisuja omassa keittiössäni. Miten minun kannattaa jakaa ne?

Julkaisemme viikon aikana juttuja testatuista tai testissä olevista ratkaisuista eri keittiöissä: ravintoloiden keittiöissä (ma 14.5.), koulukeittiöissä (ti 15.5.), elintarvikeyritysten keittiöissä (to 17.5.) ja poliitikkojen keittiöissä (pe 18.5.).

Voit jakaa omat vinkkisi ja ratkaisusi sosiaalisessa mediassa hashtagilla #leikkaakokeittiössä.
https://www.instagram.com/p/Biw0XbqnFpI/?taken-by=sitrafund

Tulevaisuus tehdään yhdessä. Olethan mukana?

Mistä on kyse?