archived
Arvioitu lukuaika 3 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Suomalaiset ovat havahtuneet ilmastolain tärkeyteen

Kirjoittaja

Julkaistu

Suomi on vihdoin saamassa ilmastolain. Eduskunnassa on tällä hetkellä valiokuntakäsittelyssä hallituksen esitys ilmastolain säätämiseksi. Kepa ry:n Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan ilmastolain säätämistä kannattaa jo neljä viidestä kansalaisesta. Ilmastolain tavoitteena on vähähiilisen yhteiskunnan rakentaminen ja päästöjen vähentäminen. Sen avulla luodaan suunnittelujärjestelmä, jonka ytimessä ovat pitkän ja keskipitkän aikavälin suunnitelmat, jotka muodostavat ennakoitavan polun päästöjen vähentämiselle. Ehdotettu laki on luonteeltaan valtion viranomaisia koskeva tavoitteellinen puitelaki, johon ei sisältyisi eri toimialoja koskevaa aineellista lainsäädäntöä. Sen tehtävänä on enemmän tahdittaa kuin toteuttaa varsinaisia päästövähennyksiä. Suomelle asetettu päästövähennystavoite on, että vuoteen 2050 mennessä tiputetaan päästöjä 80 prosenttia. Keskipitkällä aikavälillä pyritään vähentämään niitä päästöjä, jotka eivät ole päästökaupan piirissä.

Hyvä politiikka perustuu tutkittuun tietoon. Ilmastolailla parannetaan ilmastoa koskevan tiedon tuottamista, jalostamista ja käyttöä. Sen tavoitteena on turvata se, että ilmastopolitiikan suunnitelmat perustuvat laajaan ja monipuoliseen tietopohjaan. Riippumattoman tieteellisen tiedon turvaamiseksi asetetaan tieteellinen asiantuntijaelin.

Jatkossa laki velvoittaisi valtioneuvostoa laatimaan kansallisen ilmastopolitiikan suunnitelman vaalikausittain. Tavoitteiden toteutumaa seurataan eduskunnassa. Eduskuntaseuranta on tärkeää, koska ilmastopolitiikan pitää olla kokonaisuus. Ei voi olla niin, että on erikseen päästöjä vähentävät ilmastolait, ja toisaalta lait, jotka lisäävät päästöjä. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillintä liittyy suurelta osin energian tuotantoon ja käyttöön, joten ilmastopolitiikka on luotava ja toteutettava kiinteässä yhteydessä energiapolitiikkaan. Päästövähennyksiä, kustannuksia, työllisyysvaikutuksia ja tulonjakoa on punnittava kokonaisuutena. Tavoitteena on oltava kokonaisuudessaan kestävä talous.

Totta on, ettei Suomi eikä edes Eurooppa, pysty yksin hillitsemään ilmastonmuutosta Kiinan tuottaessa eniten päästöjä maailmassa. Jos Kiinaa, Intiaa ja USA:ta ei saada mukaan ilmastotalkoisiin, muiden teoilla on vain vähän merkitystä. Toisaalta asennemuutos Kiinassa on jo tapahtumassa, sillä 75 prosenttia kiinalaisista on huolissaan ilmastosta ja vesivaroista. Kiinassa jopa hallitustasolla myönnetään jo, että ilmastonmuutos on heille taloudellinen uhka. Nyt Suomen kannattaisi olla aktiivisesti viemässä ympäristöosaamistaan Kiinaan. Näin pystymme rakentamaan aktiivisella ilmastopolitiikalla lisää työpaikkoja.

Cleantech eli ”puhdas teknologia”, joka ehkäisee ja vähentää liiketoiminnan kielteisiä ympäristövaikutuksia, on Suomelle mahdollisuus. Cleantechin liikevaihto on koko ajan maailmanlaajuisesti kasvamassa. Siitä on mahdollista rakentaa maallemme uusi kilpailuvaltti, sillä Suomi on yksi johtavia cleantech-maita. Suomen tavoite on säilyttää kärkiasema ja vahvistaa sitä. Hallituksen tavoitteena on, että Suomesta tulisi cleantechin supervalta. Tavoitteena on jopa kymmenien tuhansien uusien työpaikkojen syntyminen. Nyt pitäisikin panostaa nopealla aikataululla cleantechin kaupallistamiseen, etteivät muut valtiot ennätä ennen meitä ottamaan kärkiasemaa. Kilpailu näillä markkinoilla on kovaa, mutta osaamisellamme meidän on mahdollista pärjätä tässä kilpailussa.

Ilmastolaista on tullut lähes kaikkien suomalaisten yhteinen asia, vaikka lähetekeskustelussa kuultiin myös kriittisiä ja jopa vastustavia puheenvuoroja.

Linkki hallituksen esitykseen ilmastolaista: http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE+82/2014&base=erhe&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD

Linkki lähetekeskusteluun: http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_64_2014_ke_p_3.shtml

 

Tämä kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropposen blogaus valmisteilla olevasta ilmastolaista aloittaa Kohti kestävää taloutta -blogisarjan, joka kokoaa Sitran Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutukseen osallistuneiden ajatuksia kestävästä taloudesta, kestävästä talouspolitiikasta ja sen johtamisesta.

Mistä on kyse?