Julkaistu 10.10.2018

Aikuiskoulutuksen rahoitus on kaukana tasa-arvoisesta. Tutkimustieto voi auttaa.

Jotta aikuiskoulutuksen julkisesta tuesta saadaan paras mahdollinen irti, on tuen kohdentamiseen ja vaikutusten tarkasteluun jatkossa syytä soveltaa entistä enemmän taloustieteen oppeja, kirjoittaa taloustieteilijä Tuomo Suhonen.
Kirjoittaja
erikoistutkija, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT
Tuomo Suhonen työskentelee työmarkkinoiden ja koulutuksen erikoistutkijana Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa (VATT). Hänen tutkimuksensa käsittelevät muun muassa koulutuksen tuottoa sekä koulutuksen saavutettavuuden ja perhetaustan vaikutuksia koulutusvalintoihin.

Suomalaisilla on maailman mittapuulla poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet elinikäiseen oppimiseen. Kun työurallaan jo hyvässä vaiheessa oleva kansalainen kiinnostuu ammatinvaihdosta, tulee yhteiskunta monin tavoin vastaan työlainsäädännön, erilaisten tukien ja aikuisopiskelijan kannalta edullisten julkisten koulutusmahdollisuuksien kautta. Joustavuuden hintana on kuitenkin se, että monissa tapauksissa julkinen tuki ei kohdennu tarkoituksenmukaisesti.

Otetaan kuvitteelliseksi esimerkkitapaukseksi diplomi-insinööri Aili Ahkera, jolla on takana vuosien työura korkean teknologian alan yrityksessä. Kansainvälisten toimijoiden kanssa työkseen neuvotteluja käyvä Aili on kiinnostunut osaamisensa laajentamisesta juridiikan alalle ja suorittaa tätä varten työnsä ohessa opintoja avoimessa yliopistossa. Ailin onnistuessa pääsemään tutkinto-opiskelijaksi yliopistoon jää hän opintovapaalle aikuiskoulutustuen turvin. Opintovapaan jälkeen Aili onnistuu aiempaa monipuolisemman koulutustaustansa ansiosta saamaan parempipalkkaisen johtajatason työpaikan toisessa yrityksessä.

Aili epäilemättä hyötyi yhteiskunnan järjestämästä mahdollisuudesta jäädä tuetulle opintovapaalle ja suorittaa maksuttomia yliopisto-opintoja. Vaikka Ailin tulot hetkellisesti pienenivät opintojen ajaksi, opintoja seurannut uranousu kompensoi ansionmenetykset. Tästä koulutuksen hyötyjen ja kustannusten erotuksesta käytetään koulutuksen taloustieteessä nimitystä koulutuksen yksityinen tuotto.

”Tutkimustiedon valossa ihmiselämän alkupäässä tehdyt investoinnit koulutukseen tuottavat parhaiten.

Se, että Ailin koulutukselleen saama yksityinen tuotto oli positiivinen, ei kuitenkaan vielä tee kyseisen koulutuksen tukemisesta julkisin varoin perusteltua. Onhan mahdollista, että Aili olisi taloudellisten ja ammatillisten hyötyjen kannustamana suorittanut vastaavan koulutuksen myös ilman julkista tukea. Saman rahan olisi voinut käyttää myös yhteiskunnan kannalta fiksummin, esimerkiksi nuoren, vielä ensimmäistä tutkintoaan vailla olevan Brita Briljantin oikeustieteen opintoihin.

Tutkimustiedon valossa ihmiselämän alkupäässä tehdyt investoinnit koulutukseen tuottavat parhaiten. Lisäksi koulutuksen taloustieteen yleisten periaatteiden mukaan koulutuksen julkinen tuki tulisi kohdentaa siten, että se edistää mahdollisuuksien tasa-arvoa ja hyödyttää yksilön lisäksi myös muuta yhteiskuntaa esimerkiksi innovaatioiden, osaamisen siirtymisen ja parantuneen kansalaisosallistumisen kautta. Nämä ohjenuorat ovat ilmeisessä ristiriidassa esimerkkitapauksemme kanssa, jossa tuki kohdentui lähinnä työurallaan hyvässä vaiheessa olevan Ailin jo valmiiksi hyvän aseman parantamiseen. Kyseisen koulutusinvestoinnin yhteiskunnallinen tuotto jäi mahdollisesti yksityistä tuottoa pienemmäksi, kun huomioidaan yhteiskunnalle siitä koituneet lisäkustannukset, kuten aikuiskoulutustuki ja yliopistokurssien järjestämisen kustannukset.

”Aikuisopiskelun julkinen tuki ei tällä hetkellä näytä täysin kohdentuvan sitä eniten tarvitseville.”

Edellä oleva esimerkki on toki tarkoituksella kärjistetty. On myös epäilemättä olemassa yhteiskunnallisesti perusteltua ja vaikuttavaa aikuiskoulutusta. Suhteellisen joustavia mahdollisuuksia elinikäiseen oppimiseen on tarpeen ylläpitää väestön ikääntymisen ja teknologisen kehityksen ravistelemassa maassamme. Aikuisopiskelun julkinen tuki ei kuitenkaan tällä hetkellä näytä täysin kohdentuvan sitä eniten tarvitseville. Esimerkiksi ETLA:n viime keväänä julkaiseman tutkimuksen mukaan aikuiskoulutustuen käyttäjissä selvästi aliedustettuja ryhmiä ovat matalasti koulutetut ja teollisuuden työntekijät, vaikka työmarkkinoiden rakennemuutokseen liittyvä uudelleenkoulutustarve on näillä ryhmillä ilmeisen suuri. Myöskään sukupuolten tasa-arvo ei toteudu, sillä tuen saajista vain viidennes on miehiä.

Aikuiskoulutuksen rahoitusmallia on syytä jatkossa kehittää vaikuttavampaan ja tasa-arvoisempaan suuntaan. Onnistunut kehitystyö puolestaan edellyttää lisää tutkimustietoa aikuiskoulutuksen vaikutuksista ja tuen tarpeessa olevista työmarkkinoiden riskiryhmistä. Eräs esimerkki käyttökelpoisesta tutkimustiedosta ovat kesällä Talous & Yhteiskunta -lehdessä julkaisemamme tulokset eri koulutusohjelmien suorittamisen yhteydestä työuran tuloihin. Tutkimuksessa tunnistettiin jonkin verran korkea-asteen opintoaloja, joilla koulutuksen tuotto jäi työuran keskivaiheilla huolestuttavan matalaksi (esim. kuvataideala) tai joilla tuotto oli selvästi laskenut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana (esim. IT-alat). Vastaavasti eri koulutusasteilla tunnistettiin suhteellisen hyvätuloisia ja nousussa olevia opintoaloja. Tällaiset osaamisen arvostuksen muutoksista kertovat tulokset ovat tärkeää taustatietoa pohdittaessa, kenelle ja minkälaista aikuiskoulutusta tulevaisuudessa on kannattavaa järjestää.

Sitran Millä rahalla? -selvitys tarjoaa ensimäistä kertaa kokonaiskuvan koulutuksen ja oppimisen rahavirroista Suomessa. Se kertoo, mistä varat tulevat ja mihin ne käytetään tarjoten samalla eväitä sekä rahoitusjärjestelmän että oppimisen kannusteiden kehittämiseen.

Mistä on kyse?